kevätlaulu

Kävelen pihamme ympäri joka päivä ja seuraan kevään edistymistä. Katson miten narsissit puskevat pikkuhiljaa ylös maasta ja en malttaisi odottaa, että ne kukkivat keltaisina vasten taustalla olevaa täyteläisen vihreää kuusta – kontrasti tulee olemaan herkullinen.

Idänsinililjat työntyvät varovasti multaisesta, routineesta maasta ja kukkapenkistä pystyi tänään laskemaan jo 21 tulppaania. Pensaissa on silmuja, jotka pullistuvat päivä päivältä.

Meillä ei jostain syystä ole tavallista haravaa lainkaan, joten rapsuttelin ruohikkoa eilen naurettavasti lasten haravalla. Nautin siitä miten kuivuneet ruohonkorret lähtivät tuulen mukana tanssimaan ilmaan ja liiskaantuneen kerroksen alta paljastui uusia, jo selvästi vihertäviä korsia. Talon päädyssä nurmikko on alkanut muuttua sammalkentäksi ja salaa iloitsen siitä. Pehmeä sammal varpaiden alla ja vähän vähemmän leikattavaa nurmikkoa – pihastamme ei ikinä tule golf-kenttämäistä, eikä pidäkään.

Katoin kahvikupit, maitolasin ja rahkapullat terassin pöydälle. Ruukussa on kuivunut kanerva, joka kuitenkin kantaa vielä hennon vaaleanpunaiset kukkansa, vaikka ne ovatkin täysin elottomat.

Vauva söi ensimmäiset ulkomaitonsa samalla, kun kädellä varjostin pieniä silmiä, jotka aurinko yritti sokaista.

Taapero ahmi pullansa iloisena, huokaisi ”ihanaa!” ja ilmoitti sitten topakasti ”minä menen hiekkalaatikolle, äiti isi juo kahvia, moikka!” ja pyyhälsi tiehensä. Pari kertaa piti muistuttaa, että hiekkaa ei heitetä ulos hiekkalaatikosta, mutta muuten sai vain nojailla terassin kaiteeseen, tuntea auringon kasvoillaan ja kuulla lähestyvän kesän kuiskailevan hiljaa: ”minä tulen, tänäkin vuonna.”