Kotiin nyt.

Kun istut kaverin kanssa kahvilla, miehen ja vauvan ollessa ”kaikessa rauhassa” kotona, on veemäisin tunne, kun puhelin alkaa soida ja näytöllä näkyy miehen nimi. Voi perskule. 

Jo vastatessa puheluun tiesin, että tilanteen täytyy olla tosi kurja, että mies soittaa. 

Puhelimeen kuuluu vauvan hätääntynyt rääkynä ja varmaan lähes yhtä hätääntynyt mies. 

Meidän pikku pöhkö pallero oli säikähtänyt miehen y s k ä h d y s t ä, ja vetänyt sellaiseen hepulitilaan itsensä, että se oli parikymmentä minuuttia huutanut kurkku suorana paniikissa. Mitkään hyssyttelyt, tsukutsukut, tuttipullot, lelut tai koiran hermostunut vinkuna ei poikastamme tyynnyttänyt. 

Siinä sitten puolijuoksua lähdin kohti kotia. 

Oven kolahtaessa asunnossa oli hiljaista, voipunut mies tulee ovelle vastaan. Kyynelsilmäinen ja punanaamainen vauva, kyyneljuovat poskillaan ja kuivunutta räkää nenän alla on todisteena kamalasta taistelusta, mikä kotona on käyty. 

Vauva siirtyy hiljaisena syliini ja tunnen pienen nikottelevan siinä painaessaan päätään kaulakuoppaani. Miehellä on vähintään yhtä liikuttava ilme, kun se pyytelee anteeksi, että joutui hälyttämään mut kotiin, ”kun setä ei ole sama kuin täti”, se lopulta pettyneenä huokaisee. 

Vauva oli selvästi vaisun oloinen huudettuaan 40 minuuttia putkeen kotona. Kymmenisen minuuttia se on sylissäni, välillä niiskuttaen ja ihan kiinni painautuen. Pikkuhiljaa se tointui järkytyksestään ja äidin vaihtaessa takaisin tuttuihin imetyskledjuihin, hymyili pieni jo varovaisesti. 

Luulenpa, että pahin trauma tilanteesta jäi miehelle, tuolle rinnattomalle sedälle :D

Voi vauva.

 

ps. Huomasin kotona, että mies oli myös lähettänyt whatsapp viestit ennen 12:33 tullutta puhelua: 

12:32 ”Kauanko olet vielä?” 

12:33 ”Nyt” ”Kotiin nyt” 

taisi tilanne eskaloitua tuossa välissä nopeasti :”D