Da Vincin jalanjäljissä – eli miksi tulevaisuuden työelämä on moniosaajien

”Kerrotko alkuun vähän lyhyesti omasta taustastasi”, työhaastattelija kysyy. Onneksi olen valmistautunut tähän hyvin, ajattelen. Muuten tästä voisi tulla melko pitkä ja sekava tarina.

Tähänastinen työ- ja opintourani on aikamoista silppua. Olen opiskellut teologiaa, historiaa, kasvatustiedettä, kirjallisuutta, filosofiaa, viestintää ja yhteiskuntapolitiikkaa. Työkseni olen seissyt postin tiskin takana, ohjannut rippikoululeirejä, opettanut valmennuskursseja, tehnyt freelance-kirjoittajan hommia sekä toiminut harjoittelijana yliopistohallinnossa, järjestöviestinnässä ja kirkon henkilöstökoulutuksen parissa.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat aina olleet kiinnostuneita vähän kaikesta. Ala-asteella iltapäivät kuluivat kaiken maailman harrastekerhoissa ja yläasteella lukujärjestys oli täynnä, koska latinaa piti lukea ja valinnaisia kuviksen kurssejakin saada. Lukiossa suoritin pakollisten 75 kurssin sijasta 95 kurssia ja ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin pakollisten neljän aineen sijasta seitsemän.

Näen ympärilläni jatkuvasti uusia kiinnostavia mahdollisuuksia: tuotakin voisi opiskella – ja hei, tuollainenkin siisti duuni on olemassa! Opiskelu tai työkokemukset eivät ole selkiyttäneet minulle sitä, mitä haluaisin työkseni tehdä – pikemminkin päinvastoin. Mitä enemmän opiskelen ja kartutan työkokemusta, sitä enemmän kiinnostun taas uusista asioista. Edessäni avautuu jatkuvasti uusia maailmoja.

Laajoilla kiinnostuksen kohteilla on kuitenkin kääntöpuolensa. Toisinaan tuntuu siltä, että tiedän jonkin verran monista asioista tai osaan jollain tasolla monta asiaa, mutta en kuitenkaan mitään kunnolla. En koe olevani erityisen hyvä missään, enkä koe olevani minkään alan asiantuntija. Kun kirjoitan työhakemusta tai ansioluetteloa, joudun miettimään hyvin tarkkaan, miten silppuisesta työurastani syntyisi koherentti tarina.

Parhaimpina päivinä uskallan kuitenkin kääntää asian voitoksi ja kutsua itseäni moniosaajaksi.

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin eilen David Epsteinin uutuuskirjasta Range – Why Generalists Triumph in a Specialized World (2019). Teoksessaan Epstein esittää, että laaja-alaisesti tietoja ja taitoja hankkineet ihmiset menestyvät lopulta työelämässä paremmin kuin yhden alan asiantuntijat. Vaikka generalistin urapolku voi olla mutkainen ja hidas kulkea, matka voi olla sitäkin antoisampi.

Digitalisaation mukanaan tuoman työelämän murroksen yhteydessä puhutaan usein siitä, että tulevaisuuden tärkein työelämätaito on oppimaan oppiminen. Kun tietotekniikan avulla voidaan korvata tai vähintäänkin helpottaa monia suorittavampia työtehtäviä, jäljelle jäävät monimutkaiset, kriittistä ajattelua ja uuden luomista edellyttävät tietotyön tehtävät.

Tällaisessa työelämässä vahvoilla ovat nimenomaan generalistit – siis ne, jotka pystyvät tarkastelemaan asioita ja ilmiöitä monipuolisista näkökulmista, yhdistelemään asioita luovasti toisiinsa sekä hankkimaan, jäsentelemään ja soveltamaan tietoa tehokkaasti. Mitä useampaa alaa yksilö on opiskellut ja mitä useampaa erilaista työtä tehnyt, sitä monimuotoisempia ovat myös hänen ajatusmallinsa.

Vaikka osaaminen olisi yksittäisen asian kohdalla ohutta, moniosaajan suurin vahvuus on yhteyksien löytäminen keskenään hyvin erilaistenkin teemojen ja ilmiöiden väliltä.

Maailmassa, jossa työnhaku on henkilöbrändäystä, ei kuitenkaan ole aina kovin helppoa olla moniosaaja. Useammin kuin kerran olen tuskastellut Twitter-profiilini saatetekstiä tai LinkedIn-profiilini otsaketta muotoillessani sen kanssa, etten osaa kuvailla osaamistani ja tekemisiäni yhdellä lauseella. Työnhakijoita kehotetaan esiintymään verkossa oman alansa asiantuntijoina, mutta se ei ole aina niin helppoa. Pelkään sulkevani jonkin oven takanani, jos profiloidun julkisesti liikaa yhteen suuntaan.

Nykyään olen kuitenkin päättänyt profiloitua moniosaajaksi. Se ei ehkä ole kovin myyvää LinkedInin tai Twitterin kaltaisissa kanavissa, mutta työnhaussa se on osoittautunut yllättäväksi valttikortiksi: moniosaajana voin aina profiloida itseni juuri haettavana olevan toimenkuvan mukaisesti. Hakemuksen ja ansioluettelon tekeminen ottaa toki oman aikansa, mutta monipuolisesta kokemuksesta voi poimia juuri kyseisen tehtävän kannalta relevantin osaamisen.

Minulta on usein kysytty, liittyykö nykyinen työni enemmän teologian vai viestinnän opintoihini. Olen yleensä vastannut, että ei oikeastaan kumpaankaan, mutta kaikista opinnoistani ja kaikesta työkokemuksestani on minulle työssäni hyötyä. Itse olen jo alkanut oppia pois oma ala -ajattelusta, mutta monille muille se tuntuu vielä olevan vaikeaa.

Siksi onkin kovin rohkaisevaa lukea median juttuja moniosaajista ja itsensä etsijöistä. Me emme ole yhtään sen huonompia kuin yhden alan asiantuntijat. Ja jos aivan tarkkoja ollaan, mekin olemme asiantuntijoita – nimittäin laajojen kokonaisuuksien ja tiedonhankkimisen asiantuntijoita.

Renessanssi-ihmisiä. Sitä me moniosaajat olemme.

 

Suositus:
Kumous tarjoaa työnhakuun ja työelämään liittyviä valmennuskokonaisuuksia ja verkkokursseja erityisesti moniosaajille. Itse olen päässyt Kumouksen opeilla tilanteeseen, jossa neljäsosa työhakemuksistani johti haastatteluun – ja yksi lopulta myös työpaikkaan. Tämä on puhtaasti omiin kokemuksiini perustuva lämmin suositus, jonka kanssa Kumouksella ei ole mitään tekemistä.

 

Artikkelikuva: Вера Мошегова / Pixabay.com