Epäilen hormoneja, ja ehkä vähän myös väsymystä ja korkeaa stressitasoa siitä, että eilen illalla kotiin tultuani sain järjettömän itkukohtauksen. Aiheena: mulla ei ole ketään (miestä), eikä ikinä tule olemaan ja elän loppuelämäni yksin.

Ei uskoisi, että vielä puoli vuotta sitten olin järkkymättömän vakuuttunut siitä, että ei ole mitään väliä, vaikka eläisin lopun elämäni yksin. Että elämänkumppani ei ole välttämättämyys sille, että olisin onnellinen.

Mies on vaihtanut paikkaansa taas mappi-Ö:n ja sydämeni välillä tiiviiseen tahtiin. Ihan ilman, että hänen on tarvinut tehdä mitään. Eikä hän ole kyllä mitään tehnytkään. Nyt olenkin sitten taas vakuuttunut siitä, että hän ei ajattele kuviota millään tavalla vakavalta kannalta. Toisaalta, hyvin todennäköistä olisi, että jos saisin vahvistuksen sille, että asia ihan oikeasti on näin, en olisi edes kovin surullinen. Siksi on edelleen ristiriitaista, että kuitenkin toivon, että tästä nyt tulisi jotain. Ja suunnittelen mielessäni häitä. Ja lasten nimiä.

Ja sitten kuitenkin samaan aikaan kun pallottelen tämän kuvion kanssa, on ihan mahdollista, että missaan sen vaikka kadulla vastaan tulevan elämäni miehen, koska ajatukset on liian kiinni tässä epämääräisessä miehessä…

* siamian ghost: scattered and careless

Viimeisen puolentoista viikon aikana sama tyyppi on ollut edelleen kuvioissa. Ollaan nähty pariinkin otteeseen, suurinpiirtein suunnitelmallisesti molemmilla kerroilla tällä erää. Olen vaihtanut mielipidettäni miehestä keskimäärin noin kerran päivässä. Mielipiteet vaihtelee sen välillä, että totean olevani vähän ihastunut, ja sen, että toivotan mielessäni (ja ystäväparoilleni) koko miehen hevonhelvettiin. Aina, kun totean olevani vähän ihastunut, totean myös, että ei ehkä kannattaisi, koska siinä saattaa taas sattua. Aina, kun päätän siirtää tyypin historiaan, totean, että ei ehkä sittenkään, kun jos tähän ei sekottaisi tunteita, tämä voisi olla ihan viihdyttävää.

Ja aina kun tavataan, on kuin pieniä salamoita lentelisi pitkin poikin.

Pää on vähemmästäkin vähän pyörällä. Ja kaiken keskellä pitäisi keskittyä ihan muunlaisiin asioihin elämässä.

Tällä hetkellä olen taas päättänyt antaa koko jutun olla. Vielä kaksi tuntia sitten olin vähän ihastunut. Sitä kesti ennätykselliset lähes kaksi vuorokautta. Ihastuin viimeksi siihen, että saan aina paljon pusuja, ja siihen, miten mies nukahtaa pää minun päätä vasten ja kädet minun käsistä kiinni pitäen.

* bright eyes: nothing gets crossed out