My head’s a carousel of pictures the spinning never stops *
Viimeisen puolentoista viikon aikana sama tyyppi on ollut edelleen kuvioissa. Ollaan nähty pariinkin otteeseen, suurinpiirtein suunnitelmallisesti molemmilla kerroilla tällä erää. Olen vaihtanut mielipidettäni miehestä keskimäärin noin kerran päivässä. Mielipiteet vaihtelee sen välillä, että totean olevani vähän ihastunut, ja sen, että toivotan mielessäni (ja ystäväparoilleni) koko miehen hevonhelvettiin. Aina, kun totean olevani vähän ihastunut, totean myös, että ei ehkä kannattaisi, koska siinä saattaa taas sattua. Aina, kun päätän siirtää tyypin historiaan, totean, että ei ehkä sittenkään, kun jos tähän ei sekottaisi tunteita, tämä voisi olla ihan viihdyttävää.
Ja aina kun tavataan, on kuin pieniä salamoita lentelisi pitkin poikin.
Pää on vähemmästäkin vähän pyörällä. Ja kaiken keskellä pitäisi keskittyä ihan muunlaisiin asioihin elämässä.
Tällä hetkellä olen taas päättänyt antaa koko jutun olla. Vielä kaksi tuntia sitten olin vähän ihastunut. Sitä kesti ennätykselliset lähes kaksi vuorokautta. Ihastuin viimeksi siihen, että saan aina paljon pusuja, ja siihen, miten mies nukahtaa pää minun päätä vasten ja kädet minun käsistä kiinni pitäen.
* bright eyes: nothing gets crossed out