asioita, joita tulen kaipaamaan pikkuvauva-ajalta

Tuossa taas rattaita pitkin mökkitietä työnnellessäni aloin miettiä elämää ennen lasta ja elämää nyt, sekä sitä mitä tässä vielä onkaan edessä. Näistä pohdinnoistani innostuneena tein listan:

Asioita, joita tulen (varmaan) kaipaamaan tältä pikkuvauva-ajalta

+ vauvan sylissä viihtyminen. Pian vauvani varmaan mennä viipottaa menemään, mutta toistaiseksi hänen mielestään on ihan parasta istua sylissä tai sitten jalkojeni välissä lattialla niin, että voi välillä kurkata ylös ja väläyttää leveän, yksihampaisen (!) hymyn.

+ se, että voin syödä herkkuja ilman, että lapsi tajuaa sitä. En tiedä, mutta luulisin, että taaperon kanssa ei syödä jäätelöä, suklaata tai karkkeja ilman, että taaperokin niitä haluaisi. Näen jo itseni piilottamassa suklaalevyä pyykkiaine-purkkiin ja napsivani sitä aina vessassa käydessä.

+ useat päiväunet päivässä = äidille useampi lepohetki (tai kokkaus-, siivous- tai koiran rapsuttelu hetki).

+ vauva vasta peruuttelee, joten toistaiseksi saan nauttia kahvini melko rauhassa. Pian sitä luultavasti mennään pää edellä portaisiin, yritetään kontata ulos ovesta tai tunkea sormet takkaan, joten nautin tästä hitaasta möyrimisestä nyt.

+ vauva on vielä helppo ottaa mukaan paikkoihin. Toistaiseksi bebe viihtyy kahvilassa vallan mainiosti, kun saa istua sylissä tai syöttötuolissa nakerrella maissinaksua. Mielikuvissani näen, tämänkin asian suhteen, itseni repimässä likanäppistä lasta irti jonkun toisen kahvilassa olijan valkoisesta takista tms.

+ vauva ei vielä ymmärrä kaikkea mitä ympärillä tapahtuu tai puhutaan. Kovasti yritetään miehen kanssa nyt jo kiinnittää huomiota siihen lipsahtaako suusta kirosana tai ehkä jotain mitä lapsen kuullen ei kannattaisi sanoa. Toistaiseksi mokat eivät vielä haittaa, mutta siitä vasta riemu repeää, kun lapsi alkaa laukoa totuuksia ja murisee perkelettä päälle.

+ se, että lapsen hauskuuttaminen on vielä useimmiten todella helppoa. Pidä hassuja ääniä, pörisytä mahaa, laula samaa laulua repeatilla, ilmeile – oikeastaan melkein mikä vaan hauskuutta toista. On mahtavaa olla toisen mielestä niin uskomattoman hauska ja viihdyttävä.

+ sitä miten paljon lapsi ilahtuu aina nähdessään minut tai isänsä. Me emme ikinä ole tyhmiä leikin keskeyttäjiä tai noloja dinosauruksia, vaan näkemisemme aiheuttaa riemastuneen käsien huitomisen, hihkumisen ja nenän kautta tuhinan (vauvan tämän hetkinen pieni devilish-nauru on suorastaan vastustamaton).

Kaikissa vaiheissa on tietenkin ne omat ihanat (ja kamalat) puolensa, mutta näistä asioista otan ilon irti nyt.