Hehkulamppuhuijaus, planned obsolescence
Yleltä tuli muutama viikko sitten aikamme hengestä kertova dokumentti: Hehkulamppuhuijaus. (Kannattaa katsoa!)
http://www.youtube.com/watch?v=9y_YT_DfOkg
Dokumentin mukaan kulutusyhteiskuntamme perustuu suureen huijaukseen: tavaroiden suunniteltuun vanhenemiseen. Sen idea on syntynyt käsi kädessä kulutusyhteiskunnan ja massatuotannon kanssa, ja se toimii mekanismina jolla yhteiskuntamme pyörät pyörivät. Tuotanto, työpaikat, ja täten koko yhteiskuntamme perustuu idealle, jota pyöritämme myös vapaaehtoisesti päidemme sisälläkin. Politiikot patistelevat meitä shoppailemaan yhteiskunnan puolesta: kuluttajien tehtävä on ostaa velaksi tavaraa, jota emme tarvitse.
Aito kadunvarsimainos 2009.
”Jotain uudempaa ja parempaa, hieman aikaisemmin, kuin olisi tarpeen..”
Suunniteltu vanheneminen tarkoittaa tavaroiden suunnittelemista, ohjelmoimista ja valmistamista hajoamaan ennen aikojaan. Hehkulamppu oli ensimmäinen esine joka suunniteltiin kestämään korkeintaan tietty tuntimäärä (ensin 2500, sitten max 1000 tuntia), kun vanhimmat lamput palavat vieläkin, YLI 100 VUODEN JÄLKEEN. Suunnitellun vanhenemisen idea on levinnyt kaikkiin käyttöesineisiin auton vetämistä kestäneistä nailonsukkahousuista jopa autoihin, kodinkoneisiin ja elektroniikkaan, jotka eivät aiemmin pamahtaneet vielä ihan parissa vuodessa.
”Shopping for fun, rather than need”
Dokumentissa esiintyy espanjalainen mies, jonka tulostin hajoaa. Korjausliikkeet kertovat että korjaaminen on kalliimpaa kuin uuden printterin ostaminen, ja he suosittelevat jälleenmyyjiä: hyvinkin tuttu juttu varmasti meille kaikille, vanha rikkinäinen roskiin ja uutta ja kiiltävää kehiin pilkkahintaan. Printterimies tekee tutkimustyötä ja käy ilmi että tulostimeen on tehtaassa asennettu laskuri: kun tulostuksia on kertynyt tietty määrä laskuriin, kone hajoaa.
Mies löytää internetin kautta ohjeet miten tämän laskurin saa nollattua, ja printteri alkaa toimia taas kuin uusi.
(Voima vastamainos)
On ymmärrettävää, että kulutusyhteiskunnan synnyn aikoihin ei tiedetty että maapallon resurssit ovat rajalliset, ja että siihen aikaan on luotu yhteiskunta jonka perustana on ikuinen kasvu. Ikuiseen talouskasvuun uskovat vain hullut ja ekonomistit, ja valitettavasti olemme nykyään kaikki ekonomisteja. Elämme yhteiskunnassa joka korostaa talouskasvua: sen tarkoitus ei ole tyydyttää tarpeitamme, vaan kasvaa ja kasvaa loputtomiin. Olemme kuin maantietä kiitävässä autossa jonka vauhti kiihtyy kiihtymistään: vaihtoehtoinamme on hidastaa vauhtia tai suistua tieltä.
Talouslamaa ei enään edes tarvitse torjua suunnitellulla vanhenemisella, vaan 1950-luvulta lähtien lyhytikäisistä tuotteista on tehty jopa houkuttelevia.
I love the way you consume our planet
Tuotteiden täytyy synnyttää haluja ostajissa. Niiden ulkonäkö kiehtoo enemmän kuin käyttöikä: ne ovat uusia, kauniita, ja edistyksellisiä. Se villitsee kuluttajat haluamaan aina vaan uusimman mallin, vaikka vanhalla olisikin vielä käyttöikää jäljellä.
Rakennamme itsetuntomme ja identiteettimme tavaroiden varaan. Muuta jos kulutus lisäisi onnellisuutta, olisimme onnemme kukkuloilla, sillä kulutamme 26 kertaa enemmän kuin 1800-luvulla. Onni on subjektiivinen käsite: toiselle se voi merkitä ihan ei-materiaalisiakin asioita.
”No kiipeä takas puuhun!”
Talouslaskun vastustajat luulevat että talousjärjestelmän kaatuminen merkitsee kivikaudelle paluuta. Yhteiskunta joka ei pilaa maapalloa ei tarkoita sitä: esimerkiksi Ranskassa se vastaisi n. 1960-lukua, ja se on aika kaukana kivikaudesta.