Ihanan pehmeä taatelikakku

20171027_213010.jpg

​Ensilumi on satanut maahan ja joulutunnelma alkaa hiipimään varmasti lähes jokaisen mieleen. Mielestäni nyt olikin paras aika saada koti tuoksumaan ihanasti joululle ensimäistä kertaa tänävuonna tekemällä taatelikakkua, jota löytyy perinteisesti meidän perheen joulupöydästä joka vuosi. Pyysinkin äitini äidiltä ohjeen tätä ihanaa mausteista kakkua varten, jota lähdin varovaisin mielen kokeilemaan – saisinko itsekin leivottua kakusta yhtä ihanan pehmeää, mausteista ja kosteaa, kuin mammani tekee? Tämä ohje olikin niin hyvä ja kattava, ettei tarvinnut pelätä epäonnistumisa, sillä kakusta tuli juuri sellainen, kuin sen pitääkin olla.

Tämän taatelikakun voi valmistaa jo ajoissa pakkaseen ennen todellisia joulukiireitä ja sulattaa sitten joulunpyhinä juhlapöytää varten. Valmiista kakusta puolet laitoinkin pakkaseen odottelemaan perheemme pikkujouluja, joita vietämme muutaman viikon päästä. Pikkujouluista ei ole muodostunut perinnettä perheessämme, mutta tällä kertaa kaikki eivät pääse aattona paikalle joulupöytään, joten päätimme ottaa varaslähdön jouluruokailuun ja lahjojen vaihtoon. Ihanaa, että kaikki pääsevät näin osallistumaan perhejouluun, vaikka olisivatkin poissa joulupyhinä.

Toisen puolen aion nauttia kotona hyvässä seurassa hyvän glögin kanssa. Kuvissakin näkyvä Blossan alkoholiton glögi sopi mausteisen kakun kaveriksi loistavasti ja loi todellisen jouluhengen. Toivottavasti innostut kokeilemaan tätä mausteista taatelikakkua ja pääset joulutunnelmiin myös omassa keittiössäsi!

Taatelikakku:

  • 3 dl vettä
  • 250 g kivettömiä taateleita
  • 2 dl sokeria
  • 200 g voita
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl ruokasoodaa
  • 1,5 tl kanelia
  • 1 tl jauhettua neilikkaa
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • 3 dl piimää
  • 2 dl tummaa siirappia

img_20171027_172744_376.jpg

 

img_20171027_212908_913.jpg

img_20171027_211520_217.jpg

Työvaiheet:

  • Lisää kattilaan vesi, taatelit sekä sokeri ja keitä hellalla miedolla lämmöllä, kunnes seos on sosemaista.
  • Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. 
  • Sulata voi hellalla tai mikrossa ja jätä se hetkeksi jäähtymään huoneen lämpöön.
  • Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään laakeassa kulhossa. Lisää joukkoon taatelisose, piimä sekä siirappi ja sekoita. Lisää viimeiseksi vielä voisula ja sekoita taikina tasaiseksi. ​Taikinaa ei kannata sekoittaa liikaa, jotta siihen ei synny sitkoa. Sekoita kaikki aineet siis rauhallisesti nostellen ja jätä taikina ilmavaksi. 
  • Voitele rengasvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista taatelikakkua uunin alimmalla tasolla noin 1 tunti ja 20 minuuttia. ​Paistoaika saattaa vaihdella uunista riippuen ja kakun kypsyys kannattaakin varmistaa ohuella puutikulla. Jos pinta alkaa tummumaan ennen aikojaan, voit peittää vuoan foliolla lopuksi paistoajaksi. 

img_20171027_210637_652.jpg

img_20171027_212507_214.jpg

 

img_20171027_222747_581.jpg

img_20171027_204151_763.jpg

Follow my blog with Bloglovin

Koti Ruoka ja juoma DIY
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.