Omien ajatusten avausta näin sunnuntain kunniaksi

Hei taas!

Ajattelin kirjoittaa minulle ajankohaisesta asiasta eli yksinäisyydestä. Joskus on vaikea valita sanoja ja kertoa mistä se yksinäisyyden tunne johtuu. Tällä hetkellä minulla on oma ihana perhe ja tunnen silti välillä itseni hyvin yksinäiseksi. Minulla on fyysisesti läsnä ihmisiä, mutta kun haluan jutella, niin tuntuu ettei ole ketään, jolle aukaista sanaista arkkua. Siksi ajattelin, että tämä blogin kirjoitus voisi olla suuri apu saada purkaa omaa mieltä.

Elämässä on monia vaiheita ja useimmat niistä on täynnä erinäisiä tunnetiloja. Miten voi tuntea samaan aikaan rakkautta, onnellisuutta, surua, pelkoa jne. Tämmöisiä me ihmiset varmaan sitte olemme. Samaan aikaan rakastaa omaa perhettä ja on onnellinen siitä mitä on, mutta samaan aikaan tuntee pelkoa sen menettämisestä ja ehkä jopa surua, että jos sen menettäisikin. Miksei ikinä voi olla semmoinen tasaisen tyytyväinen olo? Tai sitten minä vain itse yliajattelen kaiken ja sen mukana tunteet heittelehtii sinne ja tänne. Toki varmasti hormonit tekee minulla tehtävänsä. Synnytyksestä kun ei ole kuin kolmisen kuukautta.

Joskus tuntuu, että haluaisi purkaa omia ajatuksia, mutta ei ole sitä kuuntelijaa silloin ja sitten kaikki kasautuu mieleen ja jossakin välissä purkautuu. Itse itken paljon, jos en saa purettua omia tunteita. Itken kaiken pahan olon pois tai ainakin yritän. Se auttaa hetken, mutta seuraavan kerran, kun jää hetkeksi yksin se sama itkuisuus ja yksinäisyys palaa takaisin.

En tiedä olenko vain vaikea ihminen vai mikä minussa on, mutta joskus yksin asioiden pyörittäminen ei vain riitä.

Nykyään tuntuu että elämä on kaikilla niin kiireistä, että hyvä että kerkee toiselta kysyä niinkin tärkeän kysymyksen kuin, että ”mitä kuuluu?”. Mieti hetki mitä kuuluu just sulle? Ei sun lapselle, ei naapurille, ei äidillesi vaan juuri SINULLE. On hyvä tiedostaa mitä oikeasti itselle kuuluu. Onko se sitä ”hyvää” oikeasti vai sanotaanko se vaan, koska se ”kuuluu” sanoa. Kuinka moni oikeasti sanoo, jos kuulukin huonoa? Tuskin kukaan tai ei ainakaan niin suoraan. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään niitä oikeita kuulumisia ja että olisiko aika oikeasti tehdä asioille jotakin, jos se ”hyvää” ei oikeasti edes kuvasta sinun omaa oloasi.

Tässä on nyt hypitty asiasta kukka ruukkuun heti heitosta. Ensin yksinäisyydestä ja sitten erinäisistä tunnetiloista ja sieltä jo pompattiin omiin kuulumisiin. Joo kirjoittaminen ei ole vahvimpia osaamisalojani, mutta nytkin olen lähinnä kirjoittanut suoraan mitä ajattelen. Vähän ehkä lukenut, etten ihan puuta heinää kirjoita, vaikka sitäkin olen tässä tehnyt.

Taidan hetken huilata ja yrittää kasata ajatuksiani lisää.

suhteet ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *