Minilomamme Savonlinnaan

 

img_6026_1.jpg

Näin kesällä voi bongata upeita kohteita ihan läheltä. Heinäkuun alkupuolella suuntasimme minilomailemaan Savonlinnaan ystäväni ja hänen 11kk poikansa kanssa. Savonlinna on upea kesäkaupunki ja tällä kertaa halusimme katsastaa muutamat putiikit, joista olimme etukäteen lukeneet. Olen matkannut Savonlinnassa aiemminkin,mutta tuo puoli on jäänyt kokematta. Putiikkien tarjonta oli yllättävänkin laaja, ja yllätti meidät kyllä positiivisesti. Ensimmäisenä suuntasimme Amandab:n myymälään. Liike sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustassa halleissa, joten ulkoapäin nähtynä odotuksemme eivät olleet kovin korkealla. Tämä osoittautui kuitenkin reissun yhdeksi kohokohdista, ja varsinkin puodin outlet puoli oli oikea aarreaitta.  Täytyy myöntää, että en ole ollut merkin suuri ystävä, mutta viime vuosina se on saanut kaipaamansa kasvojenkohotuksen.  

img_5193.jpg.muoks_.jpg

 

Savonlinnasta löytyy myös ihastuttavia vaateputiikkeja.Aina välillä iskeekin haikeus siitä, että meillä ei tuollaisia helmiä löydy. Jännä oli myös huomata, miten paljon ystävällisempää palvelu oli tien toisella puolella, ja mukanamme ollut pieni hurmuri sai ihailua osakseen. Pienissä putiikeissa asiakaspalvelu on avainasemassa ja harvemmin olen kokenut mitään vastaavaa, miten liikuttiin ääripäästä toiseen. Muotikuu on aivan ihastuttava putiikki,yksi Suomen upeimmista. Paikan sisustus teki myös tähän blingin ystävään suuren vaikutuksen, ja palvelu oli mitä ystävällisintä.   Jessica K on putiikkina mieleeni ja löysinkin sieltä ihanan farkkutakin, jota olen metsästänyt jo vuoden. Takin näkeminen jo sai minut hihkumaan innosta. Harmi vaan kun monissa putiikeissa ei ole valikoimaa meille pienemmille. 

 

Shoppailujen lomassa kävimme herkuttelemassa ihastuttavassa Cafe Alegriassa, joka sijaitsee vanhassa puutalossa Muotikuun ja Jessica K:n läheisyydessä.  Meitä kakkujen ystäviä hemmoteltiin suussa sulavilla herkuilla. Paikan miljöö jo itsessään on näkemisen arvoinen. Cafe Alegria on retrohenkinen kahvila, jossa voi aistia henkäyksen mummolafiilistä. Asiakkaat saavat valita millaisesta vanhanajan kupista kahvinsa nauttivat ja halutessaan hankkia sellaisen myös kotiin.

img_6032.jpg

Päivän taittuessa iltaan suuntasimme illalliselle Bistro Waahtoon. Ravintola on varsin vaikuttavan näköinen jo ulkoa ja palvelu oli aivan ensiluokkaista. Miten ihanalta tuntui kohdata hymyileviä kasvoja jo ennen ravintolaan astumistamme.  Mukanamme ollut pieni mies otti tilanteen haltuun, ja hurmasi myös yleisönsä. Ruoka oli herkullista ja valintamme oli Waahdon burgerit bataattiranskalaisilla. Jälkiruoaksi nautimme herkullista Italialaista jäätelöä, minä kirsikan makuisena ja ystäväni valinta oli saksanpähkinä-viikuna.  Oikein herkullisia molemmat. 

 

img_6008_1.jpg

 

 

img_6028.jpg

 

Tyytyväisin mielin suuntasimme majapaikkaamme kohti. 

Seuraavassa postauksessa kerron sinulle tästä uniikista majoituskohteestamme. 

Rentoa lauantaita sinulle!

 

Rakkaudella Kirsika

Kulttuuri Matkat Suosittelen

Minun luottotuotteeni – Revlon Professional Uniq one hairtreatment

 

 

img_5038_1.jpg

Muistan vielä kun muutama vuosi takaperin tuskastelin sitä, että tukkani oli kitukasvuinen. Sitkeästä kasvatteluista huolimatta, se ei tuottanut minulle sitä toivottua lopputulosta.  Menin aiemmin siitä mistä aita on matalin. Turvauduin markettituotteisiin tajuamatta, miten paljon niistä olisi haittaa hiuksilleni. Tänä päivänä tukkani voi kuitenkin paremmin kuin koskaan. Nykyisin hyllystäni löytyy tuotteita, joita siellä ei ole koskaan aiemmin ollut.  Joukkoon mahtuu myös sellaisiakin tuotteita, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Miten helppoa olisikaan jos löytyisi sellainen yleispätevä tuote, joka taikoisi pois kaikki tukkapulmat kerralla. Voin paljastaa sinulle, että sellaista ihmetuotetta ei harmiksemme löydy. Väitän, että useimmilla meistä hiustenhoito on retuperällä, niin oli myös omalla kohdallani pitkään. 

 

Mistä sitten kannattaisi lähteä liikkeelle?

Shampoo ja hoitoaine ovat ne hiustenhoidon peruspilarit, jotka uskoakseni on jokaisella käytössä. Minäkin luulin, että muuta en tarvitse. Tuskastelin hiuksiani harjatessa kun tukka jäi harjaan kiinni. Mieleeni ei tullut, että hiuksiin jätettävä hoitoaine olisi ratkaisu tähän pulmaani.

Minulla on ollut pidempään jo käytössä Revlon Professionalin Uniq one hairtreatment, joka on hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Rakastan kookoksen tuoksua, joten luonnollisesti sen halusin testata ensimmäisenä.

dsc_0702.jpg.muokattu.jpgimg_5591_1_0.png

Uniq One Hair  Treatment

Kosteuttaa, antaa kiiltoa ja tekee hiuksista joustavammat ja hallittavammat. Se jättää hiukset sileän silkkiseksi ja helpottaa muotoilua niin kosteana kuin kuivanakin. Uniq One  suojaa myös hiusta UVA-säteiden aiheuttamilta vahingoilta. Paksuun ja karheaan tukkaan voi tuotetta suihkuttaa suoraan, mutta hennoille hiuksille käden kautta.  Suihkeen koostumus on varsin tuhtia jos verrataan vastaaviin markkinoilla oleviin, joten pienikin määrä riittää.

 Uniq One on huippu tuote, joka vaikuttaa hiuksiisi 10 eri tavalla

  •  Korjaa kuivia ja vahingoittuneita hiuksia
  •  Se antaa hiuksille kiiltoa ja ehkäisee pörröisyyttä
  •  Hoitoaine sisältää lämpösuojan
  •  Hiuksistasi tulee pehmeät ja silkinsileät
  •  Suojaa hiusväriäsi haalistumiselta
  •  Sisältää UVA ja UVB-suojan
  •  Hiuksista tulee helposti kammattavat
  •  Toimii myös latvasuojana
  •  Hiuksesi saavat tuuheutta
  •  Vaikuttaa pitkäkestoisesti

 Olen käyttänyt tuotetta hiustenpesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin käsin levittämällä, ja sen jälkeen olen harjannut hiukset läpi. Hiukset tuntuvat ihanan silkkisiltä, niitä on helppo harjata ja tuo kookoksen tuoksu on aivan hurmaava. Tuotteessa on myös lämpösuoja, joten se sopii myös föönin tai vaikka suoristusraudan kanssa käytettäväksi. Kuivaan tukkaan olen suihkauttanut tuotetta aamuisin poistamaan pörröisyyttä hiuksistani. Uniq Onea löytyy myös matkakoossa, ja se onkin helppo sujauttaa meikkipussiin kun kohta suuntaamme Espanjan lämpöön. Tuote onkin ihan ehdoton näillä helteillä suojaamaan hiuksia auringolta.  Uniq Onen hoitosuihketta on saatavilla kolmessa eri tuoksussa: Original, Kookos ja Lootus.  Sarjaan kuuluu myös hoitava shampoo, hiusnaamio sekä kuivashampoo,  joka on myöskin ollut käytössäni jo pitkään.

 

dsc_0712.jpg.minikotko.jpg

 Ilokseni von kertoa sinulle, että Revlonin  tuotteita  on nyt  saatavilla heidän omassa verkkokaupastaan. Täältä voit klikata itsesi ostoksille: http://www.kosmetiikkapuoti.fi.  Syöttämällä kassalla koodin KIRSIKKA saat -30% koko valikoimasta. Tarjous ei koske jo alennettuja tuotteita.

 

Joensuussa Revlon Professional -tuotteiden jälleenmyyjänä toimii Hius ja Meikkistudio Glamour Room osoitteessa Kirkkokatu 32.  Glamour Roomin valikoima hakee vertaistaan ja kaikki Revlonin bestsellerit löydätkin heidän hyllystään.  

Nyt  Glamour Roomissa  on saatavilla myös  Membercardeja. Kun keskität kosmetiikkaostoksesi heille , sinut palkitaan. Keräilypassi on voimassa vuoden ensimmäisestä leimasta, ja vuoden aikana voit kerätä niin monta passia täyteen kuin suinkin ehdit. Glamour Roomin kanta-asiakkuus kannattaa, sillä pääset osallistumaan kaikkiin tapahtumiin. Tulevalle syksylle onkin suunnitteilla useampia kauneusiltoja. Toivottavasti tapamme niissä juuri sinun kanssasi. 

 

Nyt se lupaamani spesiaali juttu. Ihan  pian on nimittäin luvassa ihastuttava Kirsikan suosikit- kauneusilta, jossa mm. pääsee tutustumaan Uniq one tuotteisiin. Samalla juhlistamme blogini 2-vuotis taivalta kuplivan kera.  Kannattaa siis pysyä kuulolla.

 

Nyt on aika jäädä ihan pienelle blogitauolle ja suunnata ajatukset kauaksi pois. Tätä on niin odotettu.

 

Rakkaudella

Kirsikka

 

osa kuvista lainattu Revlonin sivuilta

yhteistyössä Revlon Professional Finland kanssa

 

img_5586.jpg

 

Kauneus Hiukset