Mitä äitiys tarkoittaa uralle?
Keskustelimme hiljattain puolisoni kanssa lasten hankkimisesta. Olemme molemmat siinä iässä, että asia alkaa olla hyvinkin ajankohtainen. Nyt, kun minullakin on vihdoinkin aikuisten oikeita töitä, yhteiset nettotulomme ovat sellaisella tasolla, ettei lapsen hankkimiselle todellakaan ole taloudellisia esteitä. Riittävän iso omistusasuntokin löytyy, joten puitteet ovat siltä osin kunnossa.
Kuten aiemmin olen kirjoittanut, viime vuosien urapohdintani ovat pakottaneet minut kysymään itseltäni, mitä työ minulle merkitsee. Samalla esiin ovat nousseet myös kysymykset äitiydestä.
Suomessa äitiys vaikuttaa negatiivisesti naisten ura- ja tulokehitykseen. THL:n mukaan kaksi vuotta tai alle perhevapailla olleet naiset ansaitsevat heti työmarkkinoille paluunsa jälkeen noin 8–11 prosenttia vähemmän kuin lapsettomat naiset. Kolmen kotona vietetyn vuoden jälkeen vastaava prosentti on peräti 19. Vaikka järjestelmä mahdollistaa perhevapaiden jakamisen melko tasaisesti isän ja äidin kesken, suurimman osan kumman tahansa vanhemman käytettävissä olevista vanhempain- ja hoitovapaista käyttävät Suomessa edelleen äidit.
Ura- ja tulokehityksen ohella äitiyden ja uran yhdistämiseen liittyy monia muitakin kysymyksiä. Vaikka isät ovat vanhempia siinä missä äiditkin, jostain syystä juuri äitejä syyllistetään usein julkisessa diskurssissa liiallisesta työn tekemisestä. Toisinaan tuntuu, että naisena ei voi voittaa: joko palaat äitiysvapailta nopeasti töihin ja olet huono äiti, tai jäät pidemmäksi ajaksi kotiin ja urasi kärsii.
Miehiltä ei myöskään koskaan kysytä työhaastattelussa, onko heillä lapsia, tai miten he ajattelivat yhdistää perhe-elämän vaativaan työhön. Vaikka tällaiset kysymykset ovat laittomia, niitä ihan oikeasti edelleen kysytään – naisilta siis.
Edellä mainituista syistä koen, että kysymykset äitiydestä ja työn merkityksestä kietoutuvat vahvasti yhteen. Lapsen hankkiminen on naisen uran kannalta aina riski, niin väärin kuin se onkin.
Minä haluan lapsen, se on selvää. Aiemmin ajattelin, että en kuitenkaan haluaisi olla lapsen takia kovin kauaa poissa työelämästä. Vaikka työ ei olekaan minulle kaikki kaikessa, olen kuitenkin sen verran kunnianhimoinen ja toimintatarmoinen, etten oikein osaa kuvitella itseäni kotiin vuosikausiksi. En halaja johtajaksi, mutta toivoisin urakehitykseni olevan kuitenkin edes jossain määrin nousujohteista.
Mitä voimakkaammaksi kaipuuni omaa lasta kohtaan on kasvanut, sitä enemmän olen alkanut ajatella kotona vietetystä ajasta toisin. Lapsuus on ihmisen elämässä hyvin lyhyt ja ainutlaatuinen ajanjakso. Vanhemman näkökulmasta vauvavuosi ja koko lapsuus kiitää ohi vieläkin nopeammin. Vaikka työ on minulle jossain määrin tärkeää, haluaisin kuitenkin viettää paljon aikaa myös lapseni kanssa, jos sellaisen joskus saan.
En pelkää sitä, että urani ei lähde suureen nousukiitoon. En pelkää sitä, että palkkani ei kasva maksimimittoihin. Minulle riittää se, että työni on mielekästä, kivaa ja sopivan haastavaa, ja että palkallani tulee toimeen jokaista senttiä laskematta – myös yksin, jos niikseen tulee.
Työuraan liittyviä kysymyksiä on silti vaikeaa olla pohtimatta, kun lapsen saaminen tulee ajankohtaiseksi. Minä olen nyt elämäni ensimmäisessä “oikeassa” työsuhteessa, joka kestää pidempään kuin 10 kuukautta. Työsuhde on kuitenkin vain määräaikainen, ensi vuoden loppuun asti. En odota saavani välttämättä koskaan vakituista työsopimusta. Olen hyväksynyt sen tosiasian, ettei minulla todennäköisesti ole äitiysvapaiden jälkeen työtä, johon palata.
Mutta sitä kuitenkin mietin, pitäisikö minulla olla vielä hieman enemmän työkokemusta ennen kuin voin tulla äidiksi. Äitiysvapaille jääminen heti työuran alussa tuntuu suurelta riskiltä. Nykyisen työni saaminen oli työn ja tuskan takana. Entä jos joudun käymään saman rumban läpi uudelleen siinä vaiheessa, kun haluaisin palata äitiysvapailta töihin? Miten kotona vietetty aika näyttäytyy ansioluettelossa, heikentääkö se mahdollisuuksiani saada työtä?
Luultavasti näiden asioiden pohtiminen on turhaa. Joudun joka tapauksessa etsimään uutta työtä reilun vuoden päästä. Työnhaku voi olla ihan yhtä tuskaista riippumatta siitä, olenko pelkästään työtön vai työtön äiti. Äitiysvapaat ovat joka tapauksessa poissa työstä vietettyä aikaa riippumatta siitä, onko vapaiden aikana työsuhteessa vai ei. Edes etuuksiin työtilanne ei juuri vaikuta, jos ennen äitiysvapaille jäämistä on kuitenkin ollut työsuhteessa.
Naiset joutuvat pohtimaan tällaisia kysymyksiä aivan liikaa. Milloin on työuran kannalta hyvä hetki tulla äidiksi? Voinko jäädä äitiysvapaille määräaikaisesta työsuhteesta? Saanko enää koskaan töitä, jos olen äitiysvapaan aikana työtön? Voidaanko minua vakinaistaa, jos tulen nyt raskaaksi? Kannattaako raskaana hakea töitä? Milloin minun kannattaa kertoa raskaudestani? Ja niin edelleen.
Tiedän, ettei lasten hankkimiseen ei koskaan ole hyvää hetkeä. Aina on joku syy odottaa. Siksi asiaa ei pitäisi miettiä liikaa. Kadehdin todella niitä ihmisiä, jotka uskaltavat vain heittäytyä vanhemmuuteen riippumatta siitä, onko heillä töitä vai ei.
Ehkä pitäisi vain luottaa siihen, että kaikki järjestyy kyllä. Tuntuu vain niin epäreilulta, ettei miesten tarvitse pohtia tällaista.
Lukusuositus:
Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta (Atena Kustannus, 2019)
Artikkelikuva: bingngu93 / Pixabay.com