Motivaatio perjantai
Joku ehkä muistaakin, että aloitin Ilonkautta- nettivalmennuksessa, josta kerroinkin täällä bloginkin puolella. Miten sitten valmennus on kohdallani mennyt ja onko se tekeminen ollut ilon kautta?
Motivaationi valmennuksen suhteen hiipui aloitettuani uudessa työssä, joka on keikkaluontoista. Monesti saan tiedon työpaikasta vasta aamulla.Uuden opettelu on ollut hiukan stressaavaa, ja on vaikuttanut omaan jaksamiseeni. Työpäivän jälkeen sohva on ollut kaivattu ystävä. Ruokavalio on kuitenkin kulkenut arjessa mukana, mutta kotitreenit ovat vaihtuneet kävelylenkkeihin. Myönnän, että nuo kotitreenit ei ehkä kuitenkaan ole se miun juttu. Kaipaan sitä salin yhteisöllisyyttä ja sitä, että joku potkii sinua eteenpäin.
Ajatuksena valmennuksessa on, että jos on elämä hektistä, pystyy sen treenin tekemään myös kotoa käsin. Voisin kuvitella, että tämä on oiva treenimuoto kotiäidille tai sellaiselle, jolle se treenaaminen on uusi juttu. Ennen olisin varmaan ruoskinut itseäni tästä saamattomuudesta, mutta nyt olen antanut itselleni luvan pitää taukoa liikunnasta, ja antaa kropalle sen kaipaamaa lepoa. Auringon pilkistäessä ja kevään tervehtiessä meitä alan jo kaipaamaan treenaamista. Tänään kävin pitkästä aikaa jumppailemassa ja voi miten olin kaivannutkaan sitä tunnetta, mikä treeneistä tuleekaan. Ensi viikolla minulla on lomaviikko ja aion pyhittää sen liikunnalle, ystäville ja perheen kanssa vietetylle ajalle. Eniten nautin kuitenkin aikatauluttomuudesta ja siitä, että saan aamulla nukkua pitkään. Tänään aion nauttia lasillisen valkoviiniä alkaneen loman kunniaksi, sen olen ansainnut.
Rentouttavaa viikonloppua sinulle!
Rakkaudella Kirsikka