”älä sitten laihdu liikaa”

(RV 37+2, hetki juuri ennen sairaalaan lähtöä – vauva syntyi 37+3.)

Kun olin raskaana huomasin saman kuin moni jo ennen minua: raskaudenaikaista painonnousua ja vatsan kokoa saa kommentoida vapaasti. Se on muka hauskaa ja täysin ok. Raskaana oleva kun ei voi loukkaantua, jos taivastellaan vatsan valtavaa kokoa, koska sehän on luonnollista ja kuuluu asiaan. 

Olen myös törmännyt siihen, että ihmisille kommentoidaan raskausvatsan olevan (liian) pieni – tätä ei omalle kohdalle tullut, koska vatsa pyöristyi melko reippaasti. Sen sijaan alkuraskaudesta vatsan pyöristymistä kommentointiin: ”no sä näytät siltä, että oisit vaan syönyt paljon”. Ei sekään aina kivalta tuntunut, vaikka varmaan totta olikin. Itselle pieni vatsakumpu oli kuitenkin jo rakas ja tärkeä merkki vauvasta. Ei liian isosta pasta-annoksesta. 

Jotenkin olin ajatellut paino- ja pyöreys-kommentoinnin loppuvan raskauteen. Joksikin aikaa se loppuikin, kun kaikki keskittyivät vauvaan. 

Nyt olen kuitenkin huomannut, että paino-kommentit ovat palanneet. 

Olen palautunut raskaudesta ainakin päällisin puolin hyvin. Kaikki raskauskilot ovat karisseet ihan imetyksellä, vaunulenkeillä, tavallisella ruokavaliolla ja normaalia elämää elämällä. Olen itseasiassa jopa noin kilon tai kaksi kevyempi, kuin ennen raskautta. Tästä olen kropalleni valtavan kiitollinen – naisen vartalo on ihmeellinen. 

Itse kuitenkin tiedän ja tunnen, että paljon on kyse myös siitä, että ennen raskautta treenatut lihakset ovat surkastuneet ja lihasmassa on pienentynyt. Pyllyni on kutistunut olemattomiin ja vatsalihakseni kadonneet näkyvistä. Alavatsallani on pieni pyöreä kumpu edelleen. Se ei sinänsä haittaa, minulla ei ole mikään kiire kuntosalille. Lähinnä kaipaan liikuntaa psyykkisen puolen takia; liikunta on hyvä tapa purkaa paineita ja kohottaa mielialaa. 

Mutta se kommentointi. 

Raskauskilojen pudotessa ja minun muuttuessani enemmän ennen-raskautta-itseni kokoiseksi, alkoi varoittelu. 

”Älä laihdu sitten liikaa.” 

”Muista syödäkin.”

”Sekin on ruman näköistä, jos on liian laiha.” 

Kun olen kertonut painavani oikeastaan nyt saman verran kuin ennen raskautta, ovat kulmakarvat nousseet ”Ai? No mutta nyt et sitten saa laihtua enää yhtään.”

Haluan uskoa, että ihmiset eivät tarkoita tällä kommentoinnilla pahaa. En vain oikein tiedä onko kommenttien takana oikeasti huolta, kateutta vai mitä. Valitettavasti harvoin on tullut tunne, että kommenttien takana olisi toisen puolesta iloa tai että kommentit olisivat kehuja. Onpa kiva, että pääsit raskauskiloista eroon helpolla – ei kuulosta tutulta ainakaan täällä. 

Mietin olisiko tällainen kommentointi ok, jos kyse ei olisi raskauskiloista? Kommentoidaanko tällä tavalla, jos toinen kovalla työllä tiputtaa esimerkiksi ylipainokiloja pois? Toivon, että ei. 

Mies tätä ihmetteli ja pohti onko tämä joku naisten välinen juttu. Hän totesi, että ei osaisi kuvitella, että yksikään miespuoleinen kaveri kommentoisi negatiiviseen sävyyn sitä, että joku esimerkiksi nostaisi penkistä enemmän kuin ennen. Tai varoittelisi, että älä nyt vaan enempää nosta. Ei asia oikeastaan ole suoraan verrannollinen, mutta pointin ehkä käsittää. Onko nainen todella naiselle susi?

Raskaus on kuitenkin naisen vartalolle ja mielelle aika iso koetus. Kun painoni ensin nousi ja sitten laski vuoden sisällä 17 kiloa, on mielellä vaikeuksia pysyä fyysisen kehityksen mukana. Juuri, kun aloin tottua pyöreämpiin muotoihin ja opin kulkemaan ilman, että vatsan kanssa törmäili kaikkialle, homma muuttuu. Vauva oli ulkona ja oma keskittyminen ainakin meni täysin vauvasta huolehtimiseen ja sen vartalon(toimintojen) ihmettelyyn. Omasta vartalosta tajusi lähinnä maidon takia paisuneet tissit ja keskivartalon omituisen keinumisen – olo oli kuin laatikosta hypänneellä vieteri-klovnilla. Kun sitten jossain kohtaa huomasi, että kollareiden sijaan voisi vetää jotain muutakin jalkaansa – oli yllättävää huomata, että vanhat housut jotenkuten mahtuivatkin päälle. Ja sitten alkoikin tuo varoittelu. 

 

Tämän mylläkän läpikäyminen on mielestäni ihan tarpeeksi ilman tuota kommentointia.

(Vartaloni eilisissä juhlissa, joissa sain kehotuksia syödä enemmän.)