Rakkaus on ruma sana

Olen nyt viitisen vuotta kirjoittanut blogia. Pääosin olen saanut positiivista palautetta. Minulle on koko ajan ollut tärkeää kirjoittaa hyvää mieltä tuottavista asioista. Sitä kautta olen tutustunut ihastuttaviin putiikeihin ja kahviloihin, ja  nämä  olen halunnut jakaa teidän iloksenne. Sinänsä blogin linja on pitänyt alusta saakka. Lasteni toiveesta olen heidän elämästään kertonut mimimaalisen vähän. Toki tiedän, että nyt heidän ollessa isompia, äidin tekstejä luetaan tiivisti. Tässä kohtaa elämää, olen äärettömän onnellinen tästä rajauksesta. Olen onnellinen siitä myös, että olemme saaneet kasvatettua entisen mieheni kanssa kaksi upeaa poikaa. Nuorimmainen on peruskoulun viimeisellä luokalla ja esikoinen muuttaa pian omilleen. Tässähän melkein tuntee itsensä vanhaksi.

Bloggaamisen kautta olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin, ja tehdä yhteistyötä huippujen tyyppien kanssa. Bloggaaminen on kuitenkin vuosien saatossa muuttunut. Anonyymiys mahdollistaa, että someen on niin helppoa purkaa se oma pahaolo. Eikö se kerro ihmisestä itsestään paljon.  Olen tässä vime aikoina huomannut myös omalta kohdaltani, miten me bloggaajat olemme samalla tavalla julkista riistaa, kuin kuka tahansa isompikin stara.Otetaan henkilökohtasesti joku teksti, minkä esimerkiksi blogissani jaan.  Erityisen paljon tykkään jakaa mietelauseita, jotka jollakin tavalla minua puhuttelevat. Ne eivät kuitenkaan ole minun omasta kynästäni. Tänä syksynä on myös ollut tekstejä, joissa on tummempia sävyjä. Elämä ei ole minullakaan pelkkää siirappia, vaikka perusvire minulla onkin positiivinen. Onneksi jokainen voi valita ne sometilit ja kanavat, joita seuraa.

Olen avoimesti kertonut, että olen eron jälkeen löytänyt uuden parisuhteen.  Se ei muuten ole mikään itsestäänselvyys enää tässä iässä.Tätähän ei saa tietenkään julkisesti kertoa, että on onnellinen omassa elämässään. Monesti ajatellaan, että jos siitä onnesta kertoo julkisesti, on se pelkkää pintaa. Minulla on sen verran elämänkokemusta, että minulle on sinänsä sama mitä joku elämästäni ajattelee. Kaikkea se kateus meissä ihmisissä teettääkin . Itse en osaa olla kateellinen kenellekään.  Kateuden takana hyvin usein on omaan elämäänsä tyytymätön ihminen.On helppo ajatella, että joku toinen on syy ja seuraus siihen, että itse ei voi hyvin.   Onnellisuus ei tule mistään ulkopuolelta tai toisesta ihmisestä.  Itse en suostu enää pienentämään itseäni sen vuoksi, että joku toinen voi siitä pahoittaa mielensä. Kaikesta en minäkään voi ottaa vastuuta.   Minä valitsen mieluummin onnellisuuden kuin katkeruuden. On todella helppoa arvostella toisen elämää tai valintoja, tietämättä taustoja. Luulen ja tiedän, että positiivisesta ihmisestä se positiivisuus huokuu kuin itsestään.

Käytiin tuossa tovi sitten rompepäivillä ja mukaan tarttuivat nämä  ihastuttavat villasukat. Näin syksyn tullen villasukat onkin tuttu näky niin töissä kun kotonakin.

Ihastuttavaa viikonloppua sinulle!

Rakkaudella Kirsikka