Yrittäjyys – voisinko työllistää itse itseni?

En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut yrittäjyydestä. Yrittäjyys on näyttäytynyt minulle ensisijaisesti lahjakkaiden, itsevarmojen, luovien ja ahkerien ihmisten hommana, mutta toisaalta myös työläänä, epävarmana ja kaiken vapaa-ajan syövänä työnteon tapana. Nämä mielikuvat ovat olleet mielessäni niin tiukassa, etten oikeastaan koskaan ole edes ajatellut yrittämistä vaihtoehtona itselleni.

Ennen kuin nyt.

Lueskelin (tai oikeastaan kuuntelin äänikirjana) hiljattain Satu Rämön ja Hanne Valtarin mainiota teosta Unelmahommissa (2017), jossa nämä monipuoliset yrittäjät kertovat omista kokemuksistaan ja oivalluksistaan. Kuten kirjan alaotsikko “tee itsellesi työ siitä mistä pidät” kertoo, kumpikin on onnistunut luomaan itselleen elinkeinon omista intohimon kohteistaan.

Ajatus yrittäjyydestä on vilahtanut mielessäni satunnaisesti joskus aiemminkin, muun muassa työttömyyden aikana. Olen kuitenkin yleensä pyyhkäissyt ohikiitävän ajatuksen nopeasti pois kuin häiritsevän kärpäsen. Eihän minusta ole yrittäjäksi!

Rämön ja Valtarin teosta lukiessani huomasin kuitenkin innostuvani ajatuksesta. Inspiroiduin erityisesti siitä, miten Rämö on rakentanut itselleen bisneksen keskenään hyvin erilaisista kiinnostuksen kohteistaan: hän on paitsi toimittaja ja ammattibloggaaja, myös design-kaupan omistaja ja matkailuyrittäjä. Valtarin tarinan osalta innostuin puolestani siitä, miten hän kertoo vapaa- ja työajan menettäneen merkityksensä, kun työ voi tarkoittaa esimerkiksi lomamatkaa perheen kanssa – kunhan siitä kirjoittaa myöhemmin blogiin.

Vaikka viime vuosien opiskelun, työnteon ja työnhaun ristipaineessa olen kironnut elämäni epämääräistä rytmiä ja kaivannut arkeeni enemmän säännöllisyyttä, olen tavalliseen toimistotyöhön päästyäni huomannut, että opiskelijan vapaassa aikataulussa oli kuitenkin puolensa. Voisi oikeastaan olla aika mukavaa tehdä työtä, jota voisin tehdä missä haluan ja milloin haluan. Työpäivän ei tarvitsisi olla pelkkää istumista toimistolla yhdeksästä viiteen, vaan hommia voisi tehdä vaikka omalla parvekkeella tai kahvilassa. Jos ajatukset menisivät solmuun, kesken päivän voisi lähteä vaikka lenkille.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän ajatus alkoi kutkuttaa. Voisiko minulle oikeasti sopia paremmin elämän, jossa työ- ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät? Ajaisinko itseni piippuun, vai olisiko se loppujen lopuksi kuitenkin rennompaa?

Ei olisi työelämää ja muuta elämää. Olisi vain elämää.

Huomasin olevani hippusen kateellinen. En pelkästään yrittäjän vapaudesta määritellä omat työaikansa, vaan myös siitä, että Rämö ja Valtari tekevät kumpikin työkseen jostakin sellaista, jota itsekin rakastan: kirjoittamista. Vaikka olen aina kokenut omien intohimon kohteideni määrittelemisen vaikeaksi ja ollut kiinnostunut vähän kaikesta, rakkaus kirjoittamiseen on kuitenkin kulkenut mukanani pienestä pitäen. Kirjoittamiseen pystyn aina uppoutumaan, oli kyse sitten blogista, opiskeluihin liittyvästä esseestä, pöytäkirjasta tai pidemmästä sähköpostista.

Tyylilajilla ei ole väliä, kunhan saan tuottaa tekstiä. Kirjoittaminen on ennen kaikkea ajattelemista ja ajatusten jäsentelemistä. Siksi olen aina rakastanut sitä.

Mutta voisinko minä todella elättää itseni kirjoittamalla? Kirjoittamisen ympärille olisi tavallaan hyvin helppoa perustaa yritys: sen kun tarjoaisi kirjoitus-, editointi-, kielenhuolto- ja koulutuspalveluita. Työvälineiksi riittäisivät läppäri ja puhelin, eikä liiketoimintaan tarvittaisi tiloja tai varastoja. Hommat hoituisivat missä vain.

Ongelma piilee kuitenkin siinä, että näitä palveluita tarjoaa jo aika moni muukin. Itsensä pitäisi jotenkin tehdä tunnetuksi ja haalia asiakaskuntaa ennen kuin tällaisen työn varaan uskaltaisi kokonaan heittäytyä. Olen tehnyt hieman freelance-kirjoittajan hommia, mutta vain nimeksi. Työnäytteitä pitäisi olla enemmän, ja asiakkaille pitäisi pystyä tarjoamaan jotain erityistä. Tällaisen uran luominen ei käy ihan helposti.

Kärpäsen surina korvissani yltyy, ja ajatus yrittäjyydestä alkaa taas tuntua häiritsevältä. Liian vaikeaa. Liian epävarmaa. En minä osaa. Sitä paitsi, niin moni muukin asia kiinnostaa.

Enää en kuitenkaan huitaise kärpästä pois. Jätän ajatuksen muhimaan. Voin aina kirjoittaa riippumatta siitä, mitä teen työkseni. Voin tehdä satunnaista freelance-keikkaa ja nauttia tämän blogin kirjoittamisesta ihan vain harrastuksenakin. Mitään ei tarvitse lyödä lukkoon nyt.

Ehkä jonain päivänä minäkin kirjoitan työkseni. Ehkä jonain päivänä minäkin olen yrittäjä, joka yhdistelee työssään luovasti lukuisia kiinnostuksen kohteitaan.

Tai ehkä jonain päivänä löydänkin unelmieni työn jostain aivan muualta. Aika näyttää.

 

Lukusuositus:

Timothy Ferris: 4 tunnin työviikko – unohda yhdeksästä viiteen elämä, asu missä haluat ja ryhdy uusrikkaaksi (2013, Viisas elämä)

 

Artikkelikuva: rawpixel / Pixabay.com