Pienten puolella

Minut haastettiin somen puolella ottamaan kantaa varhaiskasvatuksen nykytilaan. Ensin olin jyrkästi sitä mieltä, että tämä aihe ei kuulu blogiin. Asiaa pohdittuani, päätin kuitenkin tarttua aiheeseen. Olen työskennellyt varhaiskasvatuksessa niin avustajan, hoitajan kun nyt opettajankin roolissa. Näistä jokainen ammattiryhmä on yhtä arvokas, ja tekee tärkeää työtä. Toivoisin tämän ymmärryksen myös laajenevan muualle kentälle. Me kaikki olemme luomassa lapselle hyvää päivää, joka ikinen päivä. Kiinnostus alaa kohtaan minulla on ollut aivan pienestä pitäen. Tein kaikki Tet- harjoittelut lasten parissa. Oma poikani teki myös yhden Tet- harjoittelun päiväkodissa. Tuon viikon päätteeksi hän totesi, että tämä ei ole hänen alansa. Ymmärrän tämän oikein hyvin. Toisaalta poika näki, mikä äidistä imee ne mehut työpäivän jälkeen. Jossain vaiheessa en iltaisin jaksanut kuunnella omien lasten illoista pulpatusta iltakahdeksan jälkeen. Melutaso päivän aikana oli nimittäin melkoinen. Iltaisin ei välttämättä riittänyt energiaa enää omille lapsille, vaan sohva vei mukanaan. Oli kuitenkin päiviä, milloin innostuin askartelemaan lasten kanssa samoja juttuja  kun töissäkin, tai leivottiin sämpylöitä yhdessä. Meillä nimittäin yhdessä talossa oli aina lounaalla tuoreet sämpylät, ja niitä oli aivan pakko saada kotonakin.

Olen monen muun tavoin seurannut Instagramista varhaiskasvatuksenkertomuksia tiliä. Kieltämättä  se saa minutkin surulliseksi, millä tolalla varhaiskasvatus on tänä päivänä. On totta, että noista kertomuksista tunnistan montakin epäkohtaa, joita alalla vallitsee. Olen nähnyt kollegoideni uupuvan työssä. Usein ne, jotka tekevät työtä sydämellä, väsyvät herkemmin. Julkisuudessa puhutaan hienoja korulauseita siitä, miten tärkeää työtä varhaiskasvatuksessa tehdään. Me kaipaamme kuitenkin konkreettisia tekoja sanahelinän sijaan. Tiedämme tekevämme tärkeää työtä ja pääosin minäkin tykkään työstäni. On ihanaa, kun lapsi innosta sädehtien kapsahtaa ensimmäisenä aamulla kaulaan ja rutistaa lujasti. On hedelmällistä seurata lasten kasvamista, ja yhdessä iloita onnistumisista ja oppimisen ilosta. Toisten polkua olen saanut seurata alle vuoden ikäisestä esikouluun saakka. Haikein mielin olen saattanut esikoululaiset koulumaailmaan ja kilpaa kyynelehtinyt vanhempien kanssa. Edelleen minulla on huikea palo ja motivaatio tähän työhön.  Välillä homma meinaa karata lapasesta, kun innostun jostain. Olen luonut Frozen maailman jumppaan, ja ollut itse aivan mukana noissa hetkissä. Liikunta on minulle oma vahvuus. Yhdessä paikassa vedin täysin untuvikkona niin sählyä kuin jalkapalloakin. Mitään käryä ei ollut mitä olen tekemässä, mutta se oli ehkä työurani paras vuosi. Meillä oli aivan huikea poppoo. Kauden päätteeksi pidimme turnauksen, johon kaikki lapset pääsivät osallistumaan. Meillä oli kisastudio herkkuineen, toiset lapset kannustivat pelaajia. Kaikki lapset loistivat siinä hetkessä posket hehkuen. Tätä tämä työ on parhaimmillaan, iloa ja onnistumisia.

Nyt haastankin sinut varhaiskasvatuksen ammattilainen puhumaan hyvää. Mitkä on niitä asioita, jotka saavat sinun poskesi hehkumaan ja ilon kuplimaan?

Ollaan yhdessä pienten puolella

Kirsikka