Tällaisen kuvan sain viimeisimmän harjoitteluni ohjaajalta ihan vain siltä varalta, koska opinnäytetyön tekeminen alkaa tammikuussa. Nyt tuo samainen paperi pitäisi etsiä käsiini, koska jostain syystä olen tänään ollut todella kireänä, väsynyt ja v-mäinen. Tuntuu, etten jaksa tehdä yhtään mitään ja kohta koulukin taas alkaa. Olin todella väsynyt kahden rankan työpäivän jälkeen (joista kerron myöhemmin toisessa postauksessa).
Perjantaina vielä lupasin kaverini kanssa kaupungille työpäiväni jälkeen. Erittäin huono päätös. Olin ollut päivystäjänä kahdeksan tuntia eli juoksin sinne, missä apua tarvittiin ja loppuillan tein kaikkea yksin sillä välin, kun kolme henkilöä istui kassalla. No, ihan mahtavaahan se oli, koska sain tehdä yksin töitä ja rauhassa ja sain maitokuormaakin purettua todella paljon.
Kaverini lähetti viestiä, josko lähtisin ”yksille”. Hänellä oli lauantaina työvuoro klo 8-17 eli kauaa meidän ei pitänyt viipyä. Sanoin ensin, että joskus myöhemmin, koska olin väsynyt ja lomani alkoi nyt, joten mikä tahansa muu ilta kävisi. Kaverini intti, että hänellä olisi juuri tänään sellainen fiilis. No, lupauduin lähteä ja sanoin vielä, että tulen autolla, joten en jaksa olla kauaa ja juon vain Fantaa.
Alkuilta meni ihan mukavasti ja leppoisasti. Syötiin ja juotiin ja istuttiin terassilla. Kaverini halusi vielä vaihtaa kadun toiselle puolelle ja siirryttiin sisätiloihin. Kommentoin, että jalkojani särkee ja väsyttää todella paljon, joten haluaisin ainakin klo 23 jälkeen lähteä kotiin. Olin sopinut lähteväni lauantaina äitini ja kummityttöni kanssa shoppailemaan, joten akkuja piti ladata, koska olimme menossa ostamaan kummitytölleni koulutarvikkeita ja arvasin, että hän alkaa vinkumaan kaikkea muutakin.
Harmikseni vaan perjantai-ilta päättyi siihen, että kaverini törmäsi omiin koulukavereihinsa ja jätti minut kuin nallin kalliolle. Lähdin sitten ennen kahtatoista menemään, koska vasta silloin kaverini ilmoitti, ettei tulekaan kyydilläni takaisin kotiin. Ja olin koko illan istunut siellä sitä varten, että hän tulisi kyydilläni!
Ei lauantaikaan mikään hehkeä ollut. Kummityttöni inisi ja vinkui ja halusi kaikkea muutakin kuin sitä, mitä lähdettiin hakemaan: penaalia ja kansiota. Isosiskoni oli antanut hänelle 15 euroa rahaa, jotta hän voisi itse maksaa ostoksensa. No, äitini osti kummitytölleni varmaankin yli 30 eurolla ”koulutarvikkeita” eikä sekään olisi riittänyt. Kummityttöni alkoi mököttää koska hän ei saanut pehmoleluilleen vaaleanpunaista harjaa, jonka hän olisi halunnut, että minä tai äitini ostaa. Hän ei missään nimessä suostunut maksamaan sitä omilla rahoillaan. Ai äitini ei ole koskaan sanonut kummitytölleni ei?
Minä yritin jotain kuria pitää, mutta äitini myöntyi aina kaikkeen, mitä kummityttöni älysikin pyytää. Onneksi shoppailun loppua kohden hänkin alkoi pyöritellä silmiään ja kiristellä. Kummityttö saatiin lepyteltyä sillä, että hän sai ostaa omilla rahoillaan 1,70€ maksavan kumin ja noin 3€ maksavan muistikirjan – jota hän tuskin koskaan käyttää. Hän vain sattui haluamaan sellaisen.
Ehkä ärsyttävintä koko shoppailuretkessä oli se, että kummityttöni lässyttää kuin vanhat mammaraiset. Onneksi ei koko aikaa, mutta ajoittain. Siskoni ja hänen miehensä ovat jo kypsiä siihen ja tokaisevat kummitytölleni, että opettajat pistävät hänet puheterapiaan, jos tuollainen ei lopu. Kummityttöni kuitenkin osaa puhua ihan normaalistikin. Olen aika varma, että kummityttöni lässyttää, koska hänen mammansa – eli isänsä äiti – lässyttää aina. Se on muuten todella ärsyttävän kuuloista.
Ei mitään huonoa, jos ei mitään hyvääkään! Perjantaina sain soiton isoveljeltäni – siis siltä, jolle on juuri syntynyt tyttövauva. Hän pyysi minua ja miestäni kummeiksi! Jee!! Toivottavasti tästä tytöstä tulee vähemmän ärsyttävä kuin nykyisestä kummitytöstäni.
Ilmeisesti hänen kummallinen vaimonsa – älkää ymmärtäkö väärin, vaimo on ihan mukava, mutta valittaa älyttömistä asioista ja on toooodella itsekeskeinen (ei edes kiitä, jos hänelle vie suklaata/kukkia/vauvanvaatteita juuri laitokselta päästyään… eikä kyllä muutenkaan) – on halunnut jälleen kerran omaltakin puoleltaan kummin. Heidän poikansa kummeja ovat veljeni vaimon sisko ja tämän mies. Eikö olisi sitten ihan reilua, että tytön kummeja olisivat vain minä ja minun mieheni? Ei. Vaan tietysti täytyy sieltä toisestakin suvusta väen väkisin hankkia joku kummi, joka muuten on veljeni vaimon kummityttö. Huoh. Huokaan vielä suuremmin, jos he päättävät pyytää sitä veljeni vaimon kummityttöä sylikummiksikin.
Ehkä olen jo tähän hätään tarpeeksi paasannut. Jospa siirryn tv-ohjelmien pariin.
