Portaiden alunen hyötykäyttöön

002.jpg

Pitkään etsin erilaisia sisutusjuttu portaiden hyötykäytöstä. Erilaisia juttuja löytyi, jollakin se oli varastona, toisella vaunujen varastointipaikkana ja yhdellä se oli television säilytyspaikkana. Itse olen haaveillut, että tekisimme siitä varaston. Eli tekisin alle kiinteän kaapin, johon saisin oven. No en ole saanut asialle kannatusta. Hätäratkaisuna toimii muuramen kolmoset, jotka ostin vähän vahingossa. Hyvät ovat olleet ja nyt toimivat toimistona.

Edessäni näkyy rakas tuolini, jonka sain 10 -vuotis häälahjaksi. Sen kävin hakemassa aikaisin aamulla Helsingin keskustasta. Talven takia en saanut parkkipaikkaa läheltä. Jouduin kävelemään pitkän matkan tuolia kantaen. Poliisitkin ajelivat ohi ja ihmetystä saattoi herättä se, että aamulla puoli seitsemän aikaan kävelin Timatti tuolin kanssa pitkin Helsingin katuja. Timantti tuoli sai parikseen puusepän valmistavan tuolin, joka taas löytyi Porvoosta.

Koti Sisustus