Eddie Van Halenin Endorsement-historia

(Kuvat: Thegearpage & Pointy Guitar)

Edward Van Halen on inspiroinut sukupolvikaupalla uusia kitaristeja luultavasti enemmän kuin kukaan muu sitten Jimi Hendrixin. Paitsi hänen tekniikkaansa, myös aivan erityisesti hänen soundiaan on yritetty jäljitellä jo reilut kolmekymmentä vuotta – enemmän tai vähemmän mairittelevin tuloksin. Yksi merkittävimmistä tekijöistä miehen auraalisessa presenssissä ovat luonnollisesti olleet hänen käyttämänsä kitarat, joiden kuluttajille suunnattuja versioita on puskettu maailmalle usean eri valmistajan toimesta – vahvistimista puhumattakaan.

Nyt onkin mitä sopivin hetki ottaa selvää aikamme suurimman ja kauneimman kitaravelhon värikkäästä endorsement-historiasta ja nivoa kaikki siististi yhteen pakettiin.

Frankenstrat

Tästä se kaikki alkoi ja tähän kitaraan monet miehen nimikkotuotteet perustuvat yhä edelleen. Maestron itsensä omin kätösin B-luokan Boogie Body –rungosta ja tarkoin valikoidusta kaulasta kasaama lankku on yksi ikonisimmista rock-työkaluista koskaan. Eddien itsensä vahaama, vanhasta Gibson ES-335:stä irrotettu PAF-mikki, vintage-tremolo (myöhemmin Floyd Rose) ja raidoitettu viimeistely kera persoonallisten yksityiskohtien ovat piirtyneet ikuisesti jokaisen 70-luvun lopun ja 80-luvun alun kitaristitoivon verkkokalvoille.

Alkuperäinen Frankenstrat on keitetty monessa liemessä ja sen kokemiin muutoksiin lukeutuvat muun muassa maalipinnan vaihdot (alkuperäinen oli mustavalkoraidallinen, kuuluisin versio tietenkin musta/puna/valkoinen) ja imitoijien hämmentämiseen tarkoitettujen, kytkemättömien keski- ja kaulamikkien lisäys. Kitarassa vuosien varrella vierrailleista kauloista tuskin itse mestarillakaan on enää sen tarkempaa käsitystä.

Kramer

Hurrikaanin lailla kuusikielisten maailman mullistaneen kitaravelhon markkinointimahdollisuudet eivät jääneet huomaamatta yhdeltäkään kynnelle kykenevältä kitaravalmistajalta. Ensimmäisenä apajille ehti tuleva 80-luvun jättiläinen, Kramer Guitars. Vuodesta 1984 alkaen (itse diili alkoi jo vuotta aiemmin) Eddien pärstä koristi lukemattomia yhtiön mainoksia, joissa kaupattiin milloin Barettaa, milloin Paceria tai Ferringtonia. Myös Van Halenin DIY-straton ”viimeistellymmät” versiot, Kramer 5150 ja Kramer 1984 näkivät päivänvalon yhteistyön alkumetreillä. EVH mittakaavalla pitkäkestoinen kumppanuus päättyi kuitenkin vähemmän sopuisissa merkeissä, puheiden perusteella maksamattomien rojaltien aiheuttamiin riitoihin.

Ernie Ball Music Man

Kramerin jälkeen Eddie hyppäsi 90-luvun alussa Ernie Ball / Music Manin kelkkaan. Yhtiö oli siihen mennessä jo ehtinyt valmistaa pari vuotta miehen nimikkokieliä, joten siirto vaikutti luonnolliselta jatkumolta. Tuloksena syntynyt Music Man Axis -sarja merkitsi merkittävää poikkeusta aiemmin tutuksi tulleesta stratocaster-tyyppisestä rungosta ja -lavasta, kaulapositioon lisätystä (ja tällä kertaa täysin toimivasta) humbuckerista nyt puhumattakaan. Toisin kuin Kramerin kohdalla, herran nimikkokitarat eivät tällä kertaa perustuneet hänen jo käyttämiinsä yksilöihin vaan olivat miehen itsensä suunnittelemia, kokonaan uusia instrumentteja.

Music Man ei kuitenkaan pienenä pelaajana suurella areenalla omannut tarpeeksi tuotantokapasiteettia tyydyttämään valtaisaa EVH-kysyntää ja osapuolet erosivat jälleen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa.

