Taas yksi päivä takana.. Tuntuu rankalta. Olen kylllästynyt olemaan äiti miehelleni, vaikka kuinka yritän sanoa nätisti että likaiset pyykit pesukoriin, astiat tiskikoneeseen ja imurointi vähintään 3-4 kertaa viikossa( meillä on koira joka sotkee).. Päiväni koostuu vaatteiden pesusta, tiskikoneen tyhjemtämisestä ja täyttämisestä, ruuan laitosta, siivoamisesta ja koiran hoidosta.. Mieheni käy vain töissä ja tulee sen jälkeen aina yhtä sotkuiseen/siistiin (kumpaa se sitten satttuukaan olemaan) kotiin jossa ruoka pitää olla valmiina kun hän tulee kotiin.. ARGH!! Tunnen olevani kotiorja.. Mutta  nyt sen on loputtava, parantuaakseni yritän oppia ottamaan rennomin ja olla stressaamatta pienimmistäkin asioista. 

Ja jos joku nyt miettii että miksi teen kaiken yksin, niin olen kokeillut keinoa olla tekemättä mitään ja katsonut että milloin alkaa tapahtumaan jotakin kotitöihin liittyen. Siihen meni 2 vko ja asunto räjähti käsiin.. Pienen lapsen kanssa sellaista en voi antaa tapahtua, vaan paikat on pidettävä kunnossa! 

En ihan odottanut että lapsen synnyttyä joudun tekemään kaiken yksin, saamatta apua vaikka sitä pyydän ja anelen. Tai jos mies auttaa niin sitten venyttää pitkää naamaa ja valittaa!!!!!!

Tää mamma lähtee nyt hermo sauhuille ja miettii hetken että miten asian ratkaisee.. 🙂

Ensimmäinen aika ensiviikolle, nyt jo hiukka jännittää että mitä siellä sanotaan tai mistä keskustellaan.. Lisää unetomia öitä ja väsymystä siis tiedossa ensiviikkoon asti. Yksin en haluaisi sinne mennä mutta ei ole kauheasti vaihtoehtoja, on vain pakotettava itseni rohkeaksi. Mieheni oli erittäin iloinen että olin uskaltautunut jopa jo tilaamaan ajankin ihan keskusteluun. 

Olisiko kellään samanlaisia tuntemuksia, tai voisiko joku kertoa että mitä seuraavaksi tapahtuu.. Jännitän niin kamalsti että pieni inffo tulevasta olisi mukavaa?!

Kiitos jo etukäteen!