Tunteiden myllerrys

Nyt vasta tunnustan itselleni että poden masennusta! Tosin lievää sellaista mutta kuiteskin, pelkäään hakeutua kenenkään puheille. Synnytyksen jälkeinen masennus alkoi kaiketi melkein heti kotiin päästyäni mutta en itse tiedostanut sitä. Kumppaniltani olen saanut useaan otteeseen huomautuksia omasta olotilastani ja aina vain kieltänyt ne.. Olen itse alkanut vasta viime viikkoina tiedostamaan asian. Sokeana sairaudesta olen ollut jo 8 kk. Kulkenut päivästä toiseen, yrittänyt jaksaa lapsen, koiran ja kotitöiden kanssa. Parisuhteenikin tuntuu olevan romahtamis pisteessä. Romantiikka uupuu, kahdenkeskistä aikaa ei ole tai sitä ei kaiketi edes halua yrittää järjestää. Keskustelusta ei niin minkäänlaista hyötyä. Kotiäidit tuntuvat olevan orjia joidenkin miesten silmissä!!! EPÄREILUA! 

Ystäväni floppaavat, pettymyksiä siis joka saralla… Kuin lapsi muka estäisi jotakin? Lapsen kanssa vain on elettävä aikataulullista elämää. 

Huoh, äidilliset velvollisuudet kutsuu, palataan asiaan! 

Voimia kaikille 🙂