Kahden tulen välissä

Oon aina ollu todella sosiaalinen. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja kaveriporukkani muodostuukin erilaisista persoonista ja tyypeistä. Ystävät on aina ollut mulle todella tärkeitä, ja on vieläkin. Omalla tavallaan jokainen, ne ketkä on vieläkin messissä välimatkasta huolimatta ja ne kenestä vaan on kasvanut erilleen.  Ihmiset muuttuu ja jokainen kasvaa, väittäköön ihmiset mitä haluaa mutta niin se vain menee. Ethän sinäkään ole samanlainen nyt kuin 5 vuotta sitten? Minä en ainakaan.

Oon nyt paljon kuunnellut Sannin uutta albumia, ja sieltä on yksi biisi noussut esille, yksi millä on enemmän merkitystä kuin muilla. Koti-ikävä. Niin kuin oon puhunutkin, oon muuttanut koti kaupungista pois 2,5 vuotta sitten. Mutta täällä vierailu on mulle aina iso stressin aihe. Miten saan kahteen vuorokauteen mahdutettua ajan äidin, sisaruksien, mummojen ja muiden sukulaisten sekä ystävien kanssa? Koirakin pitäisi hoitaa, entä jos on jo sovittuja menoja? Siihen päälle kun lisää masennuksen, väsymyksen ja jo valmiina olevan ahdistuksen, on soppa valmis. 

En oo muuttunu kusipääks,

vaikka ei nähty tänäänkään

Mua iltaisin vaan väsyttää.     Mä todella toivon että jokainen kuka mun elämässä on ja on ollut ymmärtää tän. Aina kotoo ihmisten ilmoille lähteminen ei oo mulle niin helppoa. Mä haluan pyytää anteeksi, jokaiselta. Mä en syytä teitä, mä en syytä masennusta, mä syytän itteeni. Mä oisin voinu tehdä enemmän. Mä toivon et elämä on teille hyvä. Olette rakkaita.   -iinaemppu