”ä-py” ja muut pihan ihmeet
Hui, vastaanotin juuri pari työvuoroa ensi kuulle! Ja hassua miten oudolta se tuntuu, että on menossa töihin. Osaakohan sitä enää mitään.. Toki vuorotkin sattuivat juuri miehen seuraavan työmatkaviikon viikonlopulle, eli eipä tarvitse perheenä sillä viikolla aikaa viettää. No, onneksi tässä on nämä kaikki muut viikot, heh.
Meillä on täällä jälleen vähän normaalimpi arki alkanut rullata, kun kuumeesta lopultakin päästiin. Lapsen tauti tarttui tosiaan allekirjoittaneeseen myös ja viime viikon loppupuoli oli melko rankka, kun mies oli työreissussa, taapero alkoi saada energioitaan takaisin ja äiti puolestaan hyytyi. Nyt on kuitenkin siitäkin selvitty ja päivät ovat taas täyttyneet ulkona töpsöttelyistä, (lapsen ja äidin) kavereiden näkemisestä ja sinne tänne sinkoilusta.
Ulkoilu on tosiaan ollut viime päivinä todella isossa osassa. Lapsi on todella innostunut ulos menemisestä ja monen monta kertaa päivässä kiikuttaakin kenkänsä eteisestä minulle, että laittaisin ne hänelle jalkaan. Tämän jälkeen siirrytään rummuttamaan ulko-ovea ja vilkuillaan äitiä merkitsevästi, että hei, tajua jo, nyt mennään! Kun sitten ulos päästään, tutkitaan keskittyneesti kaikki mahdolliset kivet, kävyt ja kepin pätkät, vilkutetaan kaikelle mikä lähellä liikkuu ja osoitellaan ympäriinsä ”ooh” -huutojen kera. Eilen lapsi myös tökki pikku hanskallaan käpyä ja julisti ”ä-py”.
Maanantaina hämmensimme lapsen täysin, kun lähdimme Nautelan koskelle eväsretkelle. Tuntui muuten hetken aikaa täysin kamalalta nähdä lapsi valtavasti pauhaavan kosken äärellä – oli ihan liian helppo nähdä mielessään miten pieni punainen tupsu katoaa valtavalla paineella kulkevan veden mukana… Hyi että, vieläkin tulee inhottava olo!
Mutta tosiaan, miehen ehdotuksesta olimme pakanneet välipalan mukaan ja lapselle oli selvästi suuri ihme, kun banaani, voileipä ja nokkamuki kaivettiin esille ulkona. Toinen söi valtavalla halulla, mutta samalla meitä kulmiensa alta kurkkien, että mitäs ihmettä tämmöinen touhu on. Mutta näemmä se perus voileipä maistuu lapsellekin paremmin ulkona – ihan kuin vanhemmillekin! Tuo olikin muuten ensimmäinen tuollainen retki, missä käytiin ilman rattaita tai kantoreppua, pikkutyyppi, kun jaksaa jo mainiosti kävellä mukana – tosin hän osaa myös selvästi ilmaista milloin on aika ottaa syliin!
Tässä kevään etenemistä odotellessa ollaan tuijoteltu tuota meidän pihaa. Tällä hetkellä tämän uudehkon kotimme piha on siis tosiaan vain vanhan asukkaan istuttama ja tappama pensasaita sekä nurmikko. Istutuspuuhiin olisi tarkoitus alkaa, kun maa tuosta kunnolla sulaa. Mulla on vähän vaikeuksia siinä, että pitää nyt ensin hoitaa ne isoimmat hommat, eli uusi pensasaita ja puita, ja vasta sitten vaikka ensi vuonna miettiä kukkasia ynnä muita. Tuossa kun myös teimme listaa mitä kaikkea omakotitaloon muuttaminen tarkoittaa hankintapuolella, totesin myös, että terassille haaveilemani kukkalaatikot saavat odottaa ensi vuoteen, koska yksinkertaisesti on myönnettävä, että kaikkeen ei tällä hetkellä ole varaa.. Pihasuunnittelu on paljon pitkäjänteisempää ja hitaampaa puuhaa kuin tämä heti-kaikki-valmiiksi -sieluni sietäisi!
Mutta hitaasti ja varmasti tätä kevättä eteenpäin, ensi viikolla alkaa jo huhtikuu!
ps. Huvitin muuten itseäni ja miestä tekemällä pihasuunnitelmaa vanhalla simsillä. Alkuun homma oli ihan vitsi, mutta yllättäen tästä oli oikeasti apua, haa!
