kohti kesäyötä
Täällä hirsimökki jo hiljenee miehen kadottua yövuoroon ja vauvan nukahdettua ennätysnopeasti illan päiväunien skippaamisen takia. Vain koira tuijottaa syyllistävästi ja vilkuilee merkitsevästi ruokakuppiinsa päin.
Ikkunasta aukeaa tällä hetkellä ihan uskomaton näkymä, kun syreenit ja omenapuut kukkivat samanaikaisesti ja aurinko laskee pikkuhiljaa metsän taa. Tuntuu, että olen tänä vuonna jo nyt tehnyt paljon enemmän kesäisiä juttuja kuin viime vuonna koko kesässä, vaikka nyt on edelleen toukokuu! Okei, pääosin se johtunee siitä, että viime vuonna vietin kesää pää vessanpöntössä, eli en varmaan olisi huomannut esimerkiksi omenapuiden kukintaa, jos en olisi alkanut oksentaa niitä kukkia..
Toki nyt myös olen äitiyslomalla, joten vapaa-aikaa on ihan eri tavalla. Ihan pikkuisen (mies tuhahtaisi tässä kohtaa) harmittaa, kun kerrankin, kun omat kolmivuorotyön vaihtelevat vuorot eivät aiheuta aikatauluongelmia, niin miehen vuorotyön takia en voi järjestää kalenteriani täysin vapaasti. Etukäteen olin kai jotenkin ajatellut, että äitiyslomalla voin sitten harrastaa kaikenlaista, mennä vaikka vironkielen kurssille tai ainakin edes käydä lempijumpassani (hah, ihan kuin vieläkään uskaltaisin hyppiä siellä kunnolla..) viikottain. Pöh, mitä vielä, mies kun voi olla töissä minä päivänä vain, melkein mihin aikaan vain, eli vauva ei voikaan olla isänsä kanssa vaikka joka keskiviikko ilta. Meidän elämä myös kulkee kodin ja mökin väliä sen verran, että edes vauvan kanssa yhdessä harrastaminen ei onnistu. Vauvajumpat, -joogat ja -uinnit joutuvat siis vielä odottamaan, jos syksyllä vaikka voisimme pikkuisen kanssa sitoutua olemaan samassa kaupungissa harrastusmenojen verran.
Mutta juu, kesä. Tänään se tuoksuu jo makuuhuoneessakin, kun kävimme nappaamassa syreenejä myös yöpöydälle.
Mies vei vauvan vaunulenkille niin, että sain tunnin maata rauhassa huovalla auringossa ja olla vastuussa vain siitä, että välillä käännyn ympäri etten palaisi. Teki niin hyvää, kun takana on taas useampi vauvan kanssa kaksin vietetty päivä.
Farkkushortsien lahkeet on väljemmät kuin sillon, kun shortsit ostin. Hyvästi siis lihakset, mutta kiitos imetyksen, myös osa rasvasta. Olin pelännyt, että kannan pahoinvoinnin aikaan oloni pelastaneita hesen juustohamppareita kropassani vielä vuosienkin päästä. Kiitos kroppa, että ei tarvinnut.
Vauva kääntyi tänään lopultakin ensimmäisen kerran selältä mahalleen ja hämmennyksestä toivuttuaan hymyili niin leveästi, että meinasin alkaa itkeä. (Melkein kirjoitin tähän jatkoksi, että yleensä en koskaan itke, mutta se taisi olla ennen raskautta ja vauvaa. Nyt itken vähän väliä; vauva on söpö, olen nukkunut liian vähän, bätsen finaalijakso tuleekin ruutu+:aankin vasta ensi viikolla, suklaajäätelö on loppu ja mitä vielä..)
Aamulla voi repiä sängystä lakanat ja illalla laittaa saman, auringossa ulkona kuivuneen aluslakanan sänkyyn. Koska on vain yksi parisängyn lakana ja kapeammat lakanat menee ärsyttävästi rynttyyn.
Varpaani heittivät talviturkin. Muu kroppa seuraa ehkä joskus perästä.
Ja tällä hetkellä ehkä paras juttu: miehen synttäreihin on enää pari päivää, joten pian voin lopettaa synttäri salailun ja paljastaa miehelle lopultakin, mitä super salaisessa synttärikassissa on. Tästä lisää myöhemmin!
Hyvää yötä!