338,34€/kk

Äitiyslomani loppui. 

U s k o m a t o n ta. 

Tuntuu ihan älyttömältä, että lapseni on jo sen ikäinen, että hänet voisi viedä päiväkotiin ja itse palaisin täysipäiväisesti töihin – mitä ihmettä, mihin tämä aika oikein menee? 

Sain eilen Kelalta kotihoidontuki-päätöksen ja kyllä vähän nieleskelin, kun sitä summaa katselin. Kotihoidon tukihan on tosiaan 338,34€/kk miinus vielä verot. Tuohon päälle voi saada vielä hoitolisää, mutta miehen juuri vaihtuneen työpaikan takia, en voinut vielä sitä hakea (tarvitaan palkkakuittia yms.), eikä se nyt muutenkaan mikään valtava summa ole, kun toinen on täysipäiväisesti töissä. 

Eli joo, ei tuolla rahalla ainakaan täällä kovin pitkälle pötkitä. 

Toki on todella hienoa, että Suomessa on ylipäätään tällainen mahdollisuus, että voi jäädä kotiin hoitamaan lasta.

Silti olen himpun verran sitä mieltä, että näitä tukia voisi jakaa vähän eri tavalla. Jo opiskeluaikoina koin siitä vääryyttä, että esimerkiksi toimeentulotuki on isompi kuin opintotuki asumislisineen. Mielestäni on melkolailla ristiriitaista, että koko ajan painostetaan ja muka-”kannustetaan” opiskelijoita siihen, että pitää valmistua määräajassa. Opintotuki on kuitenkin harvassa taloudessa riittävä kattamaan edes vuokraa, joten työnteko opiskelujen ohella on lähes pakollista – ja sitten ihmetellään, kun opiskelijoilla on vaikeuksia hoitaa töitä ja täysipäiväistä koulua saman aikaisesti (esim. meidän opinnoissa oli useassa kurssissa 100% läsnäolopakko, eikä mitään akateemista vapautta), eivätkä esimerkiksi nämä valmistumistavoitteet toteudu. Nojoo, nyt lähti vähän sivuraiteille, phuuh. 

Meillä on sinänsä onnellinen tilanne, että jäin äitiyslomalle vakituisesta työsuhteesta. Tänään tällä mimmillä alkoi itseasiassa kesäloma, eikä hoitovapaa. Suunnitelmissani on olla hoitovapaalla koko ensi vuosi. Taloudellisesti varmasti tekee omalla tavallaan tiukkaa ja vaatii varmasti erilaista rahankäyttöä kuin töissä ollessa. 

Olen välillä ollut ahdistunut siitä, että menin sanomaan töihin, että palaan vasta 2020 takaisin sinne. Pelottaa, miten suoraan sanottuna kestän hiekkalaatikko-elämää koko ensi vuoden. Nyt tilanne on ihana, kun on paljon äiti-kavereita, mutta mitä sitten, ku he tipoittain palaavat takaisin töihin? Kuinka yksinäiseksi sitä tulee. Miten tuo pieni ihminen viihtyy, riitänkö hänelle? 

Kaipaan töistä sitä, että saan käyttää päätäni. Tehdä työtä, mikä tuntuu merkitykselliseltä ja missä vaikutan asioihin. Saan onnistumisen kokemuksia ja haasteita. Välillä toki tuntuu, että hakaan päätäni seinään, sitä en kiellä! Kaipaan myös työkavereitani ja työyhteisöön kuulumista. Kahveja ja lounashetkiä, mutta myös palavereita ja kaikkea sitä muuta. 

Ja samalla tiedän, että elän nyt ihan ainutlaatuista aikaa elämässäni. Saan olla lapseni kanssa kotona, tehdä hänen kanssaan juuri niitä asioita, joita haluamme tehdä. Mennä puistoon keinumaan, lukea satuja, ihailla muuttuvia vuodenaikoja ja tuota ihan päättömän upeaa ruskaa. 

Tiedän jo nyt, että keväällä 2020 palattuani töihin (mikäli elämä ei heitä tielle jotain muuta), tulen miettimään, että mitä ihmettä oikein sekoilin silloin syksyllä 2018. Niinhän se aina menee, asiat näkee selkeämmin, kun niihin ottaa vähän etäisyyttä. 

Olen hirveän kiitollinen kaikesta mitä minulla on juuri nyt.

Ja tuosta kolmestasadastakolmestakymmenestäkahdeksasta eurosta ja kolmestakymmenestäneljästä sentistä (miinus verot ofc)!