aamutunnelmia

Ah, vauva aamupäiväunilla, kynttilät palaa ja spotifysta ”your favorite coffeehouse” -soittolista. Ihanaa! 

Ainakin niin kauan, kun ummistan silmäni pitkin lattiaa lainehtivalta lelumereltä (tämän viikon hitit on vanhat tuttipullot ja ikean vispilä), muuttolaatikkokasoilta (kyllä, jotain on sentään pakattu) ja nämä-pitäisi-viedä-kirppikselle-mutta-oikeasti-muutamme-ne-seuraavaan-asuntoon-ja-löydämme-viiden-vuoden-päästä -kasoilta.

Vietämme vauvan kanssa tätä viikkoa kahdestaan, koska mies on työmatkalla. Nyt on menossa päivä nro 3 ja toistaiseksi olen ihan järjissäni. 

Meidän pikkuneiti alkaa olla sen ikäinen, että pelkkä kotona puuhastelu ei tunnu oikein riittävän viihteeksi. Omat lelut on jyrsitty läpi (onneksi kaapeissa on noita edellä mainittuja hittituotteita, joita voi käyttää harhautuksena), muuttolaatikot saavat tuvan tuntumaan ahtaalta ja molemmat meistä tarvitsevat raitista ilmaa. Ollaankin tällä viikolla käyty puistossa keinumassa, pitkillä vaunulenkeillä, kirjastossa leikkimässä ja kirjoja lätkimässä, kahvilassa tuijottelemassa ihmisiä, isomummin luona ja naapurissa leikkimässä. 

Olen vähän kauhuissani siitä, että pian noista asioista useampi siirtyy bussimatkan taakse. Vaikka todella odotan sitä, että kaikki asuintilat ovat samassa kerroksessa, on kodinhoitohuone ja vauvallekin se oma huone, niin toisaalta palvelut jäävät tänne keskustaan. On toki uudessa kotikunnassamme kirjasto ja uskoisin vahvasti, että myös kahvila, mutta ne ovat kyseisen kunnan keskustassa, johon meiltä on matkaa noin viisi kilometriä. Ja väliä ei ole liikennöity muuta kuin koululaislinjoilla, jotka kulkevat muutaman kerran aamusta ja muutaman kerran iltapäivällä! Täytyy varmaan alkaa ovelaksi näiden bussien kanssa kikkailun suhteen. Onneksi taloon kuuluu kuitenkin iso piha ja ihan lähellä on pieni leikkipuisto. Ja toisaalta hyvin selvisimme myös kesästä mökillä – tässä välissä on taas vaan ehtinyt vähän liikaa kaupungistua! 

Onneksi asioilla on yleensä tapana järjestyä ja kaikkeen tottuu. 

Muistan esimerkiksi hyvin, kun jouduin silloin muutama vuosi sitten muuttamaan takaisin vanhemmilleni eksäni vallattua asuntoni. Yhtäkkiä pitikin kulkea toisesta kunnasta bussilla töihin. Pysäkille piti lähteä kävelemään ennen kuutta aamulla ja oli pimeä marraskuu. Hyppelin bussipysäkillä kylmissäni, nostin katseeni ja silloin näin ne – tähdet loistivat taivaalla uskomattoman kirkkaina. Kaupungin keskustassa asuessa sen unohtaa miten hyvin tähdet näkyvät ilman kaupungin valoja. Saan yhä kiinni siitä fiiliksestä mikä siellä bussipysäkillä oli, kun puhaltelin huurua ilmaan ja tuijotin tähtiä. 

Ensi viikolla saadaan tuijotella tähtiä oman kodin pihalta!