kaksi viikkoa
Uskomatonta, meidän vauva täyttää tänään jo kaksi viikkoa! Se on puoli kuukautta, jestas.. Pianhan se saattaa jo hymyillä muutenkin kuin silloin kun piereskelee! Okei, oikeasti oon ihan vakuuttunut, että se hymy, mikä tänään aamulla tuli, kun vauva katsoi suoraan mua silmiin, ei ollut tahaton. Äidin pikku nero.
Oon tällä hetkellä uskomattoman hyvällä päällä, koska kello on vasta puoli kaksi iltapäivällä ja oon tänään jo onnistunut poistumaan vauvan kanssa asunnosta. Lisäksi oon jutellut hyvin asiakaspalveluhenkisen verokortti-asiantuntijan kanssa puhelimessa (etuusverokortti, tavallinen verokortti, paljonko tukien kanssa ”tienaa”, mitkä on koko vuoden tulot, kiitos työpaikka, kun maksat pari kuukautta palkkaa, mutta se vähän sekottaa tätä asiaa, kuinka monta verokorttia pitää oikeen hankkia – – uaaaargh sekavaa! Kiitos siis verokorttimies), syönyt aamupalaa miehen kanssa ennen kuin se lähti tekemään koulujuttujaan, rapsutellut mustasukkaista koiraa, imettänyt jo ties kuin monta kertaa (ilman, että vaatteita tarvii välissä vaihtaa, edistystä!), tilannut pari imetyspaitaa netistä ja kuunnellut Harry Potter äänikirjaa ainakin tunnin (sopivan yksinkertaista mun aivoille tällä hetkellä, heh. Viisasten kivi meni jo, nyt menossa Salaisuuksien kammio. Ah, nostalgia)
Kärryteltiin vauvan kanssa piipahtamaan kirjakaupassa ja palauttamassa mun alennusmyynneistä paniikissa sovittamatta ostamia imetysliivejä. Oli hyvä taktiikka vauvan kanssa ostaa samaa mallia useampaa kokoa, sovitella ne sitten kotona ja nyt kärrytellä palauttamaan ne väärän kokoiset !
Meidän pari viikkoinen taival yhdessä on sujunut oikeasti paremmin kuin uskalsin ikinä toivoakaan. Olen tosin henkisesti varautunut siihen, että neuvolan ”meille tulee vauva” -oppaan mukaan nyt vasta alkaa se itkuinen vaihe ja elämä voi olla jo päivässä tai parissa täysin erilaista.
Mutta toistaiseksi meillä on ollut täällä kotona uskomattoman hyväntuulinen neiti, joka hermostuessaankin saattaa päästää pari wää-ää -huutoa ja silti rauhoittua oikeastaan heti, kun pääsee syliin. Lukuunottamatta satunnaista tankkailuyötä, olen nukkunut joka yö 6-8 tuntia, yleensä yhdellä reilun tunnin mittaisella yösyötöllä. Vauva nukkuu aamupäivisin ja iltaisin pidemmät ”päikkärit”, muuten viihtyy aika paljon rinnalla. Noiden pidempien unipätkien aikana en tietenkään fiksuna ole itse nukkunut tai edes levännyt, vaan nyt sitten siivonnut niitä kaappeja ja kirjahyllyjä, mitkä koko sairas- ja äitiysloman roikkui TO DO -listalla. Sitä en tiedä mistä tämä energia niiden hoitamiseen nyt sitten tuli, mut monta ikuisuusprojektia on yhtäkkiä taputeltuna. Mies on tainnut kerran saada mut painostettua päiväunille ja sillä varmaan poksahtaa kohta joku suoni päästä, kun en sen mielestä lepää tarpeeksi.
Riehaannuttiin ja järjestettiin vauvan nimiäisetkin jo. Kutsuttiin tosin vain isovanhemmat ja meidän sisarukset puolisoineen, mutta kummasti meitä oli silti paikalla 14 henkilöä. Ja tietenkin vieraille oli pakko leipoa tarjoiltavat itse. Nimiäisissä parasta oli katsoa sitä, miten kaikki 13 aikuista tuijotti lumoutuneena vauvaa – meidän pienellä on niin monta ihmistä, jotka tekis sen puolesta mitä vaan. Oon myös vaikuttunut siitä vauvojen supervoimasta, joka tekee toisilleen entuudestaan lähes tuntemattomista ihmisistä yhtä suurta sukua.
Mutta juu, tästä postauksesta tuli nyt ehkä vähän kaoottinen ja jotenkin sen kirjoittamiseenkin näemmä meni tunti (tosin saatoin välissä selata nettikauppoja ja mieskin tuli kotiin). Mutta juu, 2 viikkoa! Kohta se varmaan jo kävelee.