epävarmuutta ja odottamista – miten jaksaa toinenkin koronakevät

Eilen alkoi uusi viikko ja edessä oli uusi koronatesti. HUOH sanonpahan vaan. Kirjoitin jo kaksi kuukautta sitten siitä, että kyllästyminen tähän korona-aikaan nostaa päätään ja eipä tuo tunne tässä ajan kuluessa ole ainakaan vähentynyt. Illalla lasten mentyä nukkumaan piti tarkistaa uutisista onko mahdollisista liikkumisrajoituksista tullut päätöksiä. Samalla vilkaisin puhelimesta olisiko uusimman koronatestin tuloksia tullut, vaikka niitä joutuu kuulemma nyt odottamaan 1-3 päivää. Epävarmuutta ja odottamista, sitä tämä korona-aika on vielä näin vuodenkin jälkeen! Ja enpä olisi vuosi sitten uskonut, että edessä on toinenkin koronakevät.

Olen tosiaan jo ties kuinka monetta kertaa käynyt testissä, koska viikonloppuna iski fiilis, että olisi tulossa kipeäksi ja seuraavana päivänä olikin sitten limainen, köhäinen ja vetämätön olo. Lisäksi toinen lapsista alkoi sunnuntai illalla yskiä ja seuraavana yöllä hänelle nousi kunnon kuume. No, meidän molempien testitulos tuli onneksi jo vuorokaudessa takaisin negatiivisena. En rehellisesti kyllä tälläkään kertaa osannut pelätä, että testitulos olisi ollut positiivinen. Vaikka toisaalta meidän taloudessa on nykyään kaksi päiväkodissa olevaa lasta ja miehen kanssa kumpikaan ei voida tehdä etätöitä, joten eipä se nyt mikään mahdottomuus olisi.. Mutta onneksi oli negatiivinen.

Tässä kun tätä korona-ajan arkea tarpoo eteenpäin niin alan ymmärtää tavallaan jopa niitä ”salaliittoteorioihin” uskojia. Siis oikeasti en ymmärrä heidän uskomuksiaan tai tapaansa tulkita asioita, mutta olisihan se helpottavaa uskoa, että mitään pandemiaa ei ole olemassakaan. Että tämä kaikki on ihan turhaa hössötystä, ylireagointia ja osa jotain ihan muuta suunnitelmaa. Että turha pelätä sitä, että sukulaiset sairastuvat vakavasti tai että itse saisi vaikka pitkittyneen muodon tästä ”keksitystä” taudista. Mutta ei, en kyllä ole tähän kelkkaan hyppäämässä nyt tai myöhemminkään – mielummin sanon bää ja laitan kiltisti maskin naamalle. (Ja suosittelen tutustumaan esimerkiksi tähän instagram tiliin, jossa tutkimustietoa katsotaan vähän laajemmasta vinkkelistä)

Epävarmuus

Olen pohtinut viime aikoina myös sitä miksi tämä toinen koronakevät nyt tuntuu taas näin raskaalta. Tavallaan voisi kuvitella, että tähän olisi jo tottunut ja ehkä turtunut. Mutta ei, kyllä ainakin itse löydän itseni miettimästä jatkuvasti asioita ”sitten, kun tämä joskus on ohi” -tyylillä. Mutta se, mikä ehkä tässä kaikessa kuluttaa eniten on juuri se ajatus ”sitten kun joskus”. Koska se joskus on?!

Siedän muutenkin epävarmuutta huonosti. Inhosin aikoinaan tehdä sijaisuuksia, koska kaipasin vakituisen työn tuomaa turvaa ja tietoa, että töitä varmasti on. Tapailu ei ollut mitään suosikki aikaani, koska kaipasin suhteelle jotain leimaa ja määritelmää (kyllä, taisin olla juuri sellainen tyyppi). Raskaudesta haaveillessa manasin sitä, että olisi paljon helpompaa sietää uudelleen ja uudelleen eteen tulevia kuukautisia, jos olisi tiennyt, että joskus saa oman vauvan syliinsä.

Epävarmuus on ainakin itselleni ihan todella kuluttavaa. Ja sitä tämä korona-aika nimenomaan on. Epävarmuutta siitä kuinka kauan tätä kestää tai tuleeko mitään vanhaa normaalia edes. Rajoitukset muuttuvat niin ettei niihin itse voi vaikuttaa, täytyy vain sopeutua. Tartuntaa voi yrittää ehkäistä tiettyyn rajaan asti, mutta jos ei pysty olemaan neljän seinän sisällä itsekseen, niin altistumista ei voi täysin estää. Mitään ei oikein järkevästi pysty suunnittelemaan – ei tulevia kolmekymppisiä, muttei myöskään tulevaa viikonloppua. Siinä missä raskaana ollessa hoki jokaisen tulevaisuutta koskevan toiveen perään ”jos kaikki menee hyvin”, niin nykyään huomaa hokevansa ”jos kaikki on terveenä” ja ”jos koronatilanne sen sallii”.

Tulevaisuuden suunnittelu

Tämä viimeisin asia on ehkä myös yksi asia mikä painaa. Koska mitään ei voi oikein suunnitella, ei oikein ole mitään konkreettista mitä odottaa. Oma elämäntilanteeni on sinänsä stabiili: edessä ei ole muuttoja, remontteja, lapsia, uusia tuulia – ei mitään sellaista selkeää isompaa kiintopistettä, mitä kohti edetä. Vaikka tavallaan se on myös rauhoittavaa, sillä viimeiset viisi vuotta ovat olleet aika vauhdikkaat..

Mutta normaalisti tällaisessa tilanteessa odottaisi vaikka jotain suunnitteilla olevaa tapahtumaa tai menoa. Nyt kaikki sellainen on kuitenkin ollut poissa jo jonkin aikaa, mistä johtuen arki on melko tasaista. Elämä tuntuu lähinnä pyörivän eteenpäin – pääasiassa ihan mukavasti kyllä – mutta tavallaan vailla sen kummempaa päämäärää.

Onhan sitä oikeasti vaikka mitä ihanaa odotettavaa – onhan nyt sentään kevät. Mutta vaikka en malttaisi odottaa lumen sulamista, narsissien kukintaa, lämpimiä päiviä ja poskille ilmestyviä pisamia, niin eivät ne asiat kuitenkaan vie tätä tunnetta täysin pois.

MITEN JAKSAA TOINENKIN KORONAKEVÄT?

Fakta nyt on, että tällä hetkellä moni asia on edelleen koronan suhteen oman hallinnan ulkopuolella. Joten, jotta tilanne ei käy liian raskaaksi tai turhauttavaksi, täytyy löytää selviytymiskeinot muualta.

Toinen fakta on se, että jos elää koko ajan odottaen jotain mikä on kaukana tulevaisuudessa, niin ainakaan itse en osaa silloin nauttia tästä hetkestä kunnolla. Sama pätee esimerkiksi lasten kanssa: jos koko ajan odottaa sitä, että ”sitten kun se osaa kävellä”, ”sitten kun se ei enää nuku päiväunia” jne. niin voi olla paljon vaikeampi saada iloa irti juuri siitä hetkestä missä on. Toki haaveilla saa, eikä sitä kannatakaan unohtaa, mutta ei kannata antaa arjen mennä ohi vain odottaen jotain mitä tulevaisuudessa ehkä on. Siksi myös tähän toiseen koronakevät -settiin kannattaa löytää mielekkäitä juttuja, jotka auttavat jaksamaan.

Eihän tavoitteitakaan kannata asettaa niin, että on vain yksi iso tavoite, minkä saavuttamisessa menee kauan. Tehokkaampaa on rikkoa haave pienemmiksi jutuiksi, joita voi saavuttaa matkan varrella ja lopulta saavuttaa sen ison jutun.

Omalla kohdallani tiedostan, että suunnitelmat luovat ”turvaa” ja se, että on jotain odotettavaa, tuo mielekkyyttä myös sitä edeltävään aikaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aion suunnitella kalenteriini  enemmän ohjelmaa, mikä ei liity esimerkiksi töihin. Samalla tavalla kuin normaalissa tilanteessakin suunnittelisi kaverimenoja ja treffejä.

Niinpä ehdotin jo yhdelle kaveriporukalle jotain etäohjelmaa, mitä varten kaikkien pitäisi laittautua tahoillaan (en varmaan osaa enää rajata silmiäni tai laittaa muuta kuin perus ponnarin päähän, mutta hyvä vähän treenata). Päätin pyhittää itselleni jonkun illan rauhassa saunomista, kynsien laittoa ja ihonhoitoa varten. Miehen kanssa suunniteltiin, että voisimme pitää jonain iltana treffit kotona lasten mentyä nukkumaan – sen sijaan, että lössähdetään sohvalle puhelimien ja (minä) käsitöiden kanssa. Lasten kanssa voisimme suunnitella jonkun vähän erityisemmän retken, mihin vaikka yhdessä valittaisiin eväät.

Monille nämä voivat olla tuttuja juttuja jo viime vuodelta, mutta itselläni ainakin on tässä ajan kuluessa vähän unohtunut se, että tähänkin arkeen kannattaa tuoda lisämaustetta. Ei vain odottaa, että tämä joskus loppuisi. Pääasia tässä omassa projektissani on, että on jotain mitä odottaa ja selvä ajankohta milloin se tapahtuu – ei niin, että ”sitten joskus kun”…

Millaisia asioita sinä odotat? Mitkä keinot auttavat sinua jaksamaan tämän koronakevät vol 2:sen?