Putiikkihotelli Pariisin Ville

 

 

2c7c4549-5d95-40e6-9653-3f78de161240_1.jpg

Palataanpa vielä hetkeksi tunnelmoimaan Porvoon reissuamme, ja jätinkin tarkoituksella tämän  reissumme kirsikan viimeiseksi. Porvoon minilomamme huipentui yöhön ylellisessä putiikkihotelli Pariisin Villessä. Meillä oli toiveissa, että halusimme jotain ihan spesiaalia,  ja sitä tämä todella oli. Pariisin Ville sijaitsee aivan Porvoon sydämessä ja Porvoon vanhan kirkon läheisyydessä. Idyllinen puutalomiljöö on niin täydellinen valinta  tällaiselle putiikkihotellille.

img_5023.jpg.muok_.jpg

Ihailimme hotellia jo edellisellä vierailullamme ja onneksi nyt saimme sen kokea.  Jo aulaan astuessamme olimme vakuuttuneita paikan upeudesta. Huokailimme ihastuneina tuota edessämme avautuvaa näkymää, joka oli niin täydellinen. Harmoninen tunnelma oli luotu tuoksuja myöten,  ja kaiken tämän loivat Balmuirin huonetuoksut.

 

img_4628_0.jpg

Pieni henkäys Glamouria on juuri sitä, mitä tämmöinen tyttöjenreissu kaipasikin. Hotelli Pariisin Villessä on 10 yksilöllisesti sisustettua kahden hengen huonetta. Meidän  huoneemme oli sisustettu klassisen kauniisti, ja  olisipa niin  ihana saada omaan kotiinkin pieni pala tuollaista henkeä. Huoneet sijaitsevat kahdessa kerroksessa ja jokaisessa niissä on erillinen makuu- ja olohuone. Plussaa myös ilmastoinnista, joka takasi levollisen yöunen. Meidän huoneemme sijaitsi toisessa kerroksessa. Heti ovemme ulkopuolella oli aamiaishuone, jossa tarjoiltiin lähiruokapainotteinen aamiainen. Jo edellisenä iltana kävimme ihastelemassa aamiaishuoneen kattausta,  jossa oli käytetty Marimekon ja Pentikin astioita. 

dsc_0732.jpg.muoks__0.jpg

Aamiainen onkin aina se reissun kruunu. Meitä hemmoteltiin luomupuurolla, lihapiirakalla, smoothiella,  Porvoon paahtimon kahvilla sekä suklaakakulla mansikoiden kera.   Täydellisiä makuja lautasella ja erityisesti tuo lihapiirakka saa meiltä kiitosta. Pariisin Ville luottaakin paikallisuuteen, ja yhteistyö lähialueen toimijoiden kanssa on ehdottomasti heidän valttinsa. 

Viinin ystäväville vinkkinä kerrottakoon, että Villeltä löytyy myös oma viiniteranssi, jossa voit maistella laadukkaita viinejä, jotka ovat peräisin Keski- Euroopasta. Viiniteranssi on auki koko kesän, joten vielä on aikaa. 😉 

Pariisin Ville on oiva valinta sinulle, joka etsit hieman uniikimpaa majoitusta niin romanttiselle lomalle kuin tyttöjenreissullekin. Suosittelen siis lämpimästi! 

dsc_0741.jpg.muoks_.jpg

Meidän illan kruunasi tällainen raikas kesäjuoma herkkuineen. 

 

dsc_0701.jpg.muokattu.jpg

 

Tässä olisi niin pyörä minun makuuni 😉

 

Ihastuttavaa alkavaa viikkoa sinulle!

 

Rakkaudella Kirsikka

Kulttuuri Suosittelen

Koe aito aittatunnelma idyllisessä Ida-Mariassa

img_4623_2.jpg

 

Sinulta ei ehkä ole jäänyt huomaamatta rakkauteni Porvooseen, ja tässä postauksessa pääset fiilistelemään lisää kanssani. Ihastuimme viime keväisellä Porvoon reissullamme idylliseen B&B Ida- Mariaan, jonne halusimme tälläkin kertaa suunnata. Matkan suunnittelu aloitettiin luonnollisesti hyvissä ajoin. Mitä lähemmäksi matkan ajankohta tuli, sitä enemmän perhoset lepattelivat vatsassamme. Täältä voit käydä kurkistamassa tuon edellisen vierailumme tunnelmista: https://kirsikanlifestyle.blogspot.com/2017/05/old-town-bed-breakfast-ida-maria-vinkki.html

 

dsc_0679_1.jpg

Minilomamme ensimmäisen yön vietimme Jokikadulla sijaitsevissa tunnelmallisissa punaisissa ranta-aitoissa, jotka olivat vasta valmisteilla edellisen vierailumme aikaan. Ida- Maria sijaitsee aivan Porvoon Vanhan kaupungin ytimessä, ja mikä olisikaan parempi sijainti tuon tunnelman aistimiseen.Majoituimme 4 hengen huoneissa, joissa oli parivuode sekä 2 lisävuodetta, ja tämän kaiken kruunasi näkymä porvoonjoelle. Käytössämme oli  myös jaettu kylpyhuone muiden kanssa. 

Tämä aittamajoitus tarjosi pienen palan mummolafiilistä ja toi enemmän yksityisyyttä.  Ida- Marian kehuttu noutopöytä-aamiainen tarjoiltiin päärakennuksessa. Pöydän äärellä oli kiva tavata muita samanhenkisiä  putiikkirakkauden omaavia, ja jakaa vinkkejä toisillemme mihin kannattaisi suunnata. Aamupalaa syödessämme saimme seurata vähitellen heräävää Porvoota, jonka kadut täyttyivät iloisista ihmisistä. 

Vanhassa Porvoossa riittää nähtävää ja koettavaa, varsinkin nuo sisustus- ja vaateliikkeet lumoavat tunnelmallaan ja lämpimällä asiakaspalvelullaan.  Täältä pääset tutustumaan minun omiin putiikkisuosikkeihin: https://kirsikanlifestyle.blogspot.com/2017/06/porvoon-ihastuttavat-putiikit-minun.html Itse koen Porvoon mieluiten ystävän seurassa, yhdessä eläen ja huokaillen tuolle kauneudelle. Meillä tuo perheen miesväki ei osaisi moista arvostaa, enkä rehellisesti haluaisi edes kokeilla. Minulle on tärkeää, että se seura jossa olen näkee sen saman kauneuden kuin minä.  

 

be35555a-6c9e-4802-9402-66eebee7f1ca_0.jpg

Ikkunastamme avautuva näkymä. Voin vieläkin mielikuvissani palata tuohon rauhoittavaan hetkeen ja tunnelmaan. 

 

 Porvoo on jotenkin taianomainen paikka ja tällaiselle levottomalle sielulle kuin minä, oikea paikka rauhoittumiselle. 

 

dsc_0686.jpg.muokattu.jpg

Yksi äärettömän iloinen Kirsikka. Tähän hetkeen tiivistyy kaikki se odotus, joka vimein palkittiin. Parasta oli päästä fiilistelemään veden äärelle tuota kaunista jokea. 

 

dsc_0680.jpg.muokkattu.jpg

Rannassa sijaitseva oleskelutila. 

 

Ida- Maria tarjoaa useita majoitusvaihtoehtoja kesävieraille  Kannattaa kurkata heidän nettisivut, jossa voit tutustua Ida-Marian tarinaan lähemmin ja sivuilta löytyy paljon infoa Porvoosta ja sen lukuisista paikoista, jonne voi poiketa esimerkiksi juuri minilomalla. 

http://www.idamaria.fi/

 

Porvoo on jättänyt jälkensä minuun syvemmin kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Miksi mennä maailman ääriin kun tällainen helmi on lähes käsien ulottuvilla? 

Palaan vielä kertaalleen näihin tunnelmiin kun kerron sinulle mitä tykkäsimme glamouria tikhkuvasta yöstämme putiikkihotelli Pariisin Villessä.

Aurinkoista viikonloppua sinulle!

 

Rakkaudella Kirsikka

dsc_0683.jpg.muokattu_0.jpg

 

Kulttuuri Suosittelen