äidin päiväreissu

Kävelin aamulla take-away-kahvin kanssa kyseisten talojen ohi. Ei ollut rattaita työnnettävänä, eikä lasta kainalossa kannettavana.

Nyt istun parasta aikaa junassa matkalla Helsinkiin. Yksin. Vain minä.

Mietin eilen illalla reppu kädessä, että mitäs sinne nyt pitäisi pakata. Lompakon ja puhelinlaturin (akku jäätyy, ihana iphone) jälkeen aivoissa löi tyhjää. Sitten tajusin, että eihän sitä yksin liikkuva aikuinen ihminen päiväreissulle juuri muuta tarvitse.

Lapsen kanssa on niin tottunut raahaamaan kokonaista kassillista tavaraa (meillä hoitorepussa yleensä vaippoja, wet wipesit, vaihtovaatteet, nenäliinoja, ruokalappu, tyhjä muovipussi katastrofien varalta, maitoa ja ruokaa sekä repun pohjalle pyörimään unohtunut imetyssuoja), että jotenkin aivot olivat naksahtaneet siihen asentoon, että väkisinkin sitä tarvitsee kaikenlaista mukaan. Äitikavereille vitsailin illalla, että katsotaan vaan niin lopulta löydän itseni aamulla junasta syömässä Talk-muruja jostain purkista, kauramaitopullo toisessa kädessä.

Tuntuu muuten ihan hullulta, että tänään saan istua neljä (4!) tuntia yksin junassa. Ilman, että ketään tarvitsee viihdyttää tai ottaa edes huomioon.

Okei, myönnetään, olen ollut poissa kotoa alle pari tuntia ja välillä silti tunnen pienen ikävän pistoksen. Tuntuu myös vähän hullulta, että vaikka lapsella tulisi millainen hätä, kestäisi minulla useampi tunti päästä paikalle. Enkä näe tyttöä tänään kuin illalla hetken! Mieskin jo lähetti kotoa viestin, että tyttö oli pyytänyt päästä vessaan ja sanonut aamupalalla omenaa saadessaan ”kyottoshh” (selkeä ’kiitos’!) ja meikä ei nähnyt tai kuullut!

Nojoo, ehkä selviän – ja ihan hyvinkin jopa. Kyllä tällaista päivää tässä on tullut jo odotettuakin. Helsingissä näen paria ystävää, joita on kiva nähdä välillä heidän kotikaupungissaan. Toisen kanssa on suunnitelmissa mennä Kiasmaan perehtymään, että mistä niissä värikkäissä karvoissa on kyse, joita some on ollut pullollaan. Kulttuuria, lämpimänä syötävää ruokaa, ystäviä – m a h t a v a a !

Pitää illalla muistaa pussailla miestä, joka hetkeäkään epäröimättä sanoi, että totta kai menet ja antoi vieläpä taloudellista tukea tähän reissuun (tuntuu muuten todella oudolta saada aviomieheltä rahaa. Vaikka käyhän se järkeen, kun toinen käy töissä ja toinen on kotona hoitamassa lasta, mutta silti! Mutta ihana mies, ihana!). Hän myös eilen muisti minua kukkakimpulla, teepaketilla ja leivosrasialla. Mistä minä tuollaisen huipun löysin? (Tinderistä. Tinderistä meikä sen löysi :–D)

Mutta hei, ihanaa lauantaita just sulle!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *