Henkilöbrändi? Minäkö?
“Kuinkas monella teistä on jo asiantuntijaprofiili Twitterissä?”, luennoitsija kysyy silmäillen toiveikkaasti ympäri pientä luentosalia. Juuri kukaan ei viittaa. Kiemurtelen tuolissani, koska tämä aihe on aiheuttanut minulle päänvaivaa ennenkin.
Etsiessäni viime syksynä ja keväänä aktiivisesti töitä, törmäsin jatkuvasti neuvoihin sosiaalisen median ja internetin ihmemaailman valjastamisesta työnhakuun. Nämä kaikki vinkkivitoset kiteytyivät viime kädessä yhteen termiin: henkilöbrändi. Käytännössä se tarkoittaa oman ammatillisen profiilin kiillottamista julkisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa – siis jonkinlaisen työminän luomista ja ennen kaikkea sen myymistä.
Sosiaalinen media on itsensä brändääjän tärkein työkalu. LinkedInin kautta voi laajentaa omia verkostojaan, osallistua omaa alaa koskeviin keskusteluihin sekä julkaista itse päivityksiä tai pidempiäkin tekstejä oman alan kuumimmista puheenaiheista. Twitter on myös ehdoton: napakka kuvaus profiilissa sekä aktiivinen keskusteluun osallistuminen houkuttelevat seuraajia, joille voi sitten twiittailla fiksuja. Lisäksi kannattaa perustaa myös oma asiantuntijablogi – siis vähän niin kuin sellainen vanhanaikainen kotisivu, jossa voi jakaa omia asiantuntevia ajatuksia ja esitellä vaikkapa ansioluetteloa.
Eikä siinä vielä kaikki: kun muistat vielä stailata hakemuksesi, ansioluettelosi, blogisi ja julkiset profiilisi saman visuaalisen ilmeen mukaisesti, niin johan alkaa töitä löytyä!
Ihan kiva ajatus. Mutta entä jos ei vielä edes tiedä, minkä alan asiantuntija haluaisi olla – siitä varsinaisesta asiantuntijuudesta puhumattakaan?
Kirjoitin edellisessä blogitekstissäni moniosaajan ammatilliseen profiloitumiseen liittyvästä tuskasta. Aktiivisena työnhakijana juuri nämä edellä mainitun kaltaiset vinkit nostattivat aina otsalleni kylmän hien. Katsoin webinaareja sosiaalisen median hyödyntämisestä työnhaussa ja mietin, että olisihan se nyt helvetin helppoa, jos voisi vain kertoa olevansa tällainen ja tällainen superosaaja.
Mutta kun en voi.
Itsensä brändääminen on kaltaiselleni moniosaajalle ja itsensä etsijälle paitsi vaikeaa, myös jokseenkin luotaantyöntävä ajatus. Miksi minun pitäisi olla jokin brändi?
Itsensä brändääminen tekee jokaisesta oman elämänsä julkkiksen. Sosiaalinen media ei olekaan enää vain viihdettä, vaan silkkaa työtä. Yhä useampi käyttää työaikaansa LinkedInissä ja Twitterissä keskusteluun. Näissä kanavissa keskustellaan hyvin harvoin mistään henkilökohtaisesta. Ne ovat henkilöbrändien kohtaamisalustoja, joissa jokainen pyrkii pönkittämään omaa asemaansa työelämässä ja yhteiskunnassa.
Minusta voi löytää googlaamalla monenlaisia jälkiä internetin valtateiltä. Facebook-tilini on tiukan yksityinen, mutta Instagram- ja Twitter-profiilini ovat julkisia, ja LinkedIn-profiilini on melko avoin. Sosiaalisen median tilien lisäksi googlaaja voi löytää useamman graduni pohjalta kirjoittamani artikkelin sekä juttuja, joita olen kirjoitellut harjoittelijana yliopiston palveluksessa. Jonkin verran löytyy myös eri organisaatioiden omia uutisia siitä, kuinka minut on palkattu johonkin tehtävään.
Koska olen tavallaan alanvaihtaja ja työkokemukseni on sekalaista, en voi olla miettimättä, minkälaisia ajatuksia vaikkapa uskonnonfilosofian alaan kuuluvaa graduani käsittelevät artikkelini potentiaalisissa työnantajissa herättävät. Twitterissä keskustelen vähän mistä sattuu, ja Instagram-tilini on pyhitetty valokuvausharrastukselleni.
Välillä mietin, voiko tällaisena henkilöbrändien aikakautena enää harrastaa mitään – ainakaan mitään sellaista, josta jää jonkinlainen julkinen jälki. Esimerkiksi tätä blogia kirjoitan vain etunimelläni, koska en ole varma, millaisia reaktioita urahaaveisiin ja omaan osaamiseen liittyvät pohdinnat voivat mahdollisesti potentiaalisissa työnantajissa herättää. Minut tuntevat voivat varmasti tunnistaa minut tekstien perusteella hyvinkin nopeasti, mutta ainakaan blogiin ei päädy nimeäni googlaamalla.
Itseni brändäämisen osalta olen luultavasti jo auttamattomasti myöhässä. Verkosta löytyy kaikenlaista tavaraa, joka kertoo lähinnä tähänastisen työurani sekavuudesta ja kiinnostuksen kohteideni muuttumisesta. En tiedä, voinko enää luoda itsestäni julkisesti tietynlaista kuvaa, vaikka haluaisinkin.
Toisaalta, en ehkä edes halua. Kaikki ne asiat, joita internet minusta tietää, ovat kuitenkin osa minua. Eivät ehkä ammatillista minua, mutta minua kuitenkin.
Jos ihan tarkkoja ollaan, taidan kuitenkin mieluummin olla työminän sijasta ihan vain minä – ihminen, jolla on oma tarinansa, omat kiinnostuksen kohteensa ja omat harrastuksensa.
Lukusuositus (jos nyt kuitenkin haluat itsesi brändätä):
Tuija Aalto & Marylka Yoe Uusisaari: Löydy – Brändää itsesi verkossa (Avain, 2010)