ihmeiden aika ei ole ohi

Heräsin viime yönä kolmelta. Kuului koiran kuorsaus, miehen hengitys ja hetken kuulostelun jälkeen myös vauvan tuhina. Epäuskoisena katselin kelloa ja pinnasänkyä. Pakko se oli uskoa, vauva jatkoi tyytyväisenä uniaan. Jatkoin siis itsekin. 

Seuraavaksi heräsin vähän neljän jälkeen. Kätkythälyttimessä vilkkui edelleen vihreä valo merkkinä vauvan hengityksestä. Mietin hetken, että voisiko hälytin jotenkin reagoida koiran hengitykseen, kun koira kuorsasi kyljellään pinnasängyn vieressä. Vauvan tuhina kuului kuitenkin edelleen, joten unessa se oli. Vieläkin. 

5:07 havahduin pieneen wääh-äänähdykseen. Tein nopean laskutoimituksen – vauva oli nukkunut 8 tuntia ja 40 minuuttia putkeen!!! Tähän ei ehkä voi laittaa liikaa huutomerkkejä, niin kummalliselta asia tuntui. 

Tunnin syömissession jälkeen havaitsin mikä ”ongelma” tällaisessa pitkässä unipätkässä oli: vauva tuijotti mua huoneen pimeydessä täysin virkeänä, hymyili ja päästi pienen kujerruksen. Aivan, yön unikiintiö oli vesselin mielestä täynnä. Vaikka tosin oman reilun 7 tunnin (lähes) putkeen nukutun pätkän jälkeen virkeä olo oli itselläkin. 

Niinpä vietimme varhaista aamua tuijottelemalla ja hymyilemällä toisillemme. 

Ennen seitsemää pieni vielä nukahti kainaloon ja en raaskinut (tai uskaltanut) siirtää pinnasänkyyn. Yhteisten aamupäikkäreiden jälkeen mulla on täällä seuranani valtavan hyväntuulinen vauva. 

Sitä en tiedä yhtään mikä nämä maraton unet aiheutti. Oli sitten syynä illan ensimmäistä-kertaa-suihkussa -trauma, vauvan oma väsymys pätkäöihin, rintamaidosta puuttunut herkkukuorma, oikeassa asennossa olevat tähdet tai mökin fengshui, niin kiiiiitos! Tämä yö teki hyvää.

Ps. Koira juoksi aamulla ovesta ulos tarpeilleen, pysähtyi kauhistuneena sateen ja lätäköiden upotessa tajuntaan, kääntyi ja juoksi takaisin sisälle. Keväisempää meininkiä odotellessa.