Minä vain

Miehen kanssa pussataan ja ne lähtee risteyksessä eri suuntaan. Mies ja rattaat katoaa nurkan taakse. Okei, ei paniikkia.

Korttelin päässä alkaa tuntua jo melkeen hämmentävän normaalilta. Tässähän minä kävelen, ilman rattaita, ilman hoitoreppua – ihan vaan minä ja pieni käsilaukkuni, damdidam! 

Mitäs sitä piti ostaa? Housut ja jotain paitoja. Niin aivan, imetystoppeja, koska olen äiti ja imetän. Voi vauva. Ei, älä ajattele vauvaa. 

Ensimmäinen vaateliike. Uu, onpa kivan näköisiä vauvan vaatt.. Ei! Ei vauvanvaatteita!

Löysin uudet farkut ja kerroin avuliaalle myyjälle, että olen ensimmäistä kertaa ilman vauvaa shoppailemassa. Juu, olen se nainen, joka ei voi olla kertomatta. Pöljä.

Kas, finlaysonilla on kaikki lasten tuotteet -20%. Ooh, vauvan lakanat. Kuljen lakanapaketin kanssa liikettä ympäri. Eieiei, ei vauvalle tavaraa. Vien paketin pois ja myyjä katselee minua. Olisikohan näillä vauvalle huppupyyhettä? Eiiiiiii, ulos liikkeestä. 

Imetystopit löytyvät, ostan koossa XS – ihme koko luokitus, koska en todella ole millään logiikalla mielestäni kokoa XS. Uudet farkutkin oli M. Alan miettiä minkä mallinen kroppa oikein on, mutta totean, että parempi olla ajattelematta asiaa. 

Vielä villatakki mukaan toisesta liikkeestä.

Laitan miehelle viestin, että ilmoittelisi, kun ovat vaunuilemasta kotona, että osaan vähän suhteuttaa sitä omaan aikatauluun. Miehen kanssa käydyssä keskustelussa on viimeisin aiemmin lähetetty viesti kuva vauvasta. Aaaaarggh, ikävä iskee päälle hullulla voimalla. Mikä on tämä olo? Valehtelematta hetken aikaa syke tuntuu pomppaavan ja ahdistaa. Vauva on jossain enkä ole sen luona.

Keskityn hetkeksi ajattelemaan, että kaikki on täysin hyvin. Vauvalla ei ole isänsä kanssa yhtään mitään hätää, eikä minulla yksin. Tunne pääsi täysin yllättämään, koska ennen sitä oli olo ollut ainakin omasta mielestä normaali. 

Mies kuittaa kaiken olevan hyvin ja otan suunnaksi kahvilan. 

Kahvin ja croissantin kanssa suuntaan nurkkapöytään. Lueskelen Stockan lehteä ja mainostan puhelimella ihmisille olevani yksin liikkeellä – pic or it didn’t happen, heh. 

Vietän kahvilassa rauhassa aikaa ja mies käskee istua ja olla rauhassa. 

Titidiii, mitäs sitä sitten tekisi? 

Kierrän vielä pari kirjakauppaa ja lopulta totean, että lompakko ei kestä enää enempää shoppailua eikä täysin päämäärätön pyöriminen tunnu järkevältä.

Kortteli ennen kotia mies kertoo viestillä vauvan yhä nukkuvan. Siis mitä? Olen ollut yli kaksi tuntia poissa ja vauva on vetänyt sikeitä koko ajan. Vauva ei siis ole edes voinut tajuta, etten ole kotona. Ei tunnu järkevältä kääntyä enää takaisin kaupunkiin päin, joten kävelen kotiin. 

Vauva nukkuu edelleen. Esittelen (hurjan kiinnostuneelle) miehelle ostoksia. Pumpattu maito on koskemattomana odottamassa uneliaan käärön heräämistä. 

Vauva herää, jee! Mies ruokkii vauvan pullosta ja minä vaihdan tutut ja turvalliset college-housut jalkaan. Hyppelen vauvan lähettyvillä ja heti kun mahdollista, nappaan sen syliin. Nuuskin pientä päätä ja pussailen. Vauvaa naurattaa. Iiiiiiiihana pieni lämmin pullukka. 

Tajuan, että tissit tuntuu räjähtävän. Aivan, tämmöinen pikku käytännön asia unohtui erossa olon suhteen. Pumppaan maitoa pakkaseen – seuraavaa äidin omaa aikaa odottamaan.