Ahdistaa – pitääkö aina olla epämukavuusalueella?
On marraskuinen maanantaiaamu. Kello ei ole vielä edes kahdeksaa. Seison pimeällä bussipysäkillä räntäsateessa ja odotan bussia. Autot vilahtelevat ohi kuraista loskaa roiskien. Onnibus on matkalla jonnekin kauas. Voi kunpa minäkin voisin olla, ajattelen. Voi kunpa voisin lähteä jonnekin pois, ihan sama minne. Voi kunpa ei tarvitsisi mennä töihin.
Ahdistaa. Enää kuusi kuukautta, ajattelen. Enää kuusi kuukautta.
Kokemus työstä, jonne meneminen ahdisti jokaisena aamuna ennen töihin lähtöä ja jokaisena iltana ennen nukahtamista, sai minut ensimmäistä kertaa pohtimaan syvällisemmin ja tarkemmin sitä, millaista työtä haluan tehdä. Olin aloittanut uudet opinnot suurin piirtein samaan aikaan ensimmäisen valmistumistani seuraavan työn kanssa ja tiesin työn alusta asti, ettei se todennäköisesti tulisi olemaan minua varten. Olin kuitenkin viettänyt viimeiset kuusi vuotta opiskellen juuri kyseiseen ammattiin, aineenopettajaksi, ja aiempi työkokemukseni nuorten kanssa työskentelystä ja aineenopettajan sijaisuuksista tuki tätä työtä.
Minusta tuntui, että opettajuudelle oli pakko antaa mahdollisuus, halusin kokeilla. Muuten olen opiskellut kuusi vuotta aivan turhaan, ajattelin. Sitä paitsi, arvostin opettajia aivan valtavasti – ja arvostan edelleen.
Myöhemmin, hakiessani töitä muilta aloilta, minulta on usein kysytty, miksi en tee opettajan töitä. Olen oppinut vastaamaan lyhyesti: se ei sopinut luonteelleni. Vastaus on täysin rehellinen, muttei ehkä kerro ihan koko totuutta. Koko totuus olisi se, että opettajan työssä koin olevani jatkuvasti mukavuusalueeni ulkopuolella.
“Kyllä sinne omalle epämukavuusalueelle pitää uskaltaa mennä” tuntuu olevan yksi 2010-luvun työelämän mantroista. Ja tottahan se on – mitään uutta ei opi, jos joskus ei tee uusia ja vähän epämukavaltakin tuntuvia asioita.
Erityisesti työuran alussa siellä epämukavuusalueella joutuu kuitenkin usein olemaan aika paljon. Kaikki on uutta, kaikki jännittää, oma osaaminen epäilyttää. Sellainen käy pidemmän päälle raskaaksi.
Jotkut väittävät nauttivansa epämukavuusalueella olemisesta. Se on mielestäni puppua. Kyse ei olisi epämukavuusalueesta, jos siellä nauttisi olostaan. Johan koko sanakin sen kertoo: epämukavuusalueella on epämukavaa, ehkä jopa vähän ahdistavaa olla. Uskoisin, että näin sanovat ihmiset nauttivat pikemminkin uuden oppimisesta. He nauttivat siitä, että epämukavuusalue alkaa vähitellen tuntua omalta – siitä, että se muuttuu omaksi mukavuusalueeksi.
Työuran alussa näin usein käykin. Kun epämukavuutta sietää jonkin aikaa, se alkaa yleensä hälvetä. Ensimmäisessä työpaikassani postin myyjänä olin aluksi erittäin ahdistunut. Koko työnteko ylipäätään oli uutta ja postin tiskillä piti osata aika monta asiaa parin päivän koulutuksen perusteella. Minua jännitti koko ajan, eikä asiakaspalvelukaan ollut introvertille luonteelleni kovin helppoa.
Opin kuitenkin vähitellen rentoutumaan. Työ tuli tutuksi, epävarmuudet hälvenivät ja aloin jopa nauttia asiakaspalvelusta. Ei mennyt kauaakaan, kun jo neuvoin uusia työntekijöitä ja sain lisää vastuuta. Enää ei ahdistanut. Epämukavuusalue olikin muuttunut mukavaksi.
Aina näin ei kuitenkaan käy. Ehkä ne aidoimmat epämukavuusalueet ovatkin niitä, jotka eivät koskaan muutu mukaviksi – ja sekin on oikeastaan ihan ok. Mutta jos jokainen työpäivä on alusta loppuun asti pelkkää epämukavuutta ja ahdistusta, se alkaa syödä ihmistä. Jatkuva epävarmuus, jännitys ja ahdistus on stressaavaa, eikä uuden oppiminenkaan välttämättä ole kovin helppoa, jos koskaan ei saa tehdä jotakin sellaista, joka sujuu helposti. Säilyttääksemme oppimiskykymme ja itsetuntomme, tarvitsemme myös onnistumisen ja osaamisen kokemuksia.
Aina ei siis tarvitse – eikä edes pidä – olla epämukavuusalueella. Unelmatyötä etsiessä on kuitenkin syytä pysähtyä pohtimaan sitä, missä määrin on valmis ja halukas menemään mukavuusalueensa ulkopuolelle. Toiset ovat siihen halukkaampia kuin toiset, mutta kaikille se on ainakin jossain määrin välttämätöntä. On kuitenkin tärkeää oppia erottamaan se, milloin epämukavuusalueella on jokin mahdollisuus muuttua mukavuusalueeksi ja milloin siellä oleminen vain ja ainoastaan ahdistaa.
Toimintasuositus:
- Mieti, mitkä ovat omia mukavuus- ja epämukavuusalueitasi.
- Pohdi sitten, miksi viihdyt tietyillä alueilla ja miksi et viihdy toisilla. Voisitko kehittyä joillakin epämukavuusalueillasi ja miten?
- Mieti, kuinka paljon epämukavuutta olet valmis sietämään työssäsi. Jos nykyinen työsi ahdistaa, kyse voi olla siitä, että joudut olemaan epämukavuusalueella liian usein.
- Pohdi, voisiko tunne helpottaa ajan ja uuden oppimisen myötä, vai liittyykö epämukavuus esimerkiksi joihinkin sellaisiin luonteenpiirteisiisi, jotka eivät vain sovi kyseiseen työhön.
- Lähde etsimään omaa unelmaduuniasi pohtien, minkälaisessa työssä saat olla sopivasti sekä omalla mukavuusalueellasi että sen ulkopuolella.
Artikkelikuva: Engin Akyurt / Pixabay.com