Itse olen miettinyt tätä asiaa varsinkin viimeaikoina paljon, olen itse ollut aina vastaan yhden illan juttuja ja aina peräänkuuluttanut tutustumista ja tapailua ennen sänkyyn päätymistä ja jokainen suhteeni onkin alkanut tällä tavalla. Nyt kuitenkin viimeisen suhteeni jälkeen olen alkanut todenteolla pohtimaan, että miksi olen niin jyrkästi yhden illan juttuja vastaan, koska itselläni ei ole mitään kokemusta asiasta. Johtuuko se vanhasta päähän pintyneestä ajatuksesta, että naiset on ” helppoja”, jos päätyvät sänkyyn lyhyen tuttavuuden jälkeen vai tunnenko itseni niin hyvin, että pelkään satuttavani itseäni? pelkäänkö sitä, että mies ei halua tapailla, jos olen heti antanut itsestäni kaiken, olenko siis enää sen jälkeen ns. ”tyttöystävä-ainesta”. 

Olen aina ollut tosi tunteellinen ihminen, ihastun helposti, liian helposti. Mitä, jos ihastunkin tähän yhden yön tuttavuuteen, mutta hän haluaisikin olla vain sitä? samalla pelkään myös, että mitä jos alankin pitämään siitä. Siitä, että voin tavata baarissa miehiä, olla niiden kanssa hetken ja sen jälkeen sanoa heipat tuntematta mitään velvollisuudentunnetta näkemisestä tai yhteydenpidosta. Mitä jos en enää sen jälkeen haluakaan tapailla normaalisti ja tutustua? mitä, jos siinä vaiheessa tapaankin juuri tälläisen miehen joka arvostaa juuri sitä ominaisuutta. Nämä on vaikeita asioita, ainakin itselleni.

Yllättävän moni on sitä mieltä, että yhden illan jutut on fine, mutta yllättävän moni on myös samoilla kannoilla, kuin minä, että ei sellaisia harrasta eikä koskaan voisikaan harrastaa. Syitähän on varmasti yhtä paljon kuin ihmisiä, mutta ihmisten kanssa juteltuani olen huomannut, että yleisin syy olla hyppäämättä sänkyyn on juuri uskomus siitä, että sen jälkeen juttu ei voi kehittyä enää seurusteluksi. Onhan se totta, että harvempi yhden illan juttu johtaa seurusteluun kuulopuheiden mukaan, mutta toisaalta en jaksa uskoa, että kyse olisi varsinaisesti siitä seksistä. Luulen, että kyse on enemmänkin siitä, että molemmat on liikkeellä juuri siinä tarkoituksessa eikä suhdetta etsimässä. Toisaalta on absurdia, että jos seksi sujuu ja kipinät lentelee, niin ei sen takia haluaisi enää tutustua toiseen, koska on jo hommat hoidettu. Moni haluaa odotella ja tutustua kumppaniin ennen seksiä, mutta mitäs sitten, jos on tapailtu monta kuukautta ja kun vihdoin päästään itse asiaan onkin seksi ihan järjettömän huonoa, eikä se parane vaikka kuinka yrittäisi, onko sekään hyvä asia?

Mikä on siis oikea aika harrastaa seksiä? onko siihen oikeaa aikaa vai tietääkö sen sitten vain jostakin? mitä mieltä te olette, yhden illan suhde vai tutustuminen?

Ida