puron solinaa (pun intended)
Heijailin äsken rattaita terassilla ja kuuntelin tuota ihan ihmeellistä ääntä, mikä ulkona kuuluu. Lumi sulaa hurjaa vauhtia ja vesi tip tip tippuu ja pulputtaa. Lumimassojen alla pienet purot solisevan. Vähän jännityksellä odotamme miehen kanssa, että miten tonttimme (onpa hassu sana, meidän tontti!) kestää kaiken veden mikä liikkeelle lähtee. Tiedämme, että pihalla kaiken lumi-jää-sohjon alla on jossain sadevesiviemäri, mutta sitä on vaikea kaivaa esille, kun ei ihan tarkkaan tiedä missä se on.. No, eiköhän sen tässä kohta puoleen näe, jos plussa päivät jatkuvat.
En millään malttaisi odottaa, että lumi sulaa ja pääsee miettimään kaikkia piha juttuja. Ollaan super onnekkaita ja lähipiirissä on puutarhuri, joka mielellään auttoi meitä suunnittelemaan mitä pihalle kannattaisi istuttaa ja minne. Oma tietämykseni puutarhan hoidosta on täysin olematonta ja lähinnä olenkin hommassa sillä tasolla, että tiedän mitkä kasvit olisivat ihania (syreenit, mansikat, marjapensaat ym.), mutta en yhtään tiedä kuinka varjoiseen/valoisaan paikkaan ja millaiseen maaperään mikäkin parhaiten sopii. Eli paljon opettelemista on edessä.
Haaveilen myös terassin muuttamisesta kesäkeitaaksi: kasveja, valoja, tyynyjä – olohuoneen jatko ulos! Miten kutkuttava ajatus.
Leikittelen muutenkin sillä mielikuvalla, kun piha on aidattu, koiran voi päästää kulkemaan terassin ovesta vapaasti ja lapsen kanssa voi leikkiä ulkona siinä missä sisälläkin. En varmaan ole ainoa, joka on jo ihan täysin kyllästynyt kaikkien tumppujen, välikerrastojen ja erityisesti lapsen talvikenkien pukemiseen? Näen kohta varmaan uniakin jo siitä ihanasta tunteesta, kun ulos voi lähteä vain tennarit jalkaan vetämällä ja lapsen pukemisessa murheena on lähinnä, että pää on suojattu ja ei tule liian kuuma!
Ah ja voih, miten sitä mieli taas lähtikään laukalle.
Tässä hetkessäkin on onneksi hyvä olla. Mies lähti tänään vuoden ensimmäiselle työmatkalle (pelkästään keväällä edessä on ainakin seitsemän reissua ja kesällä vauhti vain kiihtyy, buh..) ja piristin omaa aamuani kutsumalla ystävän aamupalalle. Ihmeellisesti meidän herään-ennen-kuutta-aamulla -pikkutyyppimme on nukkunut viimeisen parin viikon sisään useampana aamuna yli kahdeksaan (!!!) ja tänäänkin heräsimme vain hetkeä ennen kuin ystäväni oli jo oven takana. Nyt pieni nukkuu päiväunia tosiaan tuolla pulputuksen keskellä, ja sitten lähdemmekin vanhemmilleni syömään.
Viikonloppu on ollut yhtä super herkullista ruokaa, rentoa olemista, kodin pientä järjestelyä (kuinka piristävää onkaan vaihtaa vaikka parin kasvin paikkaa ja järjestellä joku hylly uusiksi), perhettä ja ystäviä. Perjantaina jopa kävin pitkästä aikaa kampaajalla ja tein perinteisen puolentoista vuoden välein tapahtuvan polkkatukkaan paluun. Joka kerta vannon, että nyt annan hiusten kasvaa ja sitten aina kyllästyn, tunnen oloni jotenkin pliisuksi ja niinpä nips naps.
Mutta sellaista tänne, toivottavasti muillakin on ollut ihana viikonloppu!
