Mistä apua urakriisiin?

Oma raivaustyöni uravaihtoehtojen viidakossa on jatkunut nyt kolmisen vuotta. Tuona aikana olen moneen kertaan toivonut, että joku voisi kertoa minulle, mitä haluan tehdä työkseni. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, ettei kukaan muu voi sitä minulle sanoa. Minun pitää keksiä se ihan itse.

Apua olen silti saanut. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen suorittanut useamman harjoittelun, osallistunut kahteen mentorointiohjelmaan, hyödyntänyt yliopiston tarjoamia urapalveluita sekä lukenut aiheesta kirjoja ja käynyt keskusteluja niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa. Omien kokemusteni perusteella olen koonnut tähän postaukseen muutamia ideoita siitä, mistä urakriisiin voi saada apua.

Uraneuvonta

Koska omat urapohdintani alkoivat jo opiskeluaikana, olen pystynyt hyödyntämään yliopistoni tarjoamia urapalveluita. Oppilaitosten lisäksi uravalmennusta tarjoavat myös esimerkiksi TE-toimisto, ammattiliitot sekä yksityiset toimijat. Uraneuvojat ja työelämävalmentajat ovat alansa ammattilaisia ja osaavat tarjota omaa polkuaan etsivälle monenlaisia työkaluja omien unelmien ja oman osaamisen kartoittamiseen. Uravalmennus tai -neuvonta voi olla hyvä vaihtoehto, jos ei oikein tiedä, mistä ja miten pohdinta pitäisi aloittaa.

Ainakin omassa yliopistossani uraneuvojan pakeille pääsi melko helposti. Varasin ajan netistä, eikä odottaa tarvinnut kovin kauaa. Sain purkaa uraneuvojalle kaikki tuntoni ja epävarmuuteni. Pohdimme yhdessä, millaisia vaihtoehtoja minulle voisi olla ja sain mukaani nipun erilaisia tehtäväpapereita. En kokenut äkillistä valaistumista, mutta tapaamisen jälkeen olo oli ainakin hetken kevyempi.

Uraoppaat

Jos uravalmennukseen ei ole mahdollisuutta, tai se ei muuten tunnu ajatuksena hyvältä, urapohdintojen alkuun pääsee helposti myös erilaisten uraoppaiden avulla. Klassikkojen klassikko on esimerkiksi Richard Nelson Bollesin teos What Color is Your Parachute? (1970), josta julkaistaan päivitetty painos vuosittain. Kirja sisältää runsaasti erilaisia tehtäviä, joiden avulla voi pohtia tarkemmin omia kiinnostuksenkohteitaan ja osaamistaan.

Henkilökohtaisesti suhtaudun uraoppaisiin hieman varauksella. Toisinaan ne voivat olla hyvinkin inspiroivia, ja niihin tutustuminen antaa kyllä pohdiskeluun omanlaistaan buustia. Erilaiset tehtävät ja kaaviot koen kuitenkin usein hieman rajoittaviksi ja hankaliksi. Onneksi näitä kirjoja voi kuitenkin kukin käyttää omalla tyylillään, eikä niitä kakkaroita ole pakko täytellä tai aarrekarttoja askarrella, jos se ei tunnu hyödylliseltä.

Sosiaalinen media ja verkostot

Sosiaalisen median aikakaudella verkostojen hyödyntäminen onnistuu jopa kaltaiseltani introvertiltä. LinkedInissä on sallittua kontaktoida kiinnostavaa työtä tekeviä ihmisiä ja kysellä tarkemmin heidän työstään. Myös Facebook suorastaan vilisee erilaisia työnhakuun, työelämään ja uravalmennukseen liittyviä ryhmiä, joissa kannattaa olla aktiivinen.

Jos on oikein rohkea, kiinnostavia tyyppejä voi pyytää vaikka kahville. Verkostoitumalla saat paitsi tietoa erilaisista toimenkuvista ja urapoluista, myös kontakteja mahdollista tulevaa työnhakua varten.

Opiskelijajärjestöjen työelämätoiminta

Opiskelijana olen itse hyödyntänyt ahkerasti myös opiskelijajärjestöjen tarjoamaa työelämätoimintaa. Tämä on tarkoittanut esimerkiksi erilaisia keskustelutilaisuuksia, “miten minusta tuli minä” -tyyppisiä iltamia sekä ekskursioita potentiaalisten työnantajien luo. Vaikkei opiskelijajärjestötoiminta muuten kiinnostaisikaan, tarjolla olevaan työelämätoimintaan kannattaa kuitenkin tutustua, jos sellaiseen on mahdollisuus.

Mentorointi

Mentoroinnilla tarkoitetaan kokeneemman asiantuntijan ja aloittelevan noviisin välistä vuorovaikutteista yhteistyösuhdetta, jonka tarkoituksena on edistää aloittelijan oppimista ja ammatillista kasvua. Aktori, eli mentoroinnin kohde, saa mentorikseen kokeneemman osaajan, joka pystyy tukemaan aktoria oman kokemuksensa perusteella ja siirtämään eteenpäin myös niin sanottua hiljaista tietoa.

Erilaisiin mentorointiohjelmiin voi päästä mukaan esimerkiksi oman oppilaitoksen tai ammattiliiton kautta, ja mentorointia hyödynnetään myös joissakin työyhteisöissä. Mentorin voi toki hankkia myös ihan itse, jos sattuu tuntemaan sopivan henkilön.

Itse olen osallistunut mentorointiin ensimmäisen kerran opiskelijajärjestön kautta. Tämä mentorointiohjelma oli poikkitieteellinen, eli mentorit ja aktorit eivät lähtökohtaisesti olleet saman alan edustajia. Mentoripareja yhdisti kuitenkin toiminta kyseisessä poikkitieteellisessä opiskelijajärjestössä. Asetelma oli sikäli hedelmällinen, että se kannusti tarkastelemaan omaa osaamista laatikon ulkopuolelta ja korosti juuri opiskelijajärjestötoiminnan kautta karttuneita taitoja.

Tällä hetkellä olen mukana Suomen Mentoreiden järjestämässä mentorointiohjelmassa, joka on tarkoitettu alle 32-vuotiaille vastavalmistuneille, valmistumassa oleville sekä työtä hakeville tai juuri työelämään siirtyneille. Ohjelma on ilmainen ja kestää vuoden sisältäen vähintään kahdeksan tapaamista mentorin kanssa. Omaa mentoriani olen tavannut viime lokakuusta lähtien noin kerran kuussa.

Mentorointiohjelman alkaessa etsin aktiivisesti töitä. Alkuun tapaamisemme keskittyivätkin pitkälti työnhakutaitoihin. Saatuani töitä olemme siirtyneet pohtimaan enemmän tulevaisuudensuunnitelmiani. Mentorini ei ole täysin samalta alalta kuin minä, mutta pohdiskelu on silti ollut hedelmällistä. Lisäksi hän on tarjonnut omat verkostonsa käyttööni ja olen päässyt tapaamaan mielestäni kiinnostavaa työtä tekeviä ihmisiä.

Mentoroinnista saa luultavasi eniten irti siinä vaiheessa, kun omasta suunnasta on jo jonkinlainen käsitys. Vaikka poikkitieteellinenkin mentorointi voi olla hedelmällistä, saattaa kuitenkin olla helpompaa muodostaa mentorointisuhde sellaisen ihmisen kanssa, joka on edes suurin piirtein samalla alalla – tai sillä alalla, jonne haluat pyrkiä.

Parasta – ja samalla haastavinta – mentoroinnissa on se, että se etenee aktorin omien toiveiden pohjalta. Mentoroinnin onnistuminen on siis pitkälti oman aktiivisuuden varassa, mutta toisaalta aikaa ei tarvitse tuhlata mihinkään sellaiseen, joka ei tunnu itselle relevantilta.

Harjoittelut

Koska aloitin valmistuttuani uudet opinnot ja aiempi työkokemukseni oli niin sanotusti vääränlaista, olen tehnyt viime vuosina paljon lyhyitä harjoitteluita. Harjoittelut ovat usein rahallisesti haastava vaihtoehto, koska palkka on joko pieni tai olematon. Työssäkäyvälle harjoitteluun hyppääminen ei välttämättä ole kovin realistista, mutta työttömälle tai opiskelijalle ne ovat usein hyvin hedelmällisiä.

Harjoittelupaikan saaminen voi olla työlästä, mutta etenkin kohti uutta uraa pyrittäessä kuitenkin todennäköisempää kuin “oikean työn” nappaaminen. Harjoittelut ovat kätevä tapa tutustua erilaisiin työnantajiin, työyhteisöihin ja toimenkuviin sekä oppia uusia taitoja ja kartuttaa verkostoja.

Kaikkein hedelmällisintä antia omissa harjoitteluissani ovat kuitenkin olleet ohjaajan kanssa käydyt keskustelut. Ohjaajan kanssa olemme pohtineet yhdessä omaa osaamistani, mielenkiinnon kohteitani ja tulevaisuudennäkymiäni. Harjoittelun onnistumisen kannalta onkin tärkeää vaatia asianmukaista ohjausta, asettaa harjoittelulle tavoitteet sekä seurata noiden tavoitteiden toteutumista yhdessä ohjaajan kanssa.

Aika

Kaikille edellä mainituille itsensä etsimisen apuvälineille yhteistä on se, etteivät ne tee ketään autuaaksi hetkessä. Uraneuvonnassa, mentoroinnissa tai ystävän kanssa käydyt keskustelut eivät välttämättä tuota välitöntä hyötyä, mutta jäävät kuitenkin muhimaan mielen perukoille. Myöskään uraoppaan lukeminen tai osaamiskartan täyttäminen ei todennäköisesti välittömästi kerro sinulle, mikä unelmatyösi on. Kaikki nämä voivat kuitenkin auttaa eteenpäin, askelen kerrallaan.

Urapohdiskelulle kannattaakin siis antaa aikaa. Lopullisesta päämäärästä ei tarvitse heti olla varma – kunhan kurssin saa käännettyä oikeaan suuntaan.

Ja jotta se oikea suunta löytyy, pitää aloittaa.

 

Toimintasuositus:

Pohdi, voisiko joku edellä mainituista ”apuvälineistä” olla hyödyllinen juuri sinulle. Ota sitten ohjat omiin käsiisi ja aloita matka kohti mielekkäämpää työelämää.