minä lähden Pohjois-Karjalaan, ja vauva myös

Istun parhaillani meidän kaupunkikodin ulkoportailla (hikeä valuen). 

Sisällä odottaa jäätävä pakkaus-pyykkäys-siivous -urakka, mikä ei houkuttele sitten vähääkään. 

Ollaan huomenna koettelemassa omia ja toisten hermoja koko päivän kestävällä junamatkalla tuon 6,5kk ikäisen pikkuihmisen kanssa. Uskon vahvasti, että päiväunet ynnä muut sujuvat ilman sänkyä tai rattaita kuin unelma – not. Ja vauva ilman päiväunia on kuin aurinko, jepjep. 

Lähes viikon reissulle tarvittava tavaramäärä on niin valtava, että en yksinkertaisesti tiedä millä ihmeellä me 1) päästään junaan asti 2) mahdutaan junaan 3) pystytään tekemään junanvaihto onnistuneesti 4) ei kadoteta osaa tavaroista tai vauvaa matkalla. 

En odota urakkaa mitenkään kovin innolla, mutta kohdetta kylläkin. 

Lapsuudenperheeni on vuokrannut samaa mökkiä Itä-Suomesta jo monen monta kesää. Luonnonhiekkaranta, lämmin järvivesi, jokailtainen sauna, älyttömän upea luonto ja se rauha mikä lahdenpoukamassa vallitsee. Kylläkylläkyllä, sitä odotan. 

Tuntuu ihan älyttömältä, että ensimmäisellä kertaa kyseisessä paikassa olen rakentanut hiekkalinnoja, juossut nakupellenä ympäri paikkoja, kalastanut omalla pikku virvelilläni (kuulostipa omituiselta) ja punaisissa sadehousuissa istunut mustikkamättäässä syömässä mustikoita suoraan varvuista. 

Ja nyt vien oman tyttäreni sinne. 

Ainakin, jos en vahingossa unohda häntä Pasilaan.