Leikkihuone

Viimeisestä blogi postauksesta on vierähtänyt tovi. Olemme keskittyneet pihan raivaukseen niin suurella sydämellä, että blogini on jäänyt vähemmällä. Viime aikoina on ollut ikävät ilmat, jotenka olen joutunut ”kököttämään” sisällä.

Kodissamme olen antanut poikani levittää tavaroitaan aika vapaasti ympäri taloamme. Välillä leluja löytyi sohvatyynyjen välistä, välillä lattialta ja parhaimmillaan unikavereina olleina sängystä. No kaippa joku prokasvattaja voisi sanoa, että hyvänä äitinä osaisin pitää järjestyksen yllä.

Olimme sopineet aikaisemmin tietyt pelisäännöt siitäkin huolimatta leluja löytyi milloin mistäkin ja välillä ei mistään. Sanonta ”etsittiin kissojen ja koirien kanssa, mutta ei löytynyt mistään” päti meidän kodissa. Päätin tehdä muutoksen asiaan. Poikani sai siis oman leikkihuoneen minun vanhasta työhuoneestani. Siellä hän saa levittää vapaasti legonsa. Rakennelmat pysyvät juuri siinä paikassa jossa hän haluaa niiden olla.

Leikkihuoneeseen on vielä hakusessa tapetti, koska torista ei ole löytynyt vielä mitään kivaa. Löysin String -hyllyn alle 50-luvun teak kaapit ja onnea oli, että niitä löytyi kolme samanlaista.

009.jpg

008.jpg

007.jpg

 

Aikaisemmin meillä oli vierashuone alhaalla. Vuoden aikana vierashuone oli ollut käytössä vain yhtenä yönä. Päätin tehdä siitä työhuoneeni, jossa vieraat pystyvät kuitenkin majoittumaan. Annoimme jenkkisängyn pois ja ostin vanhan kunnon levitettävän laverisängyn. Lintu tapetin löysin samaisesta paikasta eli tori.fistä. Entisessä työhuoneessa minulla oli vaaleankeltaiset seinät, nyt minulla on keltaisen turkooseja lintuja lentelemässä.

011.jpg

Olen edelleenkin sitä mieltä , että kannattaa panostaa laatuun! Myyjän mukaan 70-luvulta ostetut Muurame laatikostot toimivat hyvin vielä tänäkin päivänä. Häälahjaksi saatu Inkivääri astiasto palvelee vieläkin arkikäytössä. Opiskeluaikanani ostamamme paratiisi astiasto toimii ”pyhä astiastona” ja tykkään kuvioinnista ja värityksestä vieläkin, vaikka ostohetkestä on viisitoista vuotta. Alvar Aallon suunnittelema pöytä ja kolme tuolia ovat nyt arkikäytössä poikani leikkihuoneessa. Myyjän mukaan pöytä ja tuolit ovat 50-luvulta. Hyvä vuosikymmen kaiken kaikkiaan. Huomaan, että entistä enemmän huonekaluja alkaa ilmestymään meille siltä vuosikymmeneltä. 🙂

 

Koti Sisustus DIY

Rakkaudella mökkiin!

Pari vuotta sitten teimme mökkiimme pienen pintaremontin. Ostin silloin Torista aivan ihanan Bårasin tapetin Magnolian. En löytänyt toista tapettia makuuhuoneeseen joka olisi yhtä kiva. Löysin ihan kivan tapetin. Tämä ihan kiva tapetti oli Englantilaista tapettia ja se oli todella ongelmallinen asentaa. Jopa niin ongelmallinen asentaa, että kupruja oli joka puolella. Yritin myöhemmin asennalla sisustusjuttuja pahempien kuprujen päälle. Ilmeisesti liisteri ei sopinut ja toiseksi myös pinkopahvin kupruilu asetti omat haasteet.

Tällä kertaa päätin onnistua. Löysin Torista aivan ihanaa tapettia Bårasin Garden party. Siinä oli samaa tunnelmaa, kuin keittiönkin tapetissa.

030.jpg

031.jpg

Ylemmässä kuvassa Båras Garden party ja alemmassa keittiön Magnolia.

Työtä lähdin toteuttamaan siten, että pinkopahvi kuprut poistin naulaamalla pahvin kunnolla hirsiseinään. Poistin pahoja kupruja ja ”kittasin” niitä piiloon. Toki tiesin, että seinästä ei saa kuprutonta, mutta minua se ei häiritse. Se kertoo vain talon historiasta. Täytyy kyllä myöntää, että minua hiukan jännitti tarttua toimeen, että en pilaisi niin kaunista tapettia. Rohkeasti tartuin toimeen kuunnellen Anna Puuta ja vuota vuodalta aloin tuntea onnistumisen iloa!

028.jpg

Kupruja kuvissa, onneksi tasaantuivat 🙂

Lopulta tuli valmista. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, koska nyt koko mökki puhuu samaa sisutuskieltä. Huoneissa on sama värimaailma. Haluan mökin, jossa todella pystyn irtaantumaan arjenhaasteista. Mökki myös eroaa meidän kodin sisustuksesta, tämä on sellainen karkki. Ihanaa, että on kaksi erilaista sisustus maailmaa. Olen kyllä huomannut, että tätä karkkimaisuutta olen tuonut jo kotiimmekin. 😉

035.jpg

Teimme vanhasta lattialankusta koko seinän mittavan hyllyn. Lisäksi laitoimme vanhan laatikon seinälle. Näin saimme rakkaimmat esineet esille. Rakkaimpina pidän Pentikin ruusutauluja, jotka saimme häälahjaksi sekä hääkuvan ja perhekuvan. Vanhat ovet (sängynpäädyt) ovat samat, kuin ennen, mutta vaihdomme ne toisin päin. Sointuivat paremmin uuden tapetin kanssa.

049.jpg

046.jpg

Ensimmäisessä kuvassa kokonaiskuva makuuhuoneesta. Toisessa kuvassa poikamme sängyssä on katos, koska hän haluaa leikkiä ja nukkua majassa.

043.jpg

Ihanan pöydän löysin aikoinaan Torista. Se palvelee ompelu ja askartelupöytänä. Takan oleva pönttöuuni toimii ja sen maalauksen olen päättänyt toteuttaa kesälomalla. Väriä emmin vielä.

058.jpg

Keittiön huonekalut ovat ostettu eri puolilta. Uustuotantoa on 50- luvun mallin mukaan tehty keittiön pöytä ja tuolit. Ne tuovat hyvää rouheutta hempeään tyyliin. Vanhat 50- luvun kaapit olen halunnut säilyttää, vaikka uudet olisivatkin paljon käytännöllisemmät.

061.jpg

Emali aarteeni saivat viimeinkin arvoisensa paikan. Löytö ale korista!

Nyt vihdoinkin olen saanut mökin arvoisensaan kuntoon sisältäpäin. Vielä listalla on eteisen muuttaminen lämpöisemmäksi uudella ovella ja lämpölasi ikkunalla. Toiveissa olisi myös löytää WC:hen peilipuuovi. Lähes kymmenen vuoden uurastus alkaa kantaa hedelmää.

Koti Sisustus DIY