Edellinen parisuhteeni kesti kaikkineen noin kuusi ja puoli vuotta. 

Silti eksäni ei oikeastaan tuntenut minua, vaikka parhaimmillamme oltiinkin toistemme parhaat ystävät. Suhteen alkuaikoina jostain syystä keskusteltiin suhteista ja seksistä. Hän totesi yksituumaisesti, että ei ymmärrä, miten kukaan voi harrastaa seksiä, jos ei ole parisuhteessa. Ja perään kysyi, mitä mieltä minä olen asiasta. Vaikka en tosiaankaan ole ikinä ollut mikään yhden illan juttujen suurkuluttaja, ei läheskään kaikki seksuaaliset kanssakäymiset ole tapahtuneet parisuhteissa, ei todellakaan. Tässä vaiheessa näin nopeutetun tiivistelmän kaikista niistä tapauksista, ja mietin samalla, mitä tähän nyt enää voi vastata. ”Niin, en mäkään”, kuulin itseni sanovan. Ja siinä sitä sitten mentiin, kuusi ja puoli vuotta. Aina aika ajoin mietin, mitä eksäni sanoisi, jos yhtäkkiä tunnustaisin kaiken. En tunnustanut.

Nyt, mitä enemmän asiaa pohdin, tilanne tuntuu täysin nurinkuriselta. Olin nimittäin ennen suhteen alkamista päättänyt, että seuraavan kerran parisuhteessa en teeskentele mitään, en sitä, mitä olen tai orgasmia. Lukuun ottamatta tätä yhtä pienen pientä vastausta, olin onnistunut täydellisesti. Rehellisyyden nimissä ja sivuhuomautuksena on nyt kuitenkin todettava, että ei, tämä ei ollut se syy, miksi päädyimme eroamaan.

Kaikkiaan olen kuitenkin entistä vakuuttuneempi siitä, että seksuaalisuus on melkoisen suuri osa ihmisen identiteettiä. Melkeinpä seitsemän vuotta sitten aloin syödä ehkäisypillereitä. Lopetin puolentoista vuoden jälkeen toivoen, että olemattomat seksihaluni palaisivat ”normaalille” tasolle. Eipä palanneet, ennen kuin aika vasta, ihan tuosta noin vaan. Voin kertoa, että tuntuu kuin olisin saanut puuttuvan palasen itsestäni takaisin. Aika hurjaa. Kerrottakoon, että viiden ja puolen vuoden aikana minulle on kahdesti ehdotettu näihin oireisiin masennuslääkityksen aloittamista sekä ohjattu opiskelijaterveydenhuollossa myös seksuaaliterapeutti-wannabe-terveydenhoitajan ”terapiaan”.

Niin että tässä sitä sitten odotellaan, josko viimein saisin kehitettyä itselleni sen (vakituisen pari)suhteen, jossa ei tarvisi teeskennellä, ja jossa olisin muutenkin kokonainen, kaikki osaset paikoillaan.

* esthero: swallow me

Onko ihan aikuismaista ja kolmekymppistä ehkä-ihastua mieheen vain hyvän seksin takia?? Tiedän jo nykyisin, mitä hän tekee työkseen, mutta en silti oikeastaan tunne häntä ollenkaan.

Ollaan nyt parin viikon aikana nähty kolme kertaa, mutta silti tuntuu, että tätä on jatkunut jo ikuisuuden. On absurdia, että tämä menee ihan päinvastoin kuin loppukesän case, jossa satutin itseni tosi pahasti. Silloin rakastuin päivässä ihmiseen, jonka kanssa ajattelin asioista niin samalla tavoin, että en aina edes kehdannut todeta olevani samaa mieltä, koska se olisi kuulostanut epärealistiselta. Juttu kesti viikon, ja minulta meni kolme kuukautta päästä siitä yli.

Nyt epäilen koko ajan koko kuviota, ja tyyppiä. Ehkä osuutensa tuo se, että alkukesän tapaamiset eivät ihan menneet putkeen. Silloin annoin koko homman olla siinä vaiheessa, kun mies totesi treffien jälkeen, että on aina kiinnostavaa tutustua uusiin ihmisiin, vaikka siitä ei mitään vakavampaa seuraisikaan. Niin että ei kai ihme, jos vähän epäilen tyypin motiiveja. Eikä siinä, minullekin sopisi vallan mainiosti harmiton ja kevyt suhde, jossa vain harrastetaan seksiä. Mutta kun nyt epäilen vahvasti, että olen alkanut tuntea jotain. Muutakin kuin päätöntä himoa. Ja ehkä ennen kaikkea pelkään, että satutan itseni taas, jos erehdyn alkaa tuntea jotain.

Mutta silti joissakin jutuista tulee olo, että tyyppi on itsekin kiinnostunut muustakin kuin seksistä.

* Esthero: fastlane