Peavey

Van Halen toimi kitaroiden osalta yhteistyössä Peaveyn kanssa 1990-luvun puolestavälistä aina vuoteen 2004 saakka ja tuloksena syntynyt Wolfgang-malli (nimetty Edwardin pojan mukaan) jakoi hyvin monia ominaisuuksia nykyäänkin myytävien EVH-brändin alaisten Wolfgangien kanssa. Yhteistyö Peaveyn ja Van Halenin välillä alkoi itse asiassa jo ennen kitaramalliston esittelyä, sillä vuonna 1992 ehdittiin lanseeraamaan miehen sittemmin legendaariseksi muodostunut nimikkovahvistin, 5150.

Diilin aikana Eddie kehitti myös D-tuna -vireenpudotussysteemin, jolla paksu E-kieli voidaan pudottaa nopeasti D:ksi Floyd Rose -tyyppisellä tremololla muiden kielien vireen tästä kärsimättä. Peaveyn Wolfgangit olivatkin näin ollen ensimmäisiä D-tunalla varustettuja sarjatuotantokitaroita. Tälläkään kertaa ero ei sujunut täydessä harmoniassa ja jälkispekulaatioissa syytä on haettu milloin Eddien inaktiivisuudesta ja henkilökohtaisista ongelmista, milloin Peaveyn väitetystä tyytymättömyydestä artistin Charvel-kuviota kohtaan.

Charvel

Hieman ennen Peavey-yhteistyön lopullista päättymistä, Charvelin Custom Shop alkoi valmistaa Eddie Van Halenin itsensä raidoittamia EVH Art Series -malleja. Kitarat olivat kunnianosoituksia alkuperäiselle Frankenstratille ja niitä oli saatavilla kolmella eri viimeistelyllä: puna/musta/valkoisina, keltamustina ja mustavalkoisina.

Fender Custom Shop

Vuoden 2006 paikkeilla Eddie ja Fender löivät ensimmäistä kertaa hynttyyt yhteen ja tuloksena oli millintarkka kopio alkuperäisestä Frankestratista jokaista yksityiskohtaa myöten. Kitaroiden pyyntihinta, reilut 20,000 dollaria, oli toki hieman muuta kuin mies itse oli itse originaalistaan maksanut, mutta se ei kauppaa juurikaan hidastanut.

Fender/EVH

Hyvin alkanut yhteiselo Fenderin kanssa saikin jatkoa heti Custom Shop -malliston menestyksen jälkeen ja tätä nykyä vuonna 2009 virallisesti julkaistu Van Halenin signature -mallisto kantaakin ylpeästi miehen omia nimikirjaimia. Työnjako on selkeä: Fender valmistaa tuotteet ja hoitaa jakelun, Eddie lisensoi nimensä ja osallistuu tuotekehitykseen sekä markkinointiin. Kitaramallisto käsittää nykyisellään käytännössä kaikki mallit ja kehitysversiot miehen uran varrelta, samoin kuin 5150-vahvistimen ja lukemattoman määrän muita asiaankuuluvia tarvikkeita.

Muut Endorsementit (ja läheltä piti -tilanteet)

Dunlop

Eddie on käyttänyt MXR:n (nykyisin Jim Dunlopin omistama tuotemerkki) efektipedaaleja, kuuluisimpina Phase 90:tä ja Flangeria, aina uransa alusta saakka. Ei siis lienekään ihme, että vuonna 1998 alkanut virallinen yhteistyö on poikinut raidallisen version miltei jokaisesta yhtiön kuuluisimmista polkimista. Kirjoitushetkellä viimeisin näistä on 5150-styrkkarin äänimaisemaa mukaileva 5150 Overdrive.

PRS

Vähemmän tunnettuna faktana PRS Guitars yritti houkutella vuoden 1997 tienoilla Van Halenin leiriinsä ja rakensi tätä tarkoitusta varten kaksi kappaletta EVH Signature -prototyyppejä. Varsinaista diiliä ei kuitenkaan koskaan syntynyt ja nykyisin kitarat ovat yksityisessä omistuksessa.

Soldano

Eddie käytti hyytyvän Marshall Super Leadinsa ja 5150:n välissä Soldanon SLO-100 -vahvistinta, muun muassa For Unlawful Carnal Knowledgellä (1991). Huhujen mukaan jonkinlaista alustavaa suunnitelmaa Van Halenin signature-Soldanosta olisi jo ehtinyt olla vireillä ennen kuin mies keskitti kaiken tarmonsa orastavaan Peavey-kumppanuuteen. Tämä kuvio on kuitenkin – ainakin toistaiseksi – pelkkien kuulopuheiden varassa, eikä konkreettista todistusaineostoa puolesta tai vastaan ole juurikaan saatavilla. On kuitenkin huomionarvoista, että 5150 ja Soldano omaavat skeemojensa osalta paljon yhtäläisyyksiä, joskin täysin uniikit putkivahvistimet ovat toki nykypäivänä melko harvinaisia.