Pulputusta ja Suhinaa – Modulaatioiden Lyhyt Oppimäärä

Phaser

Viben ja flangerin jalanjälkiä kulkenut phaser lukeutuu kitaroiden osalta kaikkein käytetyimpiin ja tunnetuimpiin modulaatioefekteihin. Viimeistään 1970-luvulla jättiläisten kuten David Gilmourin, Eddie Van Halenin ja Keith Richardsin johdolla salonkikelpoiseksi saateltu efekti yhdistetään miltei synonyymin lailla MXR:n oransseihin purkkeihin (Phase 90 ja Phase 45), mutta myös Bossin ja Electro-Harmonixin tuotoksilla on ollut oma osansa efektin popularisoinnissa.

Phaserointi tapahtuu jakamalla signaali kahteen osaan. Toinen näistä signaaleista saa osakseen kokopäästösuodattimen hellää kosketusta ja kun signaalit jälleen kohtaavat, vastavaiheen muodostavat taajuudet kumoavat toisensa ja luovat phasereille tyypillisen aaltoilevan soundin. Filttereiden määrä vaihtelee analogisten phasereiden kohdalla kahdesta kahteentoista, digitaalisten versioiden yltäessä kolmeenkymmeneenkahteen – ja ylikin.

Van Halen – Ain’t Talkin’ ’Bout Love
Pink Floyd – Have a Cigar
The Rolling Stones – Shattered

Chorus

1970-luvun puolivälissä Rolandin Jazz Chorus -vahvistimiaan varten jalostama ja Boss-brändin alaisuudessa pedaalina julkaisema chorus-efekti on melkoinen mielipiteidenjakaja. Alunperin se kehitettiin nimenkin vihjaaman kuorosoundin – jossa esittävien instrumenttien tai ihmisäänten vire ja ilmaisu eivät ole täysin identtisiä keskenään – aikaansaamiseksi yhden instrumentin tai äänen voimin. Efektin voisi sanoa nousseen suosionsa huipulle 80-luvulla, jolloin lähestulkoon jokainen voimaballadi oli kuorrutettu vahvasti chorusoiduilla kitaroilla.

Chorus on kuitenkin kovassa käytössä yhä tänäkin päivänä ja sitä on myös varioitu eri tavoin, muun muassa Digitechin Whammy -pedaalista tutuksi tulleena detune-toimintona. Käytännössä varsinainen chorus ja detune eroavat siten, että detune ei moduloi käsittelemäänsä signaalia vaan toistaa sen sellaisenaan, vain vaihtelevin sävelkorkeuksin. Choruksen kanssa hyvin samankaltainen flanger-efekti erottautuu edellämainitusta puolestaan tuomalla yhtälöön lyhyemmät viiveajat ja hitaamman moduloinnin.

The Police – Message in a Bottle
Guns N’ Roses – Paradise City
Boston – More Than a Feeling

Flanger

Studioiden uumenissa käsikopelolla kehitelty flanger-efekti toteutettiin aluksi kahdella nauhurilla, joista toista hidastamalla syntyi vänkä viiveen ja vaihtelevan sävelkorkeuden sävyttämä äänimaisema. Efekti oli pitkään komponenttitarpeidensa johdosta nauhureiden ja räkkikokoisten toteutusten varassa, mutta 70- ja 80-lukujen taitteessa se saatiin viimein valjastettua pedaalimuotoon muun muassa Bossin ja MXR:n toimesta.

Koska analogiset flangerit ovat suhteellisen monimutkaisia ja runsaskomponenttisia, ne ovat usein kooltaan perinteisiä pedaaleja kookkaampia ja vaativat 18V-virtaa standardin 9 voltin sijaan. Digitaalisten näkemysten etuna onkin paitsi niiden pienempi tilantarve, myös tavanomaisempi virrankulutus ja moniin muihinkin efektien digiversioihin liitettävä alhaisempi kohinataso.

Van Halen – Unchained
Heart – Barracuda
Black Label Society – Crazy Horse

Vibrato

Luultavasti vanhin tunnettu kitaraefekti on useimmista muista modulaatioista poiketen saatu alunperin aikaan puhtaasti käsivoimin. Sittemmin se on tullut monille tutuksi mekaanisena, kitaraan valmiiksi sisäänrakennettuna järjestelmänä – Kauffman-, Bigsby- ja Stratocaster-tallojen toimiessa näistä ensimmäisinä apajille ehtineinä esimerkkeinä. Koska kaikki kitaristit eivät kuitenkaan halunneet saada efektiä aikaan sen enempää sormin kuin kampeakaan vatkaamalla – osaltaan vireenpidollisistakin syistä – alettiin huojuntaa puristaa pedaali- ja vahvistinmuotoon alkaen Fenderin vuonna 1956 lanseeraamasta Vibrolux-vahvistimesta.

Surf-musiikin ja psykedelian kulmakiviin lukeutuva efekti on viime vuodet viettänyt kenties hieman paitsiossa valtavirran rockmusiikissa, mutta siitäkin huolimatta sille löytyy oma vankkumaton kannattajakuntansa vielä tänäkin päivänä.

Tom Petty – Sins of My Youth
The Electric Prunes – I Had Too Much to Dream (Last Night)
The Beatles – Lucy in the Sky with Diamonds

Vibe

Leslie-kaapin muljutusta apinoimaan kehitetty, mutta siinä epäonnistunut uni-vibe elää ja voi hyvin nykypäivän psykedeelisiä äänimaisemia tavoittelevien soittajien laudoissa. Muun muassa David Gilmourin, Jimi Hendrixin ja Robin Trowerin popularisoima efekti perustuu sen sisällä sykkivän lampun tuottamaan phaserin, choruksen ja vibraton yhteispeliltä kuulostavan muljutukseen.

Samankaltaista efektiä saadaan aikaan myös ilman lampputeknologiaa, jolloin usein puhutaan muokatuista phasereista. Puristien keskuudessa moiset versioinnit toki nostattavat halveksivaa tuhinaa, mutta edullisempina, usein kompakteimmissa kokoluokissa esiintyvinä ja soundeiltaan varsin vakuuttavina laitteina ne puolustavat paikkaansa varsinkin satunnaiskäyttäjien signaaliketjuissa oikeinkin mainiosti.

Robin Trower – Bridge of Sighs
Jimi Hendrix – Machine Gun
Pearl Jam – Alive

Ring Modulator

Analogisyntikoista jalostettu ring modulator -efekti tuomitaan usein erikoismiesten heiniksi, mutta todellisuudessa tätä kauhalla annosteltaessa melko riipivääkin soundia on hyödynnetty mitä moninaisemmissa ja yllättävimmissäkin yhteyksissä (korvat tarkkana Paranoidin soolossa alempana). Ensimmäiset käyttönsä musiikillisessa kontekstissa efektin voidaan katsoa saaneensa jo 1940-luvun syntetisaattorikokeiluissa, mutta kitaroinnin osalta ring modulator vakiinnutti paikkansa 1960- ja 70-luvuilla.

Black Sabbath – Paranoid
ZZ Top – Cheap Sunglasses
Queen – Get Down, Make Love

Tremolo

Tremolo-efektillä viitataan saman äänen nopeaan toistoon, ei suinkaan kelluvilla kitaratalloilla aikaansaatavaan vireen vaihteluun. Sekaannus juontaa juurensa Leo Fenderin tavasta kutsua vahvistimiensa tremoloita vibratoiksi ja kitaroidensa vibrakampia tremoloiksi. Epäselvyyksistä huolimatta tremolo on efektinä säilyttänyt suosionsa vuosien vieriessä ja musiikkityyleistä riippumatta.

1960-luvun alussa Fender ja Gibson sisällyttivät tremolon moniin vahvistimiinsa – surf- ja rockabilly-muusikoiden suureksi riemuksi – mutta DeArmond oli ehtinyt varsinaisille efektiapajille jo 1940-luvun lopussa omalla, 601-mallimerkintää kantaneella purkillaan. Luonnollisestikin juuri kyseinen laite on aikojen saatossa muodostunut eräänlaiseksi tremolofanaatikkojen Graalin maljaksi – eikä toki suotta, kysykää asiasta vaikka Billy Gibbonsilta.

Nancy Sinatra – Bang Bang
ZZ Top – Hairdresser
Twin Peaks Theme – Angelo Badalamenti

Leslie

1940-luvun alussa päivänvalon nähnyt leslie oli aluksi suurehko kaappi, jonka sisällä pyörivät kaiutinelementit muunsivat läpi kulkevan signaalin lepattavan kuuloiseksi. Efekti aikaansaadaan kaiuttimien pyöriessä ensin kuulijaa kohti ja taas poispäin, jolloin ääni kiertää ja sen korkeus tuntuu vaihtelevan. Vaikka lesliestä on puhekielessä muodostunut synonyymi efektistä puhuttaessa, alunperin Donald Leslie oli vain yksi kyseisten kaiuttimien valmistajista monien muiden joukossa.

Koska autenttisen leslie-efektin muodostaminen vaatii fyysisesti suurikokoisen järjestelmän, sen pedaalimuotoon valjastaminen on vähintäänkin haasteellista muutoin kuin digitaalisena mallinnoksena. Tästä syystä vibe onkin omaksunut vastaavantyyppisen, mutta ei identtisen, analogivatkauksen tuottajan paikan moderneissa pedaalilaudoissa.

Stevie Ray Vaughan – Cold Shot
The Beatles – Here Comes the Sun
Joe Walsh – Turn to Stone