Ruotsin tukikurssilla

 

Ihana tavata vanhaa rakasta ystävää, huomata kuinka paljon oikeastaan ruotsinkieltä ymmärtääkään vaikka se tuntuu aina yhtä hankalalta, päästä täyttämään kosmetiikkavarastot ihanilla purtiloilla ja kokeilemaan omia rajojaan uuden lajin parissa. Kävin siis minilomalla Ruotsissa ystäväni luona.

Mitään syvällistä sanottavaa en retkestä keksi, joten kerron vain nauttineeni Viking Gracella Victoria’s Secretin myymälästä, harjoitelleeni reilu pari tuntia tankotanssia på svenska ja sattuipa kaverini myymään myös lemppari kasvojenhoitosarjani Mary Kayn tuotteita. Kassit oli siis täynnä tuoksuvia rasvoja ja minun pärställeni sopivia hoitoaineita ja jalat täynnä mustelmia kipeistä olkapäistä puhumattakaan.

Paluumatka yllätti positiivisesti. Maanantain iltalaivalla ei muuten menoa todellakaan ole joten lähinnä ajatus oli ajantappamisessa ja nukkumisessa, mutta Amorellalla esitettiin Madonna-show, jonka laulaja oli aivan käsittämättömän lahjakas. Mietittiin mikä saa hänet esiintymään jossain ruotsinlaivalla, vaikka luulisi kysyntää olevan isommilla markkinoillakin kuin laivabändin kanssa. Mutta meidän onneksemme hän oli siellä.

 

20150129_211017.jpg

20150129_220246.jpg

20150129_222226.jpg

20150129_224740.jpg

20150130_161003.jpg

20150130_170214.jpg

 

Suhteet Oma elämä Matkat

Reippauspalkinto

Olin työhaastattelussa pitkästä aikaa! Ai että mua jännitti. Kyseessä on työ, jonka oikeasti haluaisin ja toivon todella valtavan kovasti saavani homman. Se muuttaisi elämäni suuntaa aika tavalla. Saisin mielekkään työn jossa voin kehittyä eteenpäin joka päivä, työympäristön joka motivoi minua ja jatkokouluttautumismahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat oman mielenkiinnon mukaan. Työ olisi siis liikunta-alalta mihin pyrin tällä hetkellä intohimoisesti. 

Voittohan oli jo tällä vähäisellä aiemmalla työtä vastaavalla kokemuksella päästä haastatteluun ja mielestäni se meni hyvin. Hassua miten sitä ensin jännittää saako kutsun haastatteluun, sitten jännittää haastattelua, haastattelun jälkeen jännittää saako paikan. 

Mikäli en saa paikkaa niin tämä haastattelu kuitenkin vahvisti sen, että olen menossa oikeaan suuntaan. Olin kertakaikkiaan innoissani ja huomasin vihdoin, että täällä minun pitäisi olla. Jatkoa ajatellen siis sain varmuutta ja motivaatiota.

Syntini on aina ollut ruokapalkinnot. Tässä oli siis hyvä tekosyy palkita itseäni uudella herkulla, mitä kaverini hehkutteli naamakirjassa pari päivää takaperin. Sattumalta sitä löytyikin cittarin altaasta. Hinta oli kyllä sellainen, että silmät meinasi tippua päästä, mutta kerrankos sitä. Itselleni nappasin suklaaversion mukaan ja uskoisin tästä tulevan ensi kesän hittijäde itselleni. 

Jälkiruuaksi sitten jokirapupatonkia. 🙂

20150127_151143.jpg

20150127_155857.jpg

 

Tässä jo vähän matkalla sulanut herkku.IMG-20150127-WA0007.jpg

20150127_155929.jpg

 

Suhteet Oma elämä