Guess we were just playing pretend, a little fun for the weekend *

Sain sunnuntaina kutsun ruokailemaan miehen luokse, juuri kolmetoista minuuttia sen jälkeen, kun olin tuuminut, että en tule kuulemaan hänestä lähiaikoina (tai myönnän, ikinä). Tässä on nyt pari kohtaa, jota haluaisin erityisesti tarkentaa:

• sain kutsun (ihan oma-alotteisesti)
• hänen luokse (tähän mennessä on tuntunut, että tiedän enemmän hänen siskostaan, kuin hänestä itsestään, joten kutsu kotiin tuli ihan puskista)
• ruokailemaan (minun ei tarvinut muuta, kuin ilmaantua paikalle)

En ihan tarkalleen osaa valita, mikä näistä kolmesta on kaikkein vaikuttavin käänne. Tähän mennessä toinen (ei sillä, että laskisin) oma-alotteinen pelin avaus häneltä. Grand. Tyyppi on niin mysteerinen, että tähän mennessä en tiedä tarkalleen edes, mitä hän tekee työkseen, joten kutsu kotiin oli jotakin, mitä en ihan heti osannut odottaa. Grand. Ruoka on sellainen asia elämässä, mihin en ole aikuisiässä suhtautunut mitenkään vähäpätöisesti, lisäksi exän kanssa kulutettujen seitsemän vuoden aikana opin arvostamaan ruokaa laittavaa miestä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Grand.

Kaiken lisäksi meillä oli hauskaa. Ainakin heti, kun alun jäykkyydestä päästiin eroon. 

Mutta pakko kyllä myöntää, että päässä on eilisen ja tämän päivän aikana myrskynnyt jos jonkinlaista ajatusta. Ei, en vieläkään ole rakastumassa, mutta en enää ole ihan varma, tiedänkö, mitä oikein olen tekemässä. Tähän astisen elämäni suhteet on olleet lähinnä parisuhteita tai ainakin toiveita niistä, joten asetelma on jokseenkin vieras. Esimerkiksi vaikka kuinka usein on sopivaa nähdä ja missä vaiheessa pitää keskustella siitä, mitä tässä on menossa??

 

* Retro culture: weekend