324 kuukautta

Vitsailin taannoin siitä, että kirjoitan tänne myös itsestäni ikä-kehitys-postauksen. Se ei jäänyt vitsiksi (vaikka ehkä olisi pitänyt), joten tässä tulee…

Minä, kolmensadankahdenkymmenenneljän kuukauden iässä:

+ olen äiti ja vaimo.

+ osaan laulaa Pienen pienen veturin hyvin monenlaisilla sanoilla ja hyvin epävireisesti. 

+ lepyn suklaarusinoilla.

+ nautin suuresti siitä, että olen saanut nukkua jo kolme kokonaista yötä – tosin olen ruvennut joka aamu heräämään klo 6:08, miksi?!

+ haaveilen uudessa kodissa sohvalla pötköttämisestä, kuumeettomasta miehestä, valkoviinilasillisesta ja siitä, että vauva pärjäisi paremmin ilman minua. 

+ toisaalta jollain pienellä osalla myös nautin siitä, että vauvani mielestä olen parasta mitä maa päällään kantaa. Mies vertasi taannoin, että hän on vauvalle kuin hyvin maustettu tofu – ihan jees ja silläkin pärjää, mutta äiti on vauvalle kuin pihvi (vegaani veljelläni voisi olla tähän jotain sanottavaa). Ei mutta oikeasti, onhan se hienoa olla jollekin maailman tärkein ihminen. Mutta se on myös todella pelottavaa. 

+ olen jo pitkään osannut juosta, nostella painoja ynnä muuta, mutta en ole pitkään, pitkään aikaan käyttänyt näitä taitoja. Pitäisi varmaan kaivaa lenkkikengät pölykerroksen alta tai uusia salijäsenyys.

+ vietän syntymäpäiväni ääreis mielellään mieheni kanssa luontoretkellä. Tänään olimme 6km pikavaelluksella vauvan ja koiran kanssa. Vauva pärjäsi hyvin, koira pelkäsi kuollakseen pitkospuita ja hyppi mielummin suossa.

+ osaan kutoa erilaisia sukkia, lapasia ja kohta toivon mukaan vauvan villatakkeja.

+ huomasin juuri, että lähes kaikki tässä listalla liittyy vauvaan?! Skarppi päälle..

+ olen käynyt 16 Euroopan maassa, mutta en kertaakaan Euroopan ulkopuolella. 

+ kärsin näemmä dementiasta, koska mies juuri muistutti, että olemme olleet yhdessä Thaimaassa. 

+ rakastan tällä hetkellä kovasti syksyä, kukkia ja huonekasveja, puolukoiden poimimista (helppo nähdä ja poimia) ja kauniita astioita.

+ nautin äitiyslomalla olemisesta, mutta kaipaan aivoille työstettävää, arkea ja rutiineja.

+ en ole aina yhtä nauravainen ja iloinen kuin eräs pieni ihminen, mutta yritän keskittyä positiiviseen ja nähdä asioissa ne hyvät puolet.

Mies toi juuri lasin kylmää valkoviiniä – niinhän sitä sanotaan, että toiveet pitäisi kirjoittaa ylös niin ne konkretisoituvat itselle ja toteutuvat todennäköisemmin.. tai sitten ne kannattaa kirjoittaa blogiin ja lukea miehelle ääneen, heh.

Hyvää syntymäpäivää minä!