köh köh siellä ja niisk pärsk täällä

Täällä on ollut kovin hiljaista, koska meille saapui hyvin ei-toivottu vieras. 

Influenssa. 

Mies aloitti kuumeilun to-pe yöllä ja mittarin näyttäessä 39 astetta, tuijotettiin molemmat kauhuissamme vauvaa. 

Meillä on miehen kanssa molemmilla influenssa-rokote laitettu raskausaikana ja mun rokotteen pitäis suojata osaltaan myös vauvaa. Rokotehan on tänä vuonna uutisoitu menneen melko metsään, joten tieto tästä ei juuri lohduttanut.  Onneksi vauvan suojana pitäisi myös olla joka-asian-parantava äidinmaito ja siinä tulevat vasta-aineet. 

Eleltiin viikonloppu hiljaiseloa kotona. Miehen kuume ei laskenut millään ja mullakin kurkku kipeä, lihakset jumissa ja täysin vetämätön olo. 

Sunnuntai aamuyöllä vauvan herätessä itkemään huomasin kauhukseni pienen tuntuvan sylissä kuumalta. Kuumemittari nousi 37,9 asteeseen ja neiti oli väsynyt sekä yskähteli. 

Päätin olla vaikka sitten turhan hysteerinen ja soitin aamupäivällä päivystyksen neuvontapuhelimeen mielipiteen toivossa. Sieltä sain käskyn soittaa äkkiä sairaalan lastenpolille, kun niin pienestä kyse. Päivystyksen työntekijän vähän hätääntynyt sävy aiheutti huolta, vaikka itse olin pysynyt (melko) rauhallisena siihen asti. Lasten polilla onneksi oli rauhallisempi vastaanotto ja sieltä kyseltiin onko mulla sellainen olo, että vielä oltaisiin kotona, vai haluammeko tulla heti näytille. Sovittiin, että jos vauvan kuumeen raja, 38 astetta, ylittyy, lähdetään sairaalaan näytille isän influenssa-epäilyn ja vauvan nuoren iän takia.

Onneksi vauvelin lämmöt eivät nousseet enempää ja illalla käytiin nukkumaan samassa 37,9 lukemassa. Ilman meidän kätkyt-hälytintä (hysteerinen äiti, minäkö?) en olisi varmaan uskaltanut nukahtaa, kun kuuntelin pienen hengitystä kaikkien netistä lukemieni vauvan-kunto-romahti-hetkessä-influenssa-tappaa-kaikki -keskusteluiden pyöriessä mielessä. 

Nyt ollaan onneksi jo melko selvillä vesillä, baby on ollut normaalilämpöinen ja reipas, tosin vähän räkäinen, jo kaksi päivää. Miehellä nousi lämpö enää 37 asteeseen eilen ja oma vetämättömyyteni on pysynyt tasaisella vähän sattuu kaikkialle, mutta en tee kuolemaa -tasolla. Toivon mukaan tämä oli tässä. 

Onneksi mieheni on urhea, eikä harrasta miesflunssailua ja kilisyttele mitään haluan palvelua -kelloa, vaan enemmin liikuttui ja ilahtui, kun vein aamupala- ja välipala tarjottimia yläkertaan. Pus!

Ja mikä tärkeintä, voisin ja aionkin myös laulaa ylistyslaulua tukiverkollemme! Koira on ollut hoidossa (lämpöilevä vauva + paukkuvat pakkaset + kipeät vanhemmat + koira = melko haastavaa) kahdessa eri osoitteessa ihanilla rapsuttelijoilla, meidän äiti on käynyt meidän puolesta ruokakaupassa sekä apteekissa ja urhoollinen foodora-lähetti ei edes nauranut, kun tilattiin viikonloppuna sieltä ruokaa kaksi päivää putkeen ja sama jäbä pyöräili tietty meille molempina päivinä.

Joko sitä uskaltaisi hengähtää, huh?