Pieni pala paratiisia – ihastuttava Porvoo

dsc_0701.psd_.muoks_.jpg

 

Hektisen kevään kohokohta oli viikon takainen tyttöjen reissu Porvooseen, jota olimmekin kuumeisesti odotelleet. Aina tuo idyllinen puutalomiljöö saa meidät mykistymään ja huokailemaan ihastuksesta. Saavuimme perjantai illasta Porvooseen, joten putiikit olivat harmiksemme jo sulkeneet ovensa. Tässä kohtaa me suomalaiset voisimme ottaa mallia muusta maailmasta. Teimme kuitenkin pienen kävelylenkin vanhassa kaupungissa ja kurkimme innoissamme putiikkien ikkunoista sisälle, joku voisi pitää meitä  ihan kaistapäinä. 😉 Ihanaa, että on ystävä, joka on vähintäänkin yhtä höpsö kuin sinä.

 

Ensimmäisen yömme vietimme Ida- Marian punaisissa ranta-aitoissa, josta meillä oli näkymä porvoonjoelle.

 

.be35555a-6c9e-4802-9402-66eebee7f1ca.jpg

Näin herkullisissa merkeissä starttasi meidän miniloma ja otimme maljat meille upeille naisille!

img_4623_0.jpg

 

Lisää tästä idyllisestä aitasta kerron sinulle myöhemmin. ;)

 

Porvoon sisustusputiikit ovat aivan omaa luokkaansa ja tunnelma niissä hakee vertaistaan.

Lauantai meillä alkoi aikaisella aamiaisella, jonka jälkeen ennen putiikkikierrosta suuntaisimme Brunbergin tehtaanmyymälään maistelemaan herkkuja ja tekemään ostoksia.

 

Tällä kertaa keskityimme kiertämään vain ne omat lempiputiikkimme ja mahtui sinne mukaan myös kaksi ihan uutta tuttavuutta. Unelmien putiikki on ihastuttava pieni putiikki, josta löysin täydellisen kynttilänjalan bling bling- henkeen ja ystävä löysi käsintehdyt nahkakorvikset, jotka oli valmistettu kierrätysmateriaaleista. Toinen ihastuttava löytö oli Kretuliini, josta löytyy toinen toistaan herkullisimpia Ricen melamiiniastioita, jotka ovat kestäviä ja eettisin periaattein valmistettuja. Kaikki hyvä tulee Tanskasta ja niin on myös Ricenkin kohdalla. Mikä parasta tuo melamiinin pinta ei värjäydy muovin lailla, joten pikkuväelle mitä parhaimmat.

img_4642.jpg

Erityiseksi päivän teki ehdottomasti Cafe Helmen herkut shoppailujen lomassa.  Tämä paikka kannattaakin katsastaa: on kuin matkaisi ajassa taaksepäin.  Kesäinen Porvoo lumoaa ja ihana oli nähdä miten kadut vilisivät iloisia ihmisiä, ja kohtasimmekin reissun aikana mahtavia tyyppejä. Täytyy hieman tässä kohtaa vetää kotiin päin, sillä kohtaamamme iloiset ja rempseät tyypit olivat kotoisin juurikin Pohjois-Karjalasta.

img_4625.jpg

Illallisen nautimme Zum Beispielissä. Plussaa itse valmistetusta leivästä ja erikseen tarjoiltavasta salaatista. Samoin jälkiruoaksi nauttimamme itsetehty jäätelö saa meiltä kehuja. Ruoka itsessään ei ollut kulinaristinen nautinto, vaikka potentiaalia siinä olisi ollutkin. Palvelu oli ystävällistä ja ruoka tuli nopeasti joten iso peukku siitäkin.

c14e8aa2-5f70-40e4-9aaf-9b674568e576.jpg

Minilomamme kruunasi yö henkeäsalpaavassa putiikkihotelli Pariisin Villessä. Jo aulaan astuessamme tiesimme, että tämä oli niin täydellinen valinta ja paikka huokui elokuvamaista glamour henkeä.

img_4628.jpg

 

2c7c4549-5d95-40e6-9653-3f78de161240.jpg

ylellinen huoneemme

Tästäkin kerron myöhemmin lisää. ;)

 

 

img_4630.jpg

 

Sattumalta bongasimme joen toisella  puolella kulkevan lenkkipolun edellisenä iltana. Lenkkipolun varrelta löytyi myös kukkula, jossa oli näköalatasanne. Sieltä avautuikin huikea näkymä, joka tarjoili meille kauniin maisemakortin Porvoosta.

 

Porvoo ei pettänyt tälläkään kertaa ja uusi reissu onkin jo suunnitelmissa. Ihana, että tällainen helmi löytyy näinkin läheltä. 

 

Täällä ollaan pikku hiljaa laskeutumassa lomamoodille, sitä ennen pitäisi vielä hoitaa soveluvuuskokeet kunnialla maaliin. 

inspiroivaa viikkoa sinulle!

 

 

 

Rakkaudella Kirsikka

Kulttuuri Matkat