KYLLÄ!

En ole mikään positiivisuuden ja yltiöpäisen optimistisuuden alkulähde ihmisenä. Olen äitini mielestä ällörealisti. Ajoittain olen myös negatiivinen, mutta lähinnä koen sen tarttuvan ympäristöstä itseeni. 

Aivan liian usein viljellään työympäristössä ja harrastustoiminnassakin negatiivisuutta aivan turhaan. Uusille ideoille sanotaan välittömästi ei.

EI. Ei tule onnistumaan. Ei ketään kiinnosta. Ei kannata. Ei sitä. Ei tätä. Ei toimi meillä. Ei ole hyvä idea.

Mitä jos ihan oikeasti joskus sanottaisiin vain kyllä?

Kyllä, idea on uusi ja kokeilemisen arvoinen.  Kyllä, onkin hyvä välillä tehdä jotain aivan toisella tavalla. Kyllä, olikin jo aika, että joku keksii raikkaita ideoita.

yes.jpg

Jos et heti kannata uutta ehdotusta sen voi muotoilla näin: ”Kuulostaa hyvältä ja voitaisiin muokata ajatusta niin, että se olisi meidän toiminnassamme helpompi toteuttaa.”

Tai näin: ”Kyllä ja lisäksi voisimme tehdä näin ja näin ja näin”

Jatketaan luovasti toisten ideoita, eikä tyrmätä niitä. Mitään uutta ei ole koskaan keksitty kokeilematta uusia toimintatapoja.

En ole nyt mikään Miss Sunshine ja kaikki on ihanaa. Lähinnä olen kyllästynyt siihen, ettei mikään koskaan muutu ja kaikkien into toimia tapetaan sillä pirullisella kaksikirjaimisella sanalla.

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli

Motivoitumisen vaikeus

Aloitin jo eilen keräilemään kuvia ja pohtimaan motivaation puutettani. Tänään se sitten konkretisoitui, joten piti laittaa julkiseksi tämä postaus.

On nimittäin semmoinen päivä, kun tuijottaa sitä mustaa aukkoa. Ei oikein tiedä mihin naruun sitä tarttuisi elämässä. Mikään vaihtoehto ei oikein tunnu siltä miltä pitäisi. Tai mistä minä tiedän miltä sen pitäisi tuntua. Lisäksi on maanantai, nukuin pommiin, myöhästyin töistä, unohdin työvaatteet kotiin, ei ole eväitä enkä luonnollisesti ehtinyt syömään aamupalaakaan, toinen työkenkä kokonaan hukassa sitten kun aikasesta ja ylimääräisestä aamuheräämisestä selvinnyt kiukkuinen avokki tuo niitä vaatteita mulle kotoa….. 

Vaihtoehtoja olisi taas liikaa. Haluan kaikkea, mutta en tiedä mitä eniten.

Tykkään monista asioista mitä teen, mutta silti välillä miettii pitäisikö tehdä jotain järkevämpää, jännittävämpää, menestyksekkäämmin, näkyvimpien tulosten kanssa. Voi elämä!

Tämä päivä tarvii näitä ah, niin typeriä, mutta silti ah, niin ihania motivaatiolauseita.

1.jpg

 

Kun pitäisi tehdä syksyä kohti taas opiskelupäätöksiä, laskea rahallista mahdollisuutta vähentää töitä ja kouluttautua, olen huomannut toimivaksi avuksi pohdiskeluun 10-10-10-säännön. Siitä on ollut huomattava apu monen ison päätöksen kohdalla.

Mietin eri vaihtoehdot ja sen jälkeen mietin miltä tuntuu/mitä tapahtuu 10 tunnin, kuukauden ja vuoden päästä, jos valitsen juuri tämän vaihtoehdon.

2.jpg

3.jpg

4.jpg

 

No nyt mennänä jo mahtipontiseksi, mutta sopii mulle. 😉

5.jpg

Entä jos vain myisi kaiken ja lähtisi reissuun?

6.jpg

 

Tänä aamuna ei kyllä tuntunut mikään mahdolliselta, mutta kuppi kahvia ja sukulaku tekivät asioista jo vähän helpompia. (avokki toi sen muuten ihan pyytämättä, ihana mies!)

7.jpg

8.jpg

9.jpg

Ja mun lemppari viimeiseksi…. 

10.jpg

Kuvat on ihan Pinterestistä noukittuja ja todettu toimiviksi. 😉

Suhteet Oma elämä Opiskelu Työ