Maalta kaupunkiin

Mitä vanhemmaks oon kasvanu ni oon ymmärtäny sen että oon kunnon maalaistyttö. En ihan niin kirjaimellisesti, meillä ei oo lehmiä tai kanoja ollut koskaan, mutta oon pääasiassa asunu aina vähän syrjemmässä, ns. pienessä kylässä. Ja oon nauttinu siitä suuresti. Siitä kun illalla lähtee koiran kanssa käveleen, näät tähdet niin selkeesti, ja yleensä se on kuu mikä valaisee sun reittiä. 

Asuin vähän aikaan kaupungin keskustassa, ja ei siinä mitään tykkäsin asua siinä! Mutta se fiilis kun muutin takaisin syrjempään… olin niin kotonani etten kaupungissa oo ikinä ollu.

Oon aina ollu myös varma siitä, ettei pääkaupunkiseutu sovi mulle. Mulla ei oo ikinä ollu minkäänlaista hinkua sinne. Kun muut tekee shoppailureissuja ja hakee kouluihin sinne, niin mä oon onnellisena tyytyny tuohon pikkukaupunkiin. Mutta tänä viikonloppuna jouduin uuteen tilanteeseen.

E muutti Vantaalle nyt syksyllä, helsinkiin muutti S ja A. Kun vapaa viikonloppu sattui niin tottakai lähen mun parhaan kaverin luo. En odottanut oikein mitään koska… no, pääkaupungiseutu. 

Mutta siis… mä nautin. Mä olin taas pitkästä aikaa onnellinen. Voiko joku kertoa sitä paitsi miksi se onni löytyy jostain muualta aina?

Perjantaina lähtiin Helsinkiin ja eksyttiin DTMään. Meillä oli suht iso porukka menos mukana, ja kaikista parasta oli että se oli niin random porukka kun kaikki ei tuntenut toisiaan mutta kaikki tuli niiiiin hyvin juttuun keskenään ettei mitään! Lauantai oli hyvä myös, pyörittiin myös Helsingissä ja loppuilta seikkailtiin Vantaalla.

Helsinki on kaunis, kävelin suu auki ympäriinsä siellä. Ja ne ihmiset, helsinkilöiset ihmiset, voi luoja. Ei ollu hetkee että kadut olisi ollu tyhjät ja jokainen sai olla juuri niin kuin halusi. Mun oma olokin oli paljon vapautuneempi täällä! 

En kyllä tiedä vieläkään olisiko musta tänne muuttamaan, mutta on vaa tää ihana paikka. Ihmisen on hyvä olla.

Taisin rakastua.

–iinaemppu