Aloitin tuossa äskettäin lukemaan Suvi Bowellanin Kiltin tytön voimakirjaa, ja tunnistinkin siitä oitis itseni. Kiltteys on toki hyvä piirre ihmisessä, kun tunnistaa vain ne omat rajansa. Noita rajoja onkin tässä koeteltu etenkin viimeisen vuoden aikana. Varmaan tuo 40 v rajapyykki oli se, mikä toi sen sisäisen kapinan tähänkin asiaan.  Tietynlainen ikäkriisi toi suuren muutoksen itsessäni. Nyt on minun vuoroni olla itsekäs ja elää omanlaistani elämää.  Monesti meille äideille tämä onkin se isoin haaste. Lasten ollessa pieniä on tietysti luontaista, että ne omat tarpeet ja elämäkin jää hieman taka-alalle. Äidin rooli kuitenkin muuttuu lasten kasvaessa. Tällä hetkellä elän sellaista elämänvaihetta, että minulla on teini-ikäinen ja 19- vuotias poika.  Uuden kotikaupungin myötä lapset eivät ole niin paljon elämässäni mukana. Vanhempi poika aloitti armeijan nyt tammikuussa ja nuorempi jäi asumaan Joensuuhun isänsä luokse. Tämä oli nuoremman pojan toive, sillä koulu ja kaverit ovat siellä.  Tämä alkanut vuosi on siis ollut uuden opettelua meille kaikille. Tällainen ratkaisu herättää muissa ihmisissä varmasti monenlaisia tunteita. Minulle on kuitenkin tärkeintä, että lapset voivat hyvin ja arki varmasti asettuu omiin uomiinsa.  Minulla on ihanat lapset ja erosta huolimatta perhe ei katoa mihinkään. Voin sanoa reilusti toivovani toiselle vaan hyvää ja se on paras malli, jonka voin lapsilleni antaa. En kadu elettyä elämää, koska ilman sitä en olisi tässä. En voi vaikuttaa siihen elettyyn elämään enää. Se mihin voin vaikuttaa on, miten kohtelen muita ihmisiä ja mitä valintoja teen tästä hetkestä eteenpäin.

Muutos vaatii suunnatonta rohkeutta. Ehkä tämä ikä onkin se paras vähän ravistella harteilta pois tuota kilttiä tyttöä, ja olla rohkeasti oma itsensä. Minulla oli pitkään oma sisäinen ääni kadoksissa. Nyt alan löytää pikkuhiljaa sen sävelen takaisin, ja minulla on äärettömän vapaa olo. Monesti haastavissa tilanteissa elämässä vasta ymmärtää asettaa ne rajat itselleen ja omalle jaksamiselleen. Lapsesta saakka olen ollut se, joka on huolehtinut aina muista. Tämä sama on jatkunut niin ystävyyssuhteissa, kuin työelämässäkin. Rohkeinta on myöntää, että minun ei tarvitse jaksaa, eikä minun tarvitse kannatella kaikkia lankoja käsissäni.  Positiivisuuden avulla olen selvinnyt monistakin haastavista elämäntilanteista. Joinain päivinä sitä positiivisuutta on vaikeampi löytää, mutta kahvi ja suklaa auttaa jo pitkälle.

Uusi vuosi on tuonut elämään uusia sävyjä uuden kotikaupungin ja työn myötä. Vuoden alusta palasin myös entiseen päivätyöhöni päiväkotiin. Tarkoitus on myös jatkaa varhaiskasvatuksen opintoja tässä rinnalla. Blogin kirjoittamiseen vapautuu myös jatkossa enemmän aikaa. Pienen tauon jälkeen motivaatiotakin löytyy ihan eri tavalla kaikkeen tähän.

Vähitellen arki alkaa täälläkin asettumaan uomiinsa. En voi sanoa potevani koti-ikävää, sillä kotini on nyt täällä. Toki ne läheiset on pienen matkan päässä, mutta onneksi välimatka ei ole mahdoton.

Kuopio on ihastuttava kaupunki ja tämä tuntuu jo nyt kodilta. Olen toki asunut täällä ennenkin, että kotiutuminen on siksikin ollut helppoa. Uusi elämänmuutos tuli monelle yllätyksenä, mutta siihen on aivan erityinen syy. Olen löytänyt rinnalleni ihanan ihmisen.  Olen onnellinen siitä, että lapset  ovat ottaneet myös hänet hyvin vastaan. Haastavassa elämäntilanteessa olisi helppo nostaa kädet ylös. Se ei ole kuitenkaan minun tapani. Joistain asioista kannattaa taistella. Kevään mittaan pääsette kurkkaamaan kulisseihin eli täällä tulee näkymään myös sisustusjuttuja enemmän.

Ihastuttavaa Sunnuntaita sinulle <3