irtisanouduin vakituisesta työstäni

Kerroinkin tänään jo instagramin puolella, että tein jotain hurjaa ja irtisanouduin vakituisesta työstäni kaupungilla. Tuntuu ihan hullulta ja olen vahvasti mukavuusalueeni ulkopuolella (hah, tällä kertaa sentään taisin laittaa sen oikein, aiemmin julistin olevani epämukavuus-alueeni ulkopuolella.. Toisaalta aika mukava fiilis tästä päätöksestä, että ehkä se oli ihan pätevä lipsautus.)

Vakituinen työpaikka oli valmistumisen jälkeen ihan ehdoton tavoitteeni. Jotenkin päähäni oli iskostunut, että työn on oltava vakituinen, sijaisuudesta toiseen roikkuminen Tarzanin tapaan tuntui jotenkin epäonnistumiselta. Piti saada se vakkarisopimus käteen oman pätevyyden ja osaamisen todisteeksi tai jotain muuta vastaavaa. Kun 2015 vaihdoin tuohon pian-entiseen-työhöni ja 2016 kirjoitin vakkari-sopimukseen nimeni niin hurrasin. Olin silloin 24-vuotias ja valmistunut kaksi vuotta aiemmin.

Ja olihan se niin mieltä kuin asioitakin helpottavaa. Pankki myönsi asuntolainan ja sitten pari vuotta myöhemmin toisen. Vakituisesta työstä oli helppo ja selkeä jäädä perhevapaille. Yhdestä lapsesta tuli kaksi ja kotona olo venyi – paikan kuitenkin tiesi odottavan.

Miksi irtisanouduin

Hoitovapaani olisi kestänyt syyskuun loppuun saakka, joten olisin voinut periaatteessa irtisanoutua vasta kesän lopulla. Tiesin kuitenkin, että en tule syksyllä entiseen työhöni palaamaan, joten tuntui fiksuimmalta puhaltaa peli poikki heti.

Varsinaiset syyt irtisanoutumiseen ovat hyvin selkeät. Vuorotyö ei juuri nyt houkuta ja työpaikan sijainti tekisi lasten päivähoitopäivistä turhan pitkät. Työpaikalla oli myös perhevapaideni aikana tapahtunut paljon muutoksia niin henkilökunnassa kuin asiakkaidenkin kanssa ja sinne palaaminen olisi tuntunut vähän kuin joka tapauksessa uuteen työpaikkaan menolta. Syitä lähteä oli vain yksinkertaisesti enemmän kuin syitä miksi jäädä.

Mitä nyt sitten?

Tällä hetkellä teen tosiaan toisessa työpaikassa osa-aikaista sijaisuutta. Sain elokuun loppuun kirjoitetulle sopimukselle jatkoa toistaiseksi vuoden loppuun ja siitä eteenpäin tulevaisuus on avoin. Pidän työstäni ihan hirveästi, mutta jatko on epävarma. Pikkujäbä esimerkiksi saa kuitenkin jatkaa vain kolmea päivää päivähoidossa ainakin nyt siihen asti, että on lähes 2-vuotias. Se erityisesti tuntuu mukavalta.

Tämä osittainen hoitovapaa on ollut meille muutenkin toimiva ratkaisu. Saan kolmena päivänä viikossa olla aikuisten maailmassa ja tehdä niitä oman alan juttuja, jotka haastavat ja palkitsevat. Mutta sitten toisaalta on vielä suurin osa viikosta jäljellä lasten kanssa kotoilua varten. Rauhallisia aamuja, haahuilu kävelyjä ja kaikenlaisia pieniä seikkailuja varten. Lapset viihtyvät päiväkodissa, mutta nauttivat kun saavat olla kotona. Win-win.

Totta kai vähän jännittää, että mitä jos tässä jääkin tyhjän päälle. Tai tekee sijaisuuden siellä ja toisen täällä hamaan tappiin asti ja uutta ”vakituisen työn turvaa” ei tule. Sosiaalialalla onneksi töitä varmasti riittää, mutta toki stressaavaa siitä voi tulla, jos jatko on aina epäselvä.

Taustalla onneksi on sitten vielä mahdollisuus jäädä pikkujäbän hoitovapaalle, jos jostain syystä tammikuussa kiinnostavia töitä ei olisikaan.

Elämä kantaa, siihen uskon.

ps. seuraa myös blogit.fi ja instagram

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